Kävin kirjastossa hengailemassa ja lainasin vähäisestä askarteluinnostani huolimatta Sari Sivenin kirjan Syötävän koristeellista. Kirjassa esitellään erilaisia hedelmien ja vihannesten koristeleikkauksia. Täytyy myöntää, ettei henkilökohtaisesti ihan hirveästi ole intoa ruveta askartelemaan melonijoutsenta.. sen sijaan askartelin pari bataattilehteä.
Eihän niistä ihan niin sieviä tullut kuin kirjassa, mutta mitäs tuosta. Paistoin ne uunissa ns. leikkuuroskien kanssa paprikalla ja savusuolalla maustettuna ja minusta lopputulos muistuttaa aika tavalla haravoinnin lopputulosta. Hyvällä mielellä mutustelin nämä kanelihalloumin kanssa, siinäkin melko syksyinen makuelämys.
Vastaavia lehtiä voi kirjan mukaan tehdä esimerkiksi lantusta, punajuuresta, porkkanasta, retikasta, kesäkurpitsasta, kurkusta, munakoisosta, hunajamelonista, vesimelonin kuoresta, omenasta, päärynästä ja kurpitsasta. Ensin leikataan lehden muotoinen viipale materiaalista, noin puolisenttiä-sentti paksuudeltaan. Sitten muotoillaan ruoti ja sen ympäriltä poistetaan ohut kerros niin, että se "nousee" näkyviin. Sitten kaiverrat veitsen järjellä pienempiä ruoteja pareittain haarautumaan isosta ruodista. Ja lopulta leikkaa pieniä kolmioita tms. noiden pikkuruotien väleistä niin, että lehti saa muotonsa.



4 kommenttia:
vau! minusta nuo ovat tosi kauniita! ja bataatti on mukavan syksyisen värinenkin.
ostin Kiinankeikaltamme myös tuollaisen koristeleikkauskirjan, mutta aika vähälle käytölle on jäänyt...;)
Kyllä ne ihan erilaista särmää annokselle antoivat, se täytyy myöntää. Mutta meneehän tämä vähän sellaisen hullumaisen näpertelyn piiriin tämä juttu :D
Hei,
kiitos mielenkiinnostanne kirjaani kohtaan.
Olen ajatellut kirjaa kirjoittaessa tarjota myös "feast for your eyes"-henkeä.
Monia koristeita varten ei tarvitse opetella muotoilun tekniikoita vaan värit ja värien yhdistelmät puhuvat puolestaan!
Ensinnähän silmä havaitsee värin ja sitten vasta muodon...
Aurinkoisin terveisin
Sari Sivèn
Silmänruokaa kirja tosiaan tarjosi, kiitos siitä, olen lehtiä sittemmin askarrellut omaksi ilokseni useaankin otteeseen.
Lähetä kommentti