Rietasta kanelikierrettä Arnoldsilta

Hätkähdin eräänä aamuna, kun työmatkani varrelle oli ilmaantunut ehkä jopa hieman rietas mainos. Ei, en puhu nyt alusvaatemainoksista, joissa on täysin ihmiselle normaalia juttua kuin iho. Puhun pullasta, pullasta nimeltä Spinny. Olen aina pitänyt amerikkalaistyyppisiä kanelikierteitä hieman riettaina valkeine tahmeine päällysteineen ja nyt Arnolds oli sellaisia lyönyt reittini varrelle.

 

Kuva: Arnolds

No, oli se miten rietas hyvänsä, se on uutuus ja katson velvollisuudekseni kokeilla uutuutta - uhrautua lukijoideni puolesta :P Siispä kaupan välttelystä huolimatta raahauduin lähimpään Arnoldsilaan torstaina töiden jälkeen, huikean jonon jatkoksi! Eipä ole ennen tarvinnut Arnoldsilassa paljon jonotella, joten mainontahan oli selvästi purrut.

Otin pullani kotipakettiin, sillä onhan kotiin vieminen yhden sortin testi sekin. Pakettiin liimattiin tarrana oikein käyttöohjeet, kauanko pullero säilyy ja miten siitä pitää huolehtia. Paketista paljastui ehkä vähemmän visualistia miellyttävä tapaus:

Mutta ulkonäkö voi pettää, pulla itseasiassa on varsin herkullista ja tahnakin sopi pullaan ihan hienosti. Epämiellyttävästä ulkonäöstään huolimatta kyseessä oli siis ihan toimiva juttu, joka kesti rajumman sorttista kuljetustakin jokusen tovin. Uunituoreena se on varmaan ihan herkullinenkin.

Vaan jälleen tämänhän voisi tehdä itsekin, eiköhän ameriikan serkkujen reseptipankeista löydy tuolle tahmallekin resepti. Kanelikierteen leipominen kun melkein on koodattu geeneihimme noin niinkuin muuten.

Mitä Arnoldsiin muuten tulee, hienoahan se on, että valikoimaa laajenee.

Artisokkafocaccia

Tämän blogin nimestä saattaisi olettaa, että olen leipojanaisia. Se ei kuitenkaan ole aivan totta, sillä en oikein välitä vaivaamisesta ja välttelen leipomista hyvin pitkälle. Nyt kuitenkin rohkaisin mieleni ja leivoin ensimmäisen kerran vuosiin leipää.

 

Siispä vuosien tauon jälkeen lähdin liikkeelle siitä, mikä näytti helpolta ja olikin sitä. Tietysti täytyi myös mennä sen mukaan, mitä kaapeista löytyy koska en edelleenkään aikonut mennä kauppaan. Vehnäjauhoja, kuivahiivaa, öljyä, suolaa, kuivattua rosmariinia, grana padanoa, artisokkaa öljyssä.. kuulostaa minun korvaani aivan focaccialta!

 

 

Ja homma toimii näin:

250 g vehnäjauhoja

4 g kuivahiivaa

1 tl suolaa

1,75-2 dl lämmintä vettä

2-3 tl rosmariinia

mustapippuria

suolaa

150 g artisokkaa (tölkkikamaa, öljyssä)

25 g grana padanoa

öljyä, öljyä, öljyä

1. Sekoita jauhot, hiiva ja suola. Kaada joukkoon hiljalleen vesi ja sekoita koko ajan. Lisää jauhoja/vettä taikinaa työstäessäsi, että siitä tulee kaunista ja helppoa työstää. Vaivaa jauhotetulla työtasolla kymmenisen minuuttia ja nakkaa öljyttyyn kulhoon tuorekelmun alle kohoamaan noin tunniksi.

2. Valuta artisokat ja pienennä niitä sopiviksi suupaloiksi. Älä heitä öljyä menemään, voit käyttää sitä myöhemmässä vaiheessa hyväksesi. Raasta juusto.

3. Kun taikina on kohonnut, kauli tms. siitä öljytyllä tasolla reipas suorakaide. Levitä artisokkaa, osa rosmariinista, melkein kaikki juustosta, hieman suolaa ja mustapippuria puolikkaalle alueesta, pirskottele öljyä hieman täytteen päälle. Taita toinen puolikas täytteen päälle ja sinetöi reunat. Siirrä parhaan taitosi mukaan öljytylle leivinpaperille ja pellille. Kohota tuorekelmun alla 30 minuuttia, kohotuksen loppuvaiheella pistä uuni lämpeämään 225 asteeseen.

4. Viimeisen kohotuksen jälkeen painele sormilla kuoppia leivän pintaan. Ripottele päälle vielä rosmariinia ja loput juustosta. Pirskottele jälleen öljyä. Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin kullanruskea (pohja myös).

5. Nosta uunista ja ritilän päälle vetäytymään noin puoleksi tunniksi. Leikkaa paloiksi ja haukkaa!

Minä pistelin leipää poskeeni ruusukaalisosekeiton ja paistettujen kesäkurpitsakuutioiden kanssa. Om nom nom.

Riisipallot katkarapumuhennostäytteellä

On meneillään henkilökohtainen "älä käy kaupassa" -viikkoni ja sen johdosta olen jälleen tutustunut ruokavarastojeni anteihin. Niistä antimista eräälle päivälle tein lounaaksi japanilaishenkisiä riisipalloja eli kotikutoisen versioni onigireista.

 

Keittelen onigireihin tulevan riisin melko pitkälti nykyään näppituntumalta, mutta alun perin olen ohjeen lukenut täältä. Pallojen täyttämisenkin hoidan sillä periaatteella, että sitä pistetään mitä sattuu olemaan. Tällä kertaa sattui olemaan Hållön katkarapumuhennosta, joten täytin pallerot sitten sillä. Suolasin pallot savusuolalla ja diggailin lopputuloksesta aika tavalla.

 

Kuvassa oleva pallero oli käärittynä merileväarkkiin, mutustelin sen kotosalla tuoreeltaan. Töihin otettuja en pyöräyttänyt levään, kun se ei oikein siitä odottelusta tykkää. 

Onigirit kaiken kaikkiaan ovat aika oivallista evästä.

Testissä Oolannin Röstitaskut

Jälleen bongasin pakastealtaasta sanan uutuus ja nyt olen testaillut kahta eri makua Oolannin uusista Röstitaskuista. Minusta Oolannilla on aina ollut varsin hyviä tuotteita, mutta tällä kertaa röstitaskut eivät ihan lämmittäneet. Tosin olen toistaiseksi kokeillut niitä vain uunin kautta, ehkä pannulta saisi paremman lopputuloksen. Enhän heti diggaillut uunitettuja lohipuikkojakaan, mutta nyt pannulla voissa paistettuina ne ovat ihan jees juttu.

Makuja on kolmea, feta & oliivit, tomaatti & mozzarella ja tuorejuusto & yrtit. Löysin mauista kahta ensimmäistä, joita olen nyt molempia kokeillut. Tomaatti & mozzarellassa maku on selkeämpi ja pidän siitä enemmän kuin feta & oliivista. Uskoisin sen päihittävän myös tuorejuusto & yrtit -vaihtoehdon. Taskut ovat melko raskaita, muutama sellainen ja jotain kevyttä lisäksi - ehkä salaattia. Patukoita on muistaakseni kuusi per paketti, eli kyllä siitä lisuria saa usemmalle hengelle yhdelle aterialle.

Melko helposti vastaavanlaisen makuelämyksen tekisi kotona alusta lähtien itsekin. Todennäköisesti ainakin kevyemmän ja vähemmän teollisen makuisen elämyksen saisi aikaiseksi.

Sinänsä on toki mukavaa, että erilaisia vaihtoehtoja on pakastealtaaseenkin tullut jälleen lisää.

Jänöt lautasessa

Ostin taannoin yhden lautasen. Yhden ainokaisen sarjastaan, en omista mitään samaan astiastoon liittyviä osasia. Kattauksen harmonia on oikeastaan lakannut kiinnostamasta minua, haaveilen ruokapöydästäkin jota ympäröi vähintään kuusi erilaista tuolia.

Nythän on niin, että Design Boulevard siis vihdoinkin avasi ovensa ja avajaisia vietettiin lauantaina. Kävin maiskuttelemassa mokkapaloja ja poistamassa liikkeestä Fous de dinettesin lautasen Lapins. Rakastuin siihen jo edellisenä tiistaina, se kummitteli mielessäni monta päivää ja kutsui minua luokseen.

Tätä liikettä kannattaa pitää silmällä, uskon sinne ilmaantuvan vielä paljon kivoja juttuja.

Kaupan päälle sain myös ihanalta tuoksuvaa Mokkamestarien irtoteetä, jota en ole vielä nauttinut. Tee on maustettua mustaa teetä nimeltä My Lady ja se sisältää ananasta, mangoa, rusinoita, ruusun terälehtiä ja ruiskukkia. Mokkamestareilla on muuten tehtaanmyymälä Teivon raviradan lähettyvillä, jos joku sattuu niillä nurkilla liikkumaan.

Rapukestit meikäläisittäin

Rapukauden alkamisesta on jo reipas kuukausi, se kun alkoi 21. heinäkuuta eli niinä vanhoina hyvinä aikoina kun vielä oltiin kesälomalla ja kaikki vaan oli paremmin. Kausi kestää lokakuun loppuun, joten vielä on hyvinkin aikaa pitää rapujuhlat jos toisetkin.

Allekirjoittanut ei ole koskaan osallistunut perinteisiin rapujuhliin, mutta olen oman osani rapujen auki kampeamisesta saanut. Tänäkin vuonna olen jo nimittäin reippaat 20 rapua taituroinut auki meidän perheen omia perinteitä kunnioittaen.

Meillä jätetään maljojen nosto muille, eikä juomalauluja lauleta. Sen sijaan kukin syö pari paahtista majoneesilla, ravuilla ja tillillä sekä tuoreista metsäsienistä tehtyä keittoa. Koska vanhemmiltani tuo rapujen kuoriminen käy hieman huonommin, se on perinteisesti minun työni siinä missä äiti keittää keiton ja isä vaan osallistuu.

Tänä vuonna rapuvalintamme kohdistui Satakunnan Pyhäjärven rapuihin, siitäkin huolimatta etteivät ne ole eksyneet mertoihin odotetusti. Omamme haimme Alhon Kala Oy:ltä. Täydellisiä saksiniekkoja!

Se muuten jättää jälkensä sormenpäihin kun aukoo kymmeniä rapuja.

Jälleen pahoittelen kuvien laatua, vain kännykkäkamera oli paikalla.

Oikea lahjoitus Itämerelle

Kirjoittelin postauksen perjantaina Plup-kamppiksesta, jossa yritetään kovasti pelastaa Itämeri. Ja juuri nyt kuuntelen Radio Rockin ohjelmaa Korporaatio, jossa tätä lähdevesipulloa ehkä ihan oikeutetustikin riepoteltiin.

Tein juuri lahjoituksen WWF:lle, heidän Itämeri-kampanjaansa. Huomattavasti suuremmalla summalla kuin 10 sentillä. Kehoittaisin kaikkia tekemään niin, voit lahjoittaa esimerkiksi verkkopankkiteitse, kätevästi tekstiviestitse tai soittamalla.

Käynnissä on myös Itämeren uhat -valokuvakilpailu, johon voi aika pitkälti kuka tahansa osallistua ja voittaa jonkin ihan jees palkinnoista.

Itämeressä elää noin 100 kalalajia, joiden joukossa on monta kaupallisesti tärkeää kalaa kuten silakka, lohi, turska jne. Se on tärkeä vesialue ja lupaan, että jos ikinä omistamastani korkkaamattomasta Plup-pullosta irtoaa rahaa keräilyharvinaisuutena, lahjoitan osan summasta Itämerelle.

Iltapäivä Tuulensuussa - etanoita, ankanmaksaa, brietä

Jokin aika sitten poikkesin erittäin hyvässä seurassa istumassa iltapäivää Gastropub Tuulensuussa. Olen aiemminkin käynyt Tuulensuussa, mutta tähänkin kertaan mahtui jotain uutta, jotain mitä en vielä ollut kokeillut.

Ystäväni nauttiessa tuhtia settiä punajuuri- ja bataattipihvejä juuressoseen ja ranskankermakastikkeen kanssa, minä herkuttelin parmesanjuustolla gratinoiduilla ja sinappikastikkeessa köllivillä etanoilla sekä ankanmaksatoastilla. Ankan maksaa en ollutkaan ennen syönyt, eikä ollut ollenkaan huono kokemus.

Etanat sinappikastikkeessa olivat erilaisia kuin mitkään aiemmin nauttimani etanat, eivät ollenkaan huonoja kuitenkaan. Vaikka en juuri käytä sinappia, on minulla siihen jokin pimeä himo aina välillä.

Jälkiruokailin pähkinäsiirapilla peitetyllä briejuustolla ja sekin oli varsin huipukas kokemus! Juustot makeilla lisukkeilla alkavat todella jyrätä entisen vakiovalintani eli suklaakakun ohi.

En tarttunut viinisuosituksiin vaan herkuttelin pullollisella Henry Westons Vintage Special Reserve -siideriä. Oikein miellyttävän makuista ja teki minusta mukavan yhdessä hyvän ruoan kanssa.

Edellisellä reissulla, josta on kulunut jo jokunen tovi, maistelin muistaaksseni maalaislohkoperunoita sekä juustopiirakkaa salaatin kanssa. Jälkiruoasta ei ole hajuakaan, mutta mitäs siitä sitten. Ja jos nyt heti pääsisin uudelle vierailulle, taitaisin valita lammaspullia olutkastikkeessa vuohenjuustoperunoiden kanssa.

Siideriviikot O'Connell'sissa

Päädyin lauantai-iltana ystävättäreni kanssa O'Connell'siin, sillä siellä vietettiin siideriviikkoja. Pidän siitä, että tarjolla on jotain muutakin kuin sitä iän ikuista Golden Capia tai Kopparbergia tai Upcideria. Jos oikein laskin eilen, tarjolla todellakin oli jotain muutakin, olisiko ollut 17 vaihtoehtoa.

Pahoittelen kuvien laatua, kännykällä kun kuvasin. Tässä ovat siis minun valintani, Green Goblin, Aspall Perronelle's Blush, Old Rosie Scrumpy ja Ecusson Bretagne. Henkilökohtaiseksi suosikikseni muodostui viimeinen, Ecusson Bretagne, jonka jaoimme pullon ollessa 75cl. Green Goblin on vanha suosikkini, sen sijaan kolme muuta olivat täysin uusia tuttavuuksia. Aspall Perronelle's Blush sisälsi karhunvatukkalikööriä ja se teki siitä aavistuksen erikoisemman tuttavuuden.

Suosittelen lämmöllä kokeilemaan toisenlaisia makuja. Ystävättäreni valitsi muun muassa tätä Thatcher's Oak Matured Cideria. Sekin oli oikein oivallista. Hänen muista valinnoistaan ei ikävä kyllä ole etikettikuvia, mutta muistaakseni yksi valinnoista kohdistui siideriin Aspall Draught ja kenties ymmärrettävistä syistä en pysty muistamaan mikä hänen ensimmäisensä oli. Tässä kuitenkin mainittu Oak Matured.

Kumarran Keisaria ja niitä joilla on itsehillintää

Joskus on pakko kumartaa niitä ihmisiä, joilla on itsehillintää. Niitä ihmisiä, jotka voivat perustella itselleen etteivät tarvitse juuri nyt Kakku Keisarin Omenahyve-leivoista tai Camembert-juustoa mansikkahillolla. En silti ole aivan vakuuttunut näiden ihmisten elämän täyteydestä, mutta pakko se myöntää: heillä on jotain mitä minulta puuttuu.

Aion laittaa itsehillintäni testiin jälleen alkavalla viikolla, lähinnä siksi ettei ole rahaa antaa sille myöden. Mutta eilen lankesin - olihan perjantai ja kaikkea - leivokseen. Ja leivostiskin takana oli niin kaunis poikakin töissä, ettei tälle pilvenhattaralle voinut sanoa ei.

 

Kuva ei ehkä puhu puolestaan, mutta leivos oli herkullinen. Ensiviikolla lupaan olla kiltisti. Vannon kautta kiven ja kannon. 

Plup Plup eikä Plop Plop

Valikoituihin kauppoihin on suurella, mutta lyhytaikaisella haloolla ilmaantunut erityisen mallisia vesipulloja. Pullo ei todellakaan muistuta muodoltaan tavan juomapulloa, vaan minusta se tuo mieleen lähinnä käsisaippuaputelin. Pullo on donitsimainen rengas ja sen korkki sininen meritähti. Täytyy myöntää, että muotonsa puolesta se epäilemättä saa huomiota.

Kyseessä on siis Plup, jonka missiona on pelastaa Itämeri. Pullovedestä siinä yhteydessä voidaan olla montaa mieltä, mutta kun suunnittelija Stefan Lindforsin haastatteluja aiheesta on lukenut, on siellä taustalla ihan päteviäkin ajatuksia ketsuppi-, pesuaine- ja muiden pullojen kierrättämisestä - ei vain juomapullojen. Jokaisesta Plup-pullosta menee 10 senttiä lyhentämättömänä Itämeren puhdistukseen, vesi taas on Anttilan lähteestä.

Plupia mainostettiin lehdissä ilmeisesti tasan yhden ainoan kerran, kuten myös sen mainosvideo pyöritettiin televisiossa kerran. Video on tsekattavissa kuitenkin netissä, eli tsekkaahan:




Olin itse aivan varma, että tämä on joku jekku. Mutta nyt olen konkreettisia pulloja Sokokselta löytänyt ja yhden kappaleen hankkinutkin. En ole sen sisältöä vielä nauttinut, en ole päättänyt pidänkö sen alkuperäistilassaan potentiaalisen keräilyharvinaisuuden vuoksi ;)

Kammottavaa kouluruokaa

Olen melko varma, että jokainen meistä on ainakin kertaalleen tullut valittaneeksi ruoasta jota meille tarjoiltiin koulussa. Vai väittääkö joku vastaan? No, olette ainakin kuulleet jonkun muun valittavan kinderperunoista, tillilihasta tai jostain muusta viehättävästä.

Holy Taco -blogi näyttää nyt joitain kohtuullisen kuvottavan näköisiä settejä Harrisonburgin kouluista. Todella toivoisin tämän olevan joku vitsi, ovat nuo nimittäin surullista ruokaa.

Siitä on pieni ikuisuus kun olen itse ruokaillut koulussa ja tarkoitan nyt sitä ruokaa mitä tarjoillaan peruskoulussa ja toisen asteen oppilaitoksissa. Sitä mistä ei siinä tilanteessa makseta. Täytyisi ehkä järjestää itsensä kouluruokailuun jotenkin, ihan vaan jotta tietäisi mistä puhuu ja mitä siellä on meneillään. Muistaakseni se ei ollut lähellekään noin karmean näköistä kuin nuo linkin sapuskat.

Porkkanaposse on liekeissä!

Kirjoitin tässä muutamia päiviä sitten Carrotmobista otsikolla Carrotmob selättää ostoboikotin keinojen kamppailussa? ja sen jälkeen on jo tapahtunut hurjasti. Eilen pidin pienen paussin minkään suhteen elämöimisessä, mutta nyt kun on aika taas kirjoittaa on hyvä kirjoittaa siitä, että huomatkaa miten tämän asian puitteissa tapahtuu!

Noora on bloggaillut asiasta jo useamman kerran Kemikaalicocktailissa, Facebookissa on jo ainakin kaksi kotimaista ryhmää aiheelle: Let's go mobbing ja Carrotmob Helsinki. Facebookittomille on tulossa tietosivua epäilemättä pikapuoliin. Media on ollut asiasta kiinnostunut, muiden muassa Hesari on jo asiasta kirjoittanut. Facebookissa ryhmä Let's go mobbing on se, jossa pysyy parhaiten asiasta perillä tällä hetkellä ja sitä kautta vastaanotin juuri viestin joka sisälsi linkin tähän videoon:




Helsingissä pyörivät asiasta kiinnostuneet huomio! Huomenna on kello 18:00 palaveri osoitteessa Laivurinkatu 41, Demos Helsingissä.

PS. Ruokaa en ole laittanut, eli sillä rintamalla ei mitään uutta. Kävin 2h+k:ssa syömässä pekoni-pecorino-etanoita eilen hyvässä seurassa. Suosittelen moista vetoa lämmöllä.

Polentakatkaravunpyrstöt

Leivitin sunnuntain kunniaksi jättikatkaravun pyrstöjä tryffelillä maustetulla polentalla, jota toin alkuvuodesta Firenzestä. Samaan satsiin mahtui pari kampasimpukkaakin, nekin toimivat oikein mahtavasti rapsakalla polentakuorella.

Tarvitset:
kuorittuja ja sulatettuja jättikatkaravun pyrstöjä (ja kampasimpukoita)
vehnäjauhoja
kananmunaa
polentajauhoa (mausta makusi mukaan)
voita paistamiseen

Kun olet sulattanut pyrstöt (ja simpukat), pyöräytä sitten ensin vehnäjauhossa ja sitten rikotussa kananmunassa ja sen jälkeen maustetussa polentassa. Paista sitten nopeasti kuumalla pannulla oikeassa voissa. Eivät oikeasti tarvitse kuin minuutin kaksi.

Minulla oli näiden kaverina pestomajoneesia ja pikkuisen pastaa. Oli oikein namskis namskis, toimi!

Ranskalainen konditoria Frambois

Poikkesin Helsingissä perjantaina ja vakiopysähdyspaikkaani WTC Plazalle oli ilmaantunut uusi ihana tuttavuus, nimittäin ranskalainen konditoria Frambois! Vakkaripysähdys johtuu siis Behnford'sista, mutta nyt voisin kuvitella syitä olevan tästä eteenpäin kaksi :D

Shoppailin elämäni ensimmäiset macaronsit Framboisin valikoimista ja kyllähän oli onnistunut ostos. Ihanan värikkäät macaronsit sietivät hienosti retkeilyn Tampereellekin. Valikoimassa näytti olevan paljon muitakin ihania asioita, sinne vaan katsastamaan valikoimaa jos tienne lähellekään vie.

Carrotmob selättää ostoboikotin keinojen kamppailussa?

Ilmassa on jälleen kapinahenkeä, tosin hieman eri tavalla kuin taannoisessa ostoboikotissa. Itseasiassa kyse on varsin käänteisestä tempusta, sillä nyt on tarkoitus ostaa.

Isossa maailmassa on sikissyt sellainen juttu kuin Carrotmob, joka nyt on ilmeisesti tuloillaan Suomeenkin, mikäli on Vihreää Lankaa uskominen ja miksi ei olisi? Jaikussakin on keskustelua aiheesta.

Ideana on "huutokaupata asiakkaat", hintana toimivat yritysten parannukset - ekoteot tms. Yritys joka tekee parhaimman "tarjouksen", saa asiakkaiden ryntäyksen eli tämän "porkkanapossen". Teoriassa sen tulisi toimia ja mitä ilmeisimmin se on ainakin kerran käytännössäkin toiminut, tsekatkaahan vaikkapa tämä:


Carrotmob Makes It Rain from carrotmob on Vimeo.

Tämä ylittänee uutiskynnyksen hieman ostoboikottia paremmin. Eikä kukaan häviä tässä mitään.

Suklaacroissantit helpolla

 

Joskus sitä vaan on sellainen päivä, että on pakko saada jotain hyvää. Eilen oli sellainen päivä ja päätin toteuttaa itseäni suklaacroissantin muodossa. Sain inspiksen jo iät ja ajat sitten Suklaayhdistyksen Suklaafoorumilta, mutta odotin oikeaa hetkeä. Oikea hetki tuli muutamia päiviä taikinan parasta ennen päiväyksen jälkeen, mutta mitäs tuosta, ei tuntunut missään.

Eli käytännössä tähän tarvitaan:
1 prk valmista croissant-taikinaa
muutama teelusikallinen Nutellaa
muna voiteluun

Rullaa taikinat auki ja erottele. Levitä kunkin taikinalevysen päälle Nutellaa ja rullaa croissanteiksi. Asenna leivinpaperin päälle pellille ja voitele. Paista 200 asteessa 12-15 minuuttia. Syö pois. Setistä tulee 6 croissantia.

Paljon helpommaksi ei homma voi mennä ja tämä oli makuelämyksenä varsinainen pikapaluu Firenzen aikaisiin aamiaisiin. Kyllä, siellä tällaista makeutta tarjottiin aamiaisella muiden leivonnaisten, hedelmien, murojen, kahvien sun muiden kanssa. Myönnän ainakin yhtenä aamuna tällaisella herkutelleeni, toki kunnon sämppärin jälkeen vasta.

Miksi vegeruoka näyttää makkaralta?

Aamulehden blogipalvelussa Seppo Roth kysyy Miksi vegaaniruoan pitää näyttää makkaralta? Ja miksi vegeruoan pitää muistuttaa liharuokaa muutenkin? Hänet on ilmeisesti innoittanut tähän aiheeseen Vegfest, josta minäkin bloggailin eilen.

Kuva: René Ehrhardt

Minun teoriani on se, että makkaran muoto vaan on helkkarin kätevä. Luontokin sen tietää, ovathan monet kasviksetkin luonnostaan makkaramaisia pötköjä. Kurkut, kesäkurpitsat, porkkanat.. monenlaista pitkulaista pötkelöä ihan kasvistenkin joukossa. Se muoto ei ole makkaroiden oma juttu, päin vastoin!

Kuva: foodistablog

Onhan se toki keinotekoista vääntää tofu nakkimuotoon, mutta eipä se lihakaan suoraan nakeiksi synny (ainakaan meikäläisten lihat). Tietysti muun muassa seitanista väännetään jouluksi kinkkumaista mölkkäriä, mutta miksi ei väännettäisi? Se nyt sattuu olemaan yleisesti ottaen helppo muoto: mölkkäri. Siitä sitten viipaleiksi ja parempiin suihin. Ja ehkä, ihan vaan ehkä, yritetään kynnystä madaltaa paatuneille lihansyöjille?

Vegfest Tampereella 15.-17.8.

Tulevana viikonloppuna Tampereella järjestetään Vegfest Vegaaniliiton toimesta. Tapahtuma alkaa perjantaina 15. päivä kello 14 Keskustorilla ja ohjelmassa on muun muassa Ville Leinosta ja järjestöjen kuten Animalia esittäytymistä. Pippalot jatkuvat sunnuntaihin asti, eivätkä tapahtumat rajoitu Keskustorille vaan niitä nähdään myös esimerkiksi Elokuvateatteri Niagarassa ja Vastavirta-klubilla.

Ohjelmaa on oikeasti laidasta laitaan, kaikkea asiasisällöstä viihteeseen. Joogaopetusta lapsille (su klo 14:30), paneelikeskusteluja, Elävää kirjastoa.. Elävässä kirjastossa olisikin mielenkiintoista käydä selaamassa keittokirjaa. Allekirjoittanut on ainakin aikeissa osallistua, siitäkin huolimatta että olen lihansyöjä tätä nykyä. Osa tapahtumista on maksullisia, osaan voi vaan marssia.

Tapahtumatelttojen yhteydessä on myös ruokakojuja, niinkuin tapana yleensä on - tietysti sillä erotuksella, että tällä kertaa kojujen anti on vegeä. Herkkuja tarjoilevat muiden muassa Kasvisravintola Gopal, Kahvila Kukkiva Kaktus, Kasvisravintola Veganissimo ja Star & Moonlight.

Ehkä siis siellä nähdään?

Kilpailu jatkoajalla, vielä ehtii osallistua!

Päätin, että Mysteeripaketti Japanista -missio saa jatkua tämän kuun loppuun, sillä paketit Jaappanista eivät ole vielä saapuneet. Siispä ihan kaikilla on vieläkin aikaa osallistua kisaan yhdesti, kahdesti tai jopa kuudesti!

Tapoja osallistua on edelleenkin ainakin kolme:

1) Lisäämällä Leivän oman blogisi linkkilistaan, eli blogrolliin.

2) Kirjoittamalla postauksen, jossa Leipä tulee linkitetyksi tai mainituksi. Tämä käy helposti, jos teet ruokaa jonkin reseptini mukaan tai ehkä löydät sopivan meemin jolla pohdiskella omaa elämänmenoasi. Muitakin vaihtoehtoja pitäisi löytyä :D

3) Linkittämällä Leipää jossain muualla, keskustelufoorumeilla yms. Tietysti olisi kiva, että linkki jotenkin liittyisi aiheeseen. Esimerkin vuoksi jos joku kyselee vaikkapa jäätelöreseptejä, voi sujuvasti linkittää pekonijäätelöön.

Ja osallistumisvihjeitä on annettu parissa postauksessa: 1, 2 eli pitäisi olla aineksia osallistumiseen ja onhan tässä vinkkipostausten jälkeenkin tapahtunut taas vaikka mitä.

Muista lunastaa kaikki arpasi!

Syksy tuo tullessaan opistojen tarjonnan

Kansalaisopistojen ja työväenopistojen läpyskät ovat näillä näppäimillä jaossa, esimerkiksi Tampereen Työväenopiston sivuilla syksyn kurssitarjonta on jo esitelty netissä ja Ahjola seurannee perässä huomenissa. Muissakin kaupungeissa ja kunnissa alkaa asia olla ajankohtainen, olen siitä melko varma.

Opistoissa yleensä on tarjolla jonkin sorttista kotitalouskurssitusta, myös tervetulleita kursseja enemmän keittiössä pyörineille. Tampereen työväenopisto esimerkiksi tarjoilee kursseja Punajuuren vuosi, Tutustutaan spelttiin ja Potuilla potutus pois. Minusta kiinnostavien joukkoon kuuluu myös Silmäniloa tarjoiluun tai Ravintolakokkien salaisuudet. Kursseja on lopultakin ihan törkeä määrä, valinnan varaa todellakin on!

Henkilökohtaisesti tuntuisi siltä, että valitsen makuja muilta mailta vierahilta: Libanonilaisia ruokia, ehkä Kreetalainen kyläjuhla..

Eli siis HERÄTYS! Jokasyksyinen ilomme on alkamaisillaan, elä jää kelkasta! Tsekkaa oman kotipaikkakuntasi opistotarjonta ja opi jotain uutta tai vahvista vanhaa.

Jokainen ateria voisi olla viimeisesi

Valossa oli perjantaina juttu Edes kerran elämässä (s. 12), jossa yhdeksän suomalaista ruoka-alan ammattilaista otti kantaa siihen mitä jokaisen suomalaisen pitäisi edes kerran elämässään kokeilla pistää suuhunsa. Suklaataitelija Mika Gröndahl pisti minut miettimään, sillä hänestä jokaisen aterian tulisi olla sellainen, että sen jälkeen olisi hyvä kuolla.

Kysynpähän vaan, oliko viimeisin nauttimasi ateria niin hyvä, että nyt voisi vaikka kuolo korjata?

En nimittäin voi väittää, että omalla kohdallani näin olisi ja sehän nyt harmittaa. Minun tuurillani auto ajaa ylitseni kun seuraavan kerran uskaltaudun tamperelaiselle suojatielle (vaikka ei siihen minun tuuriani tarvita, se on enemmän sääntö kuin poikkeus) tai tukehdun ihan pelkkään ilmaan silkkaa sekopäisyyttäni kohta.

Miten tällaisesta "säännöstä" pystyisi elämässään pitämään kiinni? Aina on muka liian kiire tai jotain muita selityksiä sivulta seitsemän, jotta voisi kuitata aterian jollain välttävällä. Ja mikä erinomainen myyntivaltti tämä olisikaan ravintoloille: niin hyvää ruokaa, että sen jälkeen voisi rauhassa vain heittää lusikan nurkkaan. Eikä suinkaan niin kammottavaa, että kouristustesi johdosta käperryt pöydän alle toivomaan sitä pikaista lähtöä.

Käykää ihmeessä tsekkaamassa Valon sivuilla näköislehdestä juttu, siellä kerrotaan myös lopullinen totuus.

Kuva: Aamulehti

Ruth Reichl: Garlic and Sapphires

Luin aivan ihanan kirjan, muistelmateoksen jonka on kirjoittanut Ruth Reichl. Hän on tätä nykyä päätoimittaja Gourmet-lehdessä. Kirja koskee lähinnä hänen aikaansa New York Timesin ravintolakriitikkona. Kirja on nimeltään Garlic and Sapphires - The Secret Life of a Food Critic.

Suomessa ravintolakriitikoilla ei liene yhtä värikästä kuin New York Timesissa, tai ainakin tällaisessa uskossa minä olen. Ruth Reichl kertoo valeasuistaan, kokonaisista toisista persoonista, jotka hän vei syömään testatessaan ravintoloita. Olisin ehdottomasti halunnut tavata hänen Brendansa ja miksipä en myös Bettya. Hänen oma itsensäkin kuulostaa miellyttävältä ihmiseltä, teoksessa on palttiarallaa saman ikäinen kuin äitini nyt, ollakseen 12 vuotta äitiäni vanhempi. Hänen elämänsä ravintolakriitikkona kuulostaa jännittävältä, mutta myös kauhean kuluttavalta. En ihmettele, että se söi häntä sisältä.

Kirjassa on myös muutamia reseptejä, Risotto Primaverasta Last-Minute Chocolate Cakeen. En ole vielä mitään resepteistä kokeillut, mutta ehkä jonakin päivänä kun kirja palautuu lainakierrokselta takaisin kotiin. Rakastuin kirjaan syvästi, Reichl osaa kirjoittaa tai sitten vain sattui sopivan tunteikas ajanjakso omassa elämässä kohdalle.

Ravintolakriitikot kiehtovat minua, etenkin kun heillä on takanaan vuosikausien "tuntemattomuus" tunnettuina. Ihmiset tietävät heidän nimensä, mutta eivät osaa edes aavistaa keitä he ruokailijoista ovat. Tällaista ei varmaan silti tapahdu kuin jossain New Yorkissa, Lontoossa, Pariisissa ja sen sellaisissa menomestoissa, mutta saa se minua silti kiehtoa. He ovat vihattuja, rakastettuja, haluttuja, tuhoon tuomittuja ja he tietävät missä kannattaa syödä.

Reichlin muisteloista ruoan parissa on muitakin teoksia ja ne epäilyksettä ovat nyt "nämä täytyy lukea" -listani jatkona. Sinne päätynee ainakin myös Jeffrey Steingartenin The Man Who Ate Everything. Jos vastaavia muisteloita on suositella, antaa palaa vaan! Garlic and Sapphiresista on myös ilmeisesti tulossa elokuva jossakin vaiheessa elämää.

Parhaillaan luen Humble Pie -teosta, eli Gordon Ramsayn muistelmia.

Ruokateatteria Sevillassa

Tampereella vietettiin Tapahtumien yötä 7. elokuuta ja käynnissä on myös Teatterikesä. Ystävättäreni ja minä osallistuimme torstai-iltana Sevillassa Ruokateatteri Entréen esitykseen, joka oli räätälöity Teatterikesää varten.

Esitys oli tällä kertaa ilman tarjoilua, yleensä siihen sellainen kuuluu, mutta nyt esitys oli ilmainen - ei ruokaa. Eipä se tahtia haitannut, sillä tilasimme muutamat lonkerot ja pintxosia. Tosin molemmat toivomme pääsevämme joskus Entréen esitykseen, missä ruoka kuuluu esitykseen. Ja hei, eikö mustaherukka-viherpippurijäätelö pehmeällä suklaakakulla ja marjaisella kastikkeella kuulosta aivan taivaalliselta? Viime vuotisen esityksen Créme Ninon ja Toat Skagenkin kuulostaa aivan törkeän hyvältä.

Keittiömestari Harri Vehviläisestä ja ravintolakokki Liisa Ruuskasesta koostuva esitys ei ehkä päässyt ihan täysiin oikeuksiinsa ilman tarjoilua, mutta Vehviläinen opetti pikaisesti täydellisen pihvin paistamisen ja Ruuskanen taas oli hauskalla tavalla täyttä asiaa ruoan kanssa toimisesta. Goottitarjoilija kertomassa taisteluistaan keittiön teräaseiden kuten puukon, valkosipulipuristimen ja yleiskoneen kanssa.. nautin siitä vähintään yhtä paljon kuin suklaakakusta, jota myös maistelin jossain vaiheessa.

Ilmeisesti esityksiä järjestetään lähinnä Kuopion suunnalla, mutta tilauksesta myös muualla. Minusta tässä olisi erinomaista ohjelmanumeroa pikkujouluihin tai johonkin, vaikka ei pääsisikään Liisa Ruuskasen vartalolta porkkanalaatikkoa tai riisipuuroa imuroimaan..

Meinasimme mennä myös juusto- ja viinitarjoiluun Gastropub Tuulensuuhun, mutta jotenkin eksyimme muille teille.

PS. Kommentointi anonyyminä ei ole enää sallittua, sillä ikävä kyllä spämmibotit löysivät tiensä paikalle.

Kilpailua ruokakauppaan?

Miten on, keskitätkö ostoksesi jompaan kumpaan Suomen suurimmista ketjuista? Hajautatko ostoksesi useiden ketjujen välille? Ostatko mitään ketjujen ulkopuolelta, mitä ruokaan tulee siis? Toivottaisitko tervetulleeksi uuden tekijän? Onko joku tietty ulkomainen ketju, jonka eritoten haluaisit Suomen markkinoille?

Viimeaikoina on etenkin Aamulehdessä kirjoiteltu kauppojen aukioloista ja kilpailuasetelmasta. Toisten tahojen mielestä S- ja K-ketjuilla on turhan vahva valta kahdestaan ja muun muassa kaupan professori Arto Lindblom toivottaisi ulkomaiset ketjut tervetulleeksi Suomeen.

Minä hoidan päivittäisostokseni valtaosin noiden kahden pääketjun ulkopuolella, kuten varmaan on lukijoille pääosin tullut selväksikin. Kuukauden bonarini S:n tai K:n rivissä ovat lähinnä naurettavia :) Minä myös toivottaisin mielelläni tervetulleeksi uusia tekijöitä ulkomailta, olenhan ruokakauppaseikkailija. Tykkään käydä uusissa kaupoissa tarkkailemassa tuotevalikoimaa ja etenkin uutuuksia. Toki Suomeen tulevat ketjut tekisivät valikoimansa suhteen lokaaleja valintoja, mutta eiköhän tuotteiden riveihin mahtuisi jotain suomalaisittain tuoretta ja uuttakin.

Ymmärrän, että ketjuilla on muutamia kynnyskysymyksiä aukiolojen, alkoholin myynnin ja työvoimapolitiikan saroilla. Kaikkia ei Alkon monopoli esimerkiksi viehätä ja varmaan on muitakin ongelmia, kuten Suomen hieno sijainti kartalla. Nykyisillä ja tulevilla hinnoillakin kilpailun ravisteleminen tekisi hyvää meille kaikille. Tescoa tai jotakin muuta kehiin vaan! Ystävättärenikin toivoi 7-Eleveniä ihan tässä taannoin Suomeen.

Tosin voi olla, ettei Lidlin kokemukset Suomeen rantautumisesta rohkaise muita... Suomalaiset kuluttajat ovat tottuneet toimimaan kaupassa tietyllä tavalla ja muut ratkaisut aiheuttavat hämmennystä ja toimintahäiriöitä. Lidl pärjää Suomessa, jos valikoima laajenee. Arto Lindblom pohdiskeleekin Aamulehden haastattelussa uusille ketjuille lähestymistapoja netin tai valmiiden ateriakokonaisuuksien kautta, mitkä voisivatkin olla oikeasti tervetulleita muotoja toimia.

Kuvat: markus941 ja r_neches

Valasta Þrír Frakkarissa

Pyrin siihen, että ulkomailla ollessani syön vähintään kerran jotain sellaista mitä en ole aikaisemmin syönyt. Italiassa piipahtaessa asian ajoivat muun muassa tonnikalan mäti, jänis ja mustekalacarpaccio, Islannissa ollessa se tapahtui ihanassa pienessä ravintolassa nimeltä Þrír Frakkar ja se jokin oli valasta.

En epäile hetkeäkään, etteikö joku lukijoista nyt halveksisi minua yli kaiken, mutta en nyt edes yrittänyt vastustaa kiusausta. Valaan syöminen ei ollut mitenkään suunniteltu juttu, eikä tainnut olla ystävättäreni valintakaan eli lunni. Minun annokseni Hrár Hvalur að japönskum sið siis raakaa valasta japanilaiseen tapaan ja hänen annoksensa taisi olla savustettua lunnia sinappikastikkeella. Valaan maku muistutti hyvin paljon raa'an tonnikalan makua, joskin lihaisempaa se oli.

Pääruokailimme vähän kotiruokamaisemmilla annoksilla, minun annokseni Pönnusteiktur Þorskur m/Rækjum “Gratin” sisälsi turskaa katkarapugratiinissa ja vastapäätä nautittiin aavistuksen perinteisemmästä herkusta eli Plokkfiskur með rúgbrauði, joka on kalahakkelusta mustan leivän kanssa. Musta leipä epäilemättä muistutti mitä suurimmassa määrin saaristolaisleipää. Annokset olivat julmetun kokoiset ja ravitsivat kyllä isommankin syöjän. Kunnollista kotiruokaa.

 

 

Molemmat jälkiruokailimme Skyr Bruléellä, eli paikallisesta rahkasta eli skyristä tehdyllä paahtovanukkaalla. Skyr sisältää hyvin vähän rasvaa ja on rikas proteiinien suhteen, sitä nautiskellaan aika pitkälti missä tahansa muodossa tänä päivänä Islannissa ja alkuperäismuodossaan se lasketaan terveystuotteeksi. Paahtovanukkaanakin se toimi, skyrille ominainen maku tuli kauniisti esille.

Þrír Frakkar sijaitsee aavistuksen sivussa pääostoskaduksi laskettavalta Laugavegurilta, Baldursgatalla. Pöytävaraus kannattaa ihan ehdottomasti tehdä, joskin ilmankin onnistuimme arkena pääsemään syömään kohtuullisessa ajassa. Tämän kaltaisia pikkuravintoloita saisi meilläkin olla ja nimenomaan keskittyen kalaan. Palvelu oli ihanan ystävällistä ja muutkin vieraat tuntuivat viihtyvän. Jos ikinä palaan Islantiin (ja miksi en palaisi?), palaan myös Þrír Frakkariin.

MAKEE pussi

Ystävättäreni kaivoi käsilaukustaan perjantaina karkkipaperin, joka sai välittömästi huomioni. Se karkkipaperi nimittäin osoittautui rahapussiksi, jonka kaltaista olin etsinyt jo jokusen tovin. Kyseessä oli MAKEEdesignin pieni Pihlaja-pussi.

Silläkin uhalla, että leimaudun samikseksi, oli pakko metsästää itselleni oma. Taito Shopin myymälästä löysin kuin löysinkin itseäni miellyttävän Dumle-pussin, joskin haaveilen myöskin Da-Capo-pussista. Ehkä sellainen tulee vielä vastaan, onhan Design Tori Tampere -tapahtumakin tulossa ja kaikkea..



Ja tiedättekö mikä tässä on parasta? Ainakin Taito Shop otti vastaan käytettyjä ehjiä karkkipapereita, joista sitten syntynee juurikin tällaisia pusseja. Kierrätystä, ystävät, kierrätystä!

Kyttälän tyrskyn ja turpeen kylkiäinen

Tein tässä päivänä muutamana oman versioni surf'n'turfista, naudan simppelisti pippuroitu pihvi ja kampasimpukkaa. Siinä sinänsä ei ollut mitään erityistä, paitsi tietysti naudanlihan hieno hinta, mutta sen kaveriksi pistin tulille mummon palstalta saatuja antimia: kesäkurpitsaa, pinaattia ja valkosipulia. Lisurini oli siis hyvinkin luomua ja lähiruokaakin, joskin ainekset tekivätkin pienen junamatkan muiden tavaroideni kanssa kun äiti tuli kylään.

Kyttälän tyrskyn ja turpeen kylkiäinen



kiinteää ja kaunista kesäkurpitsaa kuutioina

tuoretta valkosipulia siivutettuna

tuoretta pinaattia ryöpättynä ja suikaloituna

öljyä

siemensekoitusta (kurpitsansiementä, aurinkokuivattua tomaattia yms.)

vasta raastettua parmesaania



Paista pikaisesti kesäkurpitsakuutioita ja valkosipulia öljyssä. Lisää ryöpätty ja suikaloitu pinaatti loppuvaiheessa. Pyöräytä sekaan siemensekoitusta. Annosteltuasi raasta päälle parmesaania.

Diggaan siitä, että mummolla on vuokrapalsta vanhassa kotikaupungissani ja hän saa lisää elinvoimaa sen hoitamisesta ja jakaa sen antimia muullekin perheelleen. Minulla ei tässä elämäntilanteessani olisi mahdollisuutta omaa palstaa pitää ja äitini taas ei ole niin viherpeukalo. Mummo uhmakkaasti pitää palstaansa erään nuorisokeskuksen vieressä ja kuulemma yllättävän vähän tekevät nuoret tänä päivänä pahojaan kasviksille. Naapuripalstan mansikat ilmeisesti kelpaavat parhaiten teineille.



Tampereellahan palstoja vuokraa Teiskon-Tampereen 4H-yhdistys, mutta taatusti niihin on mieletöntä jonoa kevään korvalla.

Kung Fu Pandan kanssa tulee nälkä

Poikkesin launtai-illan kunniaksi elokuvissa, kun Kung Fu Panda kerran oli edellisenä päivänä tullut ensi-iltaansa Suomessa. Varsin luonnollisesti kävin vilkuilemassa originaalin, eli en suomeksi dubattua versiota. Postailinkin aiemmin pienen videopätkän aiheesta ja kerroin olevani menossa tätä animaatiota katsomaan. No, nyt se on nähty!

Olen animaatioelokuvien ystävä ja myös sellaisten elokuvien ystävä, jossa mennään vaikeuksien kautta voittoon ja sankari on hyvin epätodennäköinen sankariksi. Jos komboon lisätään vielä ruoka, olen myyty. Tässä oli siis kaikkea hyvää! Ja tämä on jo toinen animaatio varsin lyhyen ajan sisään, mikä on tuottanut minulle ruoanhimon. Ratatouillekin oli onnistunut leffa, oli vaikeuksia, epätodennäköisiä sankareita jne. Ratatouillen juoni tosin ehkä kestäisi enemmän ravistelua kuin Kung Fu Pandan, mutta muuten ovat minun silmissäni varsin tasaväkiset kauneudessaan ja komeudessaan. Molemmat epäilemättä päätyvät tallennekokoelmaani jossakin vaiheessa.



Mutta koska tämä on ruokablogi, lienee syytä myös puhua leffan ruoasta. Päähenkilö Po-pandahan siis työskentelee pätkän aluksi isänsä nuudelikojussa ja hänen isänsä suhtautuu todella vakavasti nuudelikeittoonsa. Omalla tavallaan tämä nuudelikeitto esittää ratkaisevaa tekijääkin kaikessa. Myöhemmin Po löytyy milloin mistäkin syömästä milloin mitäkin ja edellisessä postauksessani aiheesta videolla hänhän suorastaan taistelee herkullisen näköisestä nyytistä. Siispä setissä todella on sapuskaa ja alkoikin tehdä ihan törkeästi mieli moista.. pippurirenkaat eivät maistuneet enää yhtään miltään, vaikka olin suhauttanut sour cream & onion -maustettakin niille :P Nyt sitten täytyy ehkä etsiä parasta reseptiä moisille nyyteille tai toivoa parasta paikallisten kiinalaisten ravintoloiden suhteen.

Kung Fu Panda kestäisi varmasti useammankin katselun, minä katselin sen nyt siis originaalina ja kotimaisille kielille dubatut versiothan ovat aina mielenkiintoisia. Suomeksi puhutussa versiossa on nimittäin niinkin epäilyttävä valinta kuin pituushyppääjä Tommi Evilä mukana. Onneksi dvd aina tarjoaa näitä kielimahdollisuuksia, voi sen sitten katsoa kaikilla kotimaisilla aikanaan.



Enkä ollut teatterissa ainoa joka nautti näkemästään, takanani istunut nuori pari ainakin hihitteli sydämensä kyllyydestä.

Pieni Suklaapuoti

En ollutkaan ikuisuuksiin poikennut Tampereen Pienessä Suklaapuodissa, joten pienen välttämättömän ostoskierrokseni päätteeksi piipahdin tässä Aleksanterinkadulla sijaitsevassa pienessä putiikissa.



Pieni Suklaapuoti avattiin 7. joulukuuta 2003 eli tänä vuonna puoti viettää 5-vuotissyntymäpäiväänsä! Liike erikoistuu belgialaisiin Valentino Chocolatierin tuotteisiin. Valinnan varaa on hurjasti ja pientä valinnan vaikeutta saattaa esiintyä ajoittain. Liike palvelee sekä yksityisiä että yrityksiä.

Oheisessa kuvassa on kuuden konvehdin ballotin ja se sisältää Bellinan, Mont Blancin, Santiagon, Pistachion, Couer marbren ja Manon Vanillen. Valtaosa valinnoistani sisältää hasselpähkinää, mikä kertonee ehkä jotain minusta? Vain pistaasi ja vanilja eroavat joukosta :D



Kyllä se vaan täällä kotimaassakin pitää paikkansa, että kaupungin parhaat helmet sijaitsevat sivukaduilla ja -kujilla. Aleksanterinkadullakin on vaikka mitä kivaa Pienen Suklaapuodin lisäksi. Esimerkiksi löydät tältä kadulta Café Europan, 2h+k:n, levykauppa Platta ja jännityksellä odotamme mitä pitää sisällään Design Boulevard, jonka ikkunat ainakin vielä viime yönä olivat paperien peitossa. Aleksanterilla on ravintoloita ja kuppiloita hillitön määrä, kaikkea pizzasta kiinalaiseen, subista lähiruokaan. Se on katu, jolle kannattaa Hämeenkadulta kääntyä.

Stocka, päiväykset ja sadan euron tarjous

Stockmannilla on viime aikoina ollut ongelmia elintarvikkeiden päiväysten kanssa niinkin paljon, että se on noussut uutisaiheeksi. Ilmeisesti joku oli löytänyt Stockan tiukasta valvonnasta huolimatta tällä kertaa Helsingin liikkeen juustotiskiltä tuotteen, jonka parasta ennen -päiväys oli umpeutunut. Uskon vilpittömästi kyseessä olleen inhimillisen erheen, niinkuin yleensä tällaisissa tapauksissa on.

Nyt Stocka ilmoittaa muun muassa Aamulehdessä, että vanhentuneen myyntipäiväyksen liikkeestä löytävä saa 100 euron lahjakortin korvaukseksi. Ei ollenkaan huono tarjous, oikeastaan suorastaan nerokas. Nyt nimittäin ihan tavan kansalaiset tekevät päiväysetsinnät henkilökunnan puolesta.

Stockalta on siis muistaakseni nyt pari tuotetta löytynyt, jossa päiväys on ollut vanhentunut ja se on ollut jostain syystä kauhea shokki kaikille. Muutama hassu tuote! Epäilemättä me kaikki tiedämme yksittäisiä toisten ketjujen liikkeitä, jotka kansan keskuudessa ovat kuuluisia vanhentuneista tuotteista?