Siitä onkin hetki, kun olen viimeksi postannut tavarataivas-postauksen. No, korjataan tilanne nyt kun mitään jännää ruokaa ei ole tullut laitettua ja olette varmaan korvianne myöden täynnä tuotepostauksia.
Keittiössäni on monia asioita ja kuvittelin sen jo olevan niin täydellinen kuin tämän hetkisten mahdollisuuksien rajoissa vain voi (tiskikone olisi juhlaa, se vaan ei sovi mihinkään). Mutta törmäsin Tastespottingissa erääseen sushiin. Minun tavarataivaastani uupuu tohotin eli nestekaasupoltin!
Tavallisimmin tätä tohottimeksi jostain käsittämättömästä syystä nimettyä laitetta keittiössä taidetaan käyttää crème brûléen rapsakan sokeripinnan tekemiseen, mutta minä palan palusta poltella vähän jotain muutakin. Esimerkiksi sitä lohta, sillä se tuossa sushilinkissä näyttää ihan törkeän hyvältä syötävältä.
Epäilemättä nuo sievät keittiötarvikeliikkeissä myytävät tohottimet ovat hyvissä hinnoissa, vähän raaemman ja miehekkäämmän näköisiä pienoispolttimia löytyy gourmetkäyttöönkin esimerkiksi Biltemasta. Enpä suoranaisesti uskonut linkittäväni Biltemaan ikinä :D 14,99 euroa muuten siellä, jos joku heti asiasta kiinnostui. Sen sijaan en osaa sanoa mitä vaikkapa Chez Mariuksessa tämä erikoistyökalu maksaa, mutta sievämpää ja sisustukseen sopivampaa on muotoilu. (Bilteman sininen tosin menisi juuri minun keittiööni täydellisesti värinsä puolesta.)
Siinä sitä sitten voisi näytellä tohotinta vaikkapa banaanisuklaapiirakalle paremman tekemisen puutteessa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


8 kommenttia:
Tohotin on ihan käsittämättömän söpö nimi!
Laitteesta jolla voisi kätevästi kiduttaa, tohotin on todella söpö nimi.
Heh, kaikkea hienoa sitä voikin löytyä keittiötarvikkeista!
tolla saa myös sitruunatartaletin marengin poltettua hienoksi
Mun tohotin, jota tapaan kutsua liekinheittimeksi, on tuo ylimmässä kuvassa oikealla oleva ja maksoi stokkalla muistaakseni about 30e. Minusta hintansa arvoinen ihan koriste-esineenäkin.. :D
Mirka, tai äijäkaupasta ;) Ei vaiskaan, mitenkään syrjimättä ketään, Biltema on hyvä paikka ikään, kokoon tai sukupuoleen katsomatta.
Aleksi, kiitos vihjeestä!
Cele, kyllä kauneudesta kannattaakin maksaa, muotoilijan duuni on kuitenkin duunia sekin. Mutta mun keittiöön tuo äijämalli sopisi oikeasti melko hyvin ;)
Kaikenlaiset vinkit tohottimen käyttötarkoituksiin on täällä suunnalla varsin toivottuja. Tähän mennessä se on ollut käytössä ainoastaan creme brulee -tohottimena, mutta toisaalta, mullapa olikin hyvän aikaa kestänyt brylee-vaihe ja niitä piti tehdä about viikottain.
(Itsekin tapaan kutsua sitä liekinheittimeksi, ihan vaikka vaan senkin takia että oli niin kiva sanoa saaneensa entiseltä poikaystävältään liekinheittimen joululahjaksi).
Muistan kuulleeni jonkun käyttäneen tohotinta terassinsa lattialautojen välistä kasvaneiden heinien tuhoamiseen.. ;)
Tastespottingin torched-tuloksiin oli ilmaantunut uusi tulos: melko viekoittelevan näköistä kuppikakkua. Onhan tossa jo maaperää mistä aloittaa, sokerit, kalat, marengit.. mitenhän juustot?
Lähetä kommentti