Ronskisti rullalla

Eiköhän nyt sitten ole kesätauot pidetty ja aika oikeasti palata asiaan. Kiitos kärsivällisyydestänne!



Kesäloman viime metreillä syntyi keittiössä tomaattisia broiskurullia, joita melko takuuvarmasti syntyy keittiössämme toistekin. Katsotaanpa mitä tapahtui.

Tomaattiset broiskurullat

1 ptk kananpojan minuuttipihvejä (tai ohueksi hoideltuja rintafileitä)
1 tlk jalapenolla maustettuja tomaattikuutioita
tuoreita yrttejä (meni aika pitkälti sillä periaatteella, että mitä sattui olemaan)
mietoa cheddaria
suola
pippuri

Pistä broiskut lepäämään yön yli tomaattikuutioihin ja sitä ympäröiviin mehuihin ja pilko mukaan yrttejä yrttejä yrttejä!

Raasta cheddar tai ole raastamatta ja leikkaa tangoiksi. Ripottele juustoa leveellään olevalle broiskun kappaleelle, rouhaise mausteita settiin ja sitten rullaa se rullaksi. Asenna voideltuun uunivuokaan ja tee seuraava kylkeen kiinni.

Kun olet rullannut kaikki sinne vuokaan, voit lapioida yli jääneet tomaattikuutiot ja yrtit koko hoidon päälle, ylimääräiset juustoraasteet myös.

Paista parisataa asteisessa uunissa, kunnes broiskun sisälämpötila on 70-75 astetta. Broiskun, ei täytteen ;)

Toimi erinomaisesti vielä seuraavanakin päivänä, ja kun näiden kanssa söi perunasta, kermasta ja fetamaisesta salaattijuustokuutiosta tehtyä perunavuokaa niin menestys oli taattu.

Niin ja tuota jalapenolla maustettua tomaattikuutiota tölkissä saa ainakin S-ryhmän kaupoista käsittääkseni. Sieltä minä sitä kotiin kampesin. Toki sitä voi tehdä itsekin, mutta hoida hommaan mehua!

AddThis Social Bookmark Button

0 kommenttia:

Related Posts Widget for Blogs by LinkWithin

Copyright © 2009 - Jokapäiväistä leipää - pyörii ylpeästi Bloggerilla
Smashing Magazine - Design Disease - Blog and Web - Dilectio Blogger Template - Takala.info