Härkösen kreikkalaista pannukakkuterapiaa

Vaikka en mitenkään erityisesti välitäkään Anna-Leena Härkösen ruokablogista Oliviassa (kuvaton ruokablogi on tylsä ruokablogi, me thinks), on huusholliini silti eksynyt hänen "keittokirjansa" eli reseptilehtensä Taikinaterapiaa, jota voi varmaan vieläkin ostaa lehtipisteistä.

Sieltä on ihan tosissaan jotain tullut tehtyäkin, nimittäin kreikkalainen pannukakku. Pidän pannukakuista, etenkin erilaiset pannukakut kiehtovat minua. Härkönenkin kehuu tätä varmaksi valinnaksi, jos on meneillään illanistujaiset ja on tarve tarjoilla kylmiä ruokalajeja.



Eli homma etenee seuraavalla tavalla, tässä resepti Taikinaterapiasta mitään lisäämättä tai muuttamatta:
Kreikkalainen pannukakku
6-8 annosta

2 munaa
8 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
50 g sulatettua rasvaa
150 g hienonnettua pinaattia
200 g fetajuustoa
pieni tlk oliiveja
valkosipulinkynsi
1 tl kuivattua basilikaa
Valmiin pannukakun pinnalle: noin viisi rkl parmesaaniraastetta

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Riko kananmunat kulhoon, lisää puolet maidosta ja kaikki jauhot sekä puristettu valkosipuli. Sekoita tasaiseksi ja lisää loppu maito. Anna turvota hetki. Sulata rasva ja kaada siitä noin puolet taikinan joukkoon. Voitele lopulla uunipelti, ja kaada taikina pellille. Ripottele pinaatti, fetakuutiot ja halkaistut oliivit taikinan päälle, ja viimeistele basilikalla. Paista 20-30 minuuttia. Ripottele valmiin pannukakun päälle parmesaani ja leikkaa annospaloiksi.
Ja mitä tein eri tavalla? Paistoin 40 minuuttia, 45-50 olisi ollut ihan kelpo aika. Olihan se hyvää, herkkua suorastaan. Päivää myöhemmin vielä parempaa.

En siltikään pidä Härkösestä ja uskon, että tunne olisi täysin molemmin puoleinen.

AddThis Social Bookmark Button

2 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Jaahas, tämä menee kyllä kokeiluun. Vaikuttaa ihan mun jutulta! Feta + pinatti = rakkaus.

Jams kirjoitti...

Feta ja pinaatti on kyllä keskenään niin toimiva pari, ettei voi edes käsittää mikä siinä vaan pelaakin niin hyvin.

Related Posts Widget for Blogs by LinkWithin

Copyright © 2009 - Jokapäiväistä leipää - pyörii ylpeästi Bloggerilla
Smashing Magazine - Design Disease - Blog and Web - Dilectio Blogger Template - Takala.info