On aika nostaa muutama kiinnostava ruokakirja syksyn uutuuskirjojen listalta! Tällaista on tänä syksynä luvassa:
Kiinnostavaa on myös Hans Välimäen uutukainen, joka kulkee nimellä Mummola. Kotiruoka on tänä maailman aikana arvossaan, joten tottakai tämäkin kokki tarttuu siihen.
Nuutilan Jaakolta tulee sekä Pieni leipäkirja että Pieni soppakirja. Molemmat pienet kirjat porautuvat suomalaisiin aineksiin ja perinteisiin.
Aamiainen on nyt sekin kova juttu, sillä Sanna Miettunenhan syventyi Päivän parhaaseen hetkeen - aamiaiseen juuri ja nyt Anna Lehtonen antaa oman panoksensa Aamiainen - Nautiskelijan ateria -teoksella.
Hieman erikoisempi lähtökohta löytyy Maiju Lehmijoki-Gardnerin teoksesta Askeettien pidot - Uskonnot ja syömisen etiikka. Siinä epäilemättä tökitään asiaa, joka hämmästyttää nykymieltä jollain tasolla.
Ei tule unohtaa Tuomas Milonoffin, Riku Rantalan ja Ari Lahdenmäen teosta Mad Cookia, joka luonnollisestikin keskittyy herrojen matkoihin maailmalla Madventuresin merkeissä ja niihin käsittämättömiin asioihin, mitä he ovat suuhunsa niillä matkoilla laittaneet.
Ulla Svenskiltä tulee uusi Lempileivonnaiset -teos, jossa on blogileipurin parhaita.
Monia muitakin uutuuksia on matkalla erinäisiin kirjahyllyihin, mutta mainitsen enää yhden tällä erää: Antti Uusitalon Sherryn salaisuudet pitää sisällään myös tapasreseptejä ja tottahan nyt sherry on mielenkiintoinen asia!
Eli kyllä löytyisi kohteita muutamille euroille, jos oikein ajatellaan. Erään näistä teoksista suhteen tosin ei kannata hötkyillä, sillä voipi olla, että kehin kasaan arvonnan pikapuoliin! Pysykää linjoilla :D




2 kommenttia:
Mielenkiintoisia uusia kirjoja;kiitos tästä valistuksesta!
Ja onneksi on iloinen Internet, kirjoja saanee tilattua mihinpäin maailmaa tahansa :D
Lähetä kommentti