Mustikka ei ole menevä

Tartuin taas pulloon niinkuin kunnon suomalainen juhannuksen alla ainakin, tällä kertaa siihen Teiskon Viinitilalta mukaani lähteneeseen Mustikkaan.

Lavatanssithan ovat olennainen osa suomalaista suvea, joten arvostellaanpa Mustikkaa nyt vähän siinä hengessä. Kovin hanakasti kaveri ei tansseihin lähtenyt, sillä korkki oli murenevaista sorttia eikä tahtonut ollenkaan irrota. Sen suostutteluun sai käyttää kaikki konstit ja vähän enemmänkin.

Heti ensinuuhkaisusta tuntui siltä, että tässä on nyt kyseessä seinäruusu tummahipiäinen. Ehkä jopa peräkamarin poika, joka tahtoisi saatille tansseista, mutta ei mitään jakoa kun ei vaan kerta kaikkiaan kehtaa. Ei tuoksunut vahva miehinen feromoni, eikä parfyymi, vaan mitään sanomaton aavistuksen nuhjuinen poikamies. Ensimmäinen kosketuskin oli lattea, hippuinen hipaisu, joka ei tuntunut missään. Ystävällinen kehoitus pullossa oli viilentäminen, mutta huoneen lämmössä lämpeäminen teki uudelle ystävälle hyvää ja aavistuksen tapaus jo erottui seinävaatteesta, kun vähän lämmiteltiin tuttavuutta. Kalvaljeerini ei kuitenkaan käynyt ronskisti käsiksi, hiljaksiin katseli ja mittaili alta kulmain.

Rohkaistuin parittamaan herraa Pandan Valloittavan Valkoisen kanssa ja katsohan! Poikahan pitää vaaleaveriköistä! Yhdessä valkoisen suklaan kanssa Mustikasta kuoriutuikin yhtäkkiä mies, joskaan ei ehkä vieläkään mikään parkettien partaveitsi, mutta jonkin sortin vaihtoaskel hyppy -liikesarja saattoi jo luonnistua.

Hetkellisestä hurmoksestaan huolimatta ei tällä tyypillä ollut kyllä mitään jakoa näissä tanhuissa, yksinään se latistui takaisin seinän viertä nuhjaavaksi surulliseksi sankariksi. Alkoholipitoisuutensa puolesta saattaisi tulla ikävät mehukestit, jos erehdyksiä sattuisi.

Kaikki kunnia Teiskon Viinille, mutta ainakaan Mustikan takia sinne ei kannata karata. Vielä on minulla kokeilematta Teiskon Menninkäinen, saas nähdä mihin goottibileisiin se minut vie.