Valikoituihin kauppoihin on suurella, mutta lyhytaikaisella haloolla ilmaantunut erityisen mallisia vesipulloja. Pullo ei todellakaan muistuta muodoltaan tavan juomapulloa, vaan minusta se tuo mieleen lähinnä käsisaippuaputelin. Pullo on donitsimainen rengas ja sen korkki sininen meritähti. Täytyy myöntää, että muotonsa puolesta se epäilemättä saa huomiota.
Kyseessä on siis Plup, jonka missiona on pelastaa Itämeri. Pullovedestä siinä yhteydessä voidaan olla montaa mieltä, mutta kun suunnittelija Stefan Lindforsin haastatteluja aiheesta on lukenut, on siellä taustalla ihan päteviäkin ajatuksia ketsuppi-, pesuaine- ja muiden pullojen kierrättämisestä - ei vain juomapullojen. Jokaisesta Plup-pullosta menee 10 senttiä lyhentämättömänä Itämeren puhdistukseen, vesi taas on Anttilan lähteestä.
Plupia mainostettiin lehdissä ilmeisesti tasan yhden ainoan kerran, kuten myös sen mainosvideo pyöritettiin televisiossa kerran. Video on tsekattavissa kuitenkin netissä, eli tsekkaahan:
Olin itse aivan varma, että tämä on joku jekku. Mutta nyt olen konkreettisia pulloja Sokokselta löytänyt ja yhden kappaleen hankkinutkin. En ole sen sisältöä vielä nauttinut, en ole päättänyt pidänkö sen alkuperäistilassaan potentiaalisen keräilyharvinaisuuden vuoksi ;)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
en ole tarkemmin asiaan perehtynyt, mitä nyt jotain mainoksia näin. mutta jäin kyllä miettimään, miten muovisen vesipullon tuonti markkinoille voi olla ekoteko vaikka kuinka menisi 10 senttiä itämeren hyväksi.
on toki erittäin mahdollista, että en vaan ymmärrä :D
no, tuolta voi käydä hakemassa omille vesipulloilleen uuden etiketin:
http://www.dothegreenthing.com/uploaded_files/0000/0281/Brand_Tap_the_label.pdf
Niinpä, et ole yksin tuon mietteen kanssa. Ilmeisesti heidän visionsa on, että pulloa täytetään ihan hanasta uudelleen ja uudelleen. Minusta se on aivan väärän muotoinen mukana kuljetettavaksikin ja kotosalla käytän isompaa pulloa kuin 4 dl. Katsotaan mitä tästä vielä tulee.
Asian syvempää tarkoitusta lainkaan pohtimatta, täytyy sanoa mainosvideon olevan aivan törkeän hyvä! Vetosi ainakin muhun..
Video on ihan jees, joskin minusta siinä on aivan väärä musiikki. Ja Pahuuden Uotisesta riittää juttua pitkäksi aikaa.
Lähetä kommentti