Villiäkin villimpi menu

Sitä voisi kuvitella, että kymmenen kohdan menu olisi vaikea selätettävä, mutta ei se kyllä ole. Tällaiselle hamsterillekaan, jos oikein harkinnalla toimii.

Kuten parista aiemmasta postauksesta on saattanut käydä ilmi, osallistuin viime tiistaina 10+ Kiehuu! -projektin villiyrtti-iltaan ja valtaisaksi onnekseni ohjelmaan kuului myös syöminen, joka on hoikkuuteni salaisuus. Tämä postaus esittelee illan soittolistan.

Heti kärkeen, kun paikalle saavuimme, meille tarjottiin tietysti alkoholia. Oltiinhan kuitenkin Suomessa ja lähdössä metsälle painimaan villisikojen, eipä kun siis poimimaan villejä yrttejä. Kuusenkerkkä-seljanmehusnapsi miedosta vodkasta kirkastutti ajatuksemme ja lähdimme matkaan.

Raskaan painimatsin jälkeen on tietysti aika siirtyä hieman hevimpiin asioihin, mutta ei alkoholia sovi unohtaa, joten luonnollista on nautiskella hieman jallugraavattua myrskylän rautua friteeratun nokkosen kanssa (140 astetta, rypsiöljy, vink vink). Kalan päälle oli raastettu aavistus kulmakunnan piparjuurta täydentämään settiä.

Kalan kaverina sietää olla kalaa, tiesin sen jo lapsena ja sen tuntuvat tietävän valitut muutkin. Ahventartar kuminachipsillä viiriäisen uppomunan kanssa on oivallinen jatkumo haukattavaksi. Erinomaista sormiruokaa muuten, sipsistä kiinni vaan ja hauks hauks. Etualalla muuten Hermannin Viinitilan Hengi -kuohuviini, palkittu eliksiiri.

Rentun ruusu ei kuulu vain lauluihin, vaan sen kuuluisi kuulua jokaikiseen ruokapöytään! Neitsytrypsiöljyssä paistettu maitohorsma on yksinkertaisuudessaan kaunis makuelämys, jollainen jokaisen tulisi kokea. Säännöllisesti.

En pidä linnuista, elävistä siis, mutta syön niitä varsin sujuvasti. Tätäkin lehmushunajalla marinoitua metsäkyyhkynrintaa villikrassisalaatin ja mustaherukkaskyn kanssa söi suorastaan ilokseen. Linnun paikka on lautasella, eikä suinkaan kujertelemassa missään oksalla. Okei, ehkä metsäkyyhky saa kujerrella. Pulut sen sijaan...  (Voi kyllä olla, että pulu ei ole järin herkullista, ottaen huomioon sen todennäköisen ruokavalion.)

Sitten vähän verevämpiin eläimiin, sillä riimikauriin filee suolaheinä-retikan kanssa oli toki sekin aivan törkeän hyvää. Siipaleita, joiden kanssa mieluusti istuisi iltaa, mutustellen ja maisemia katsellen.

Painimatsi saattoi olla järjestetty, sillä villisika antautui tyynesti lautaselle. Villisika-maalaispatee yhdessä marjaviinihyytelön ja kuusenkerkkien kaverina oli jotain, missä olimme ikäänkuin koekaniineja. Resepti on vielä työstössä, mutta saimme maistiaisia ja palautetta otettiin vastaan. Minusta ensimmäinen vedos oli aivan oivallista.

Kun metsällä käydään, olisi syytä hyödyntää koko eläin. Villisian maksaa ei kuulemma usein metsältä tuoda, se kun tarvitsisi välittömästi jäähdyttää, mutta makkara-ainesta tulee sitten kyllä kotiin. Villisika-bratwurstia ja villikumina-palsternakkapyreetä söi ilolla tällainen makkaranvihaajakin.

Ateria ei ole mitään ilman jälkiäistä ja siihen te olettekin jo pari päivää sitten tutustuneet, kun jubailin annostelemisesta. Kallioimarre-paahtovanukkaan ja metsämansikka-mesiangervo-valkosuklaamousseleivoksen yhteydessä nautiskelimme Hermannin Viinitilan Brihaa, jolla riitti luonnetta. Piste.

Jokaisessa annoksessa oli lähiympäristöstä kerättyjä villiyrttejä, toisissa enemmän ja toisissa vähemmän. Melkoiset tsembalot, joista on kiittäminen vaikka keitä! Keittiökodassa kuitenkin hääräsivät lähinnä Kaikilla Mausteilla cateringin kaverit ja aterian suunnittelivat Antti Ahokas Juuresta, Tapio Kangas Kannonnokasta sekä Kaikilla Mausteilla cateringista ja Sami Tallberg ravintola Careliasta.

Ja se, että minä olin paikalla, siitä kiitos Prinsessakeittiön Veeralle ja kiitos seurasta ihanaiselle hyppyselliselle Sillä sipulista! Lähden mielelläni lisää retkeilemään ja syömään hyvin, vaivalla hankituista muotoja tulee pitää yllä!