Ikkunalla kasvaa basilika

Tiesitkö, että puolet Suomessa kasvatetuista yrteistä on basilikaa, jos ei lasketa mukaan tilliä, persiljaa ja ruohosipulia? Minunkin ikkunani edessä olevalla tikashyllyllä kasvaa nimenomaan basilikaa, muuta en ole vielä saanut aikaiseksi hakea kaupasta.

Minun ikkunapuutarhani mahdollisuudet ovat varsin rajalliset, kun kerran kyseessä on ikkunapuutarha ja vieläpä etelään antava sellainen. Hieman kiinnostaisi kyllä kokeilla esimerkiksi ryytineitoa ja steviaa. Pitäisi aivan ehdottomasti pistää ruukkuun kaikkea mahdollista, mitä nämä olosuhteet antavat myöden. Onhan se nimittäin niin, että tälläkin tavoin säästäisi pitkän pennin.

Toiveissa olisi vähintäänkin parveke, mikä tuleekin mahdolliseksi jos onnistun saamaan uusia töitä Helsingin suunnalta. Vantaalla minua odottelee luhtitalossa parveke ja toivottavasti jonakin päivänä myös vähintään pieni palsta vaikka rivarin takapihalla. Mummoni, joka asuu kerrostalossa kaupunkikeskustassa on vuokrapalstaviljelijä, hänen maaltaan tulee kesällä valtaosa käyttämistäni kasviksista. Ehkäpä jonakin päivänä seuraan hänen esimerkkiään.

Ostin tänään kirjan Härkäpapua sarvista, joka keskittyy paikallisruoka-ajatteluun ja ottaa huomioon ruokailun ympäristövaikutukset. Toivottavasti se avartaa jälleen maailmankuvaani parempaan suuntaan ja helpottaa Suomen oloissa asioiden hoitamista.

AddThis Social Bookmark Button

2 kommenttia:

Kmsu kirjoitti...

Keittiön ikkunalla on kiva talviaikaan kasvatella kaikkea. Meillä on tällä hetkellä vihanneskrassia, timjamia, sitruunamelissaa, herneenversoja sekä valkosipulinversoja. Niistä on kiva napsia ruuan joukkoon tai vaikka leivän päälle.:) Kesäisin vihannekset tulee suurelta osin omasta takaa. Siitä pitää huolen iso kasvimaa, perunamaa sekä kasvihuone. Ja talven varallekin saa säilöttyä kaikenlaista. Tietää ainakin tarkalleen mitä syö eikä ole ylimääräisiä myrkkyjä.:)

Jams kirjoitti...

Jonain päivänä minullakin on piha, joka on minun eikä Tampereen kaupungin.. tosin olishan tuossa Koskipuistossa lääniä kasvimaalle.

Elämä epäilemättä olisi helpompaa, jos aina tietäisi mitä syö.

Related Posts Widget for Blogs by LinkWithin

Copyright © 2009 - Jokapäiväistä leipää - pyörii ylpeästi Bloggerilla
Smashing Magazine - Design Disease - Blog and Web - Dilectio Blogger Template - Takala.info