No johan nyt on markkinat, joillekuille arjen pelastusmarkkinat! Findus on ryhtynyt tuottamaan terveellisiä ja vastuullisesti pyydettyjä kalaherkkuja... esimerkiksi nämä Lohi Kalapuikot ovat kuulemma maukas ja ekologinen vaihtoehto. Ne ovat jo syntyessään kestosuosikkeja ja vieläpä sydänystävällisesti.
Paitsi etteivät ne maistuneet juuri miltään tai sitten minun palettini on vaan epävireessä. Kai se lohta oli, mutta ei se siltä juuri maistunut. Taas rasvailtiin omega-3:lla sydäntä, verisuonia ja hermostoa eikä suolata liiaksi. Mukava juttu, ehkä nämä ovatkin tavan kalapuikkoja parempia ja ekologisesti kestävämpiä. Makua on ainakin yhtä paljon, kuorrutteessa joka tietysti ajaa kaiken muun maun ohi. Niin se tekee peruspuikoissakin.
Kaikenlaista muutakin uutta on Findukselta tullut, muun muassa Pariisinporkkanoita tässä hihittelin kaupassa, kai sitä pyöreille porkkanoille sitten joku tilaus on. Ne tuskin liittyvät kestävään kalastukseen, mutta sellaisiakin tuotteita on uutuuksien joukossa useampia.
Tänä päivänä on mitä erilaisimpia merkkejä tuotteissa, olivat ne sitten valmistuotteita, puolivalmisteita tai raaka-aineita. Finduksen fisuista osalla on nyt MSC-merkki (Marine Stewardship Council), mikä tahtoo kertoa raaka-aineena käytettäneen kestävällä tasolla kalastettua kalaa ja kalavesien hoitoon on panostettu. Okrapokra, hieno juttu jos jotain parannusta vesissä ja fisukannoissa tosiaan tapahtuu.
Että periaatteessa suosittelisin näitä puikkoja enemmän kuin tavan puikkoja.


4 kommenttia:
Mitenkähän tuo ekologisesti kestävämpi perustellaan?
Ainakin WWF:n "Meren herkkuja" -oppaassa seiti on hyvislistalla ja lohi siellä "syö harkiten" -kalojen puolella.
Kyllä niille pariisinporkkanoille kaupassa nauraa, mutta laivalla buffetissa erehdyin ottamaan "hedelmnäsalaattia", joka paljastui ensimmäisen haarukallisen jälkeen jäisiksi vihanneksiksi. Se oli se muoto joka hämäsi.
Minua nauratti tuo nimi: Lohi Kalapuikot. Miksi ihmeessä ei yksinkertaisesti lohipuikot? ;)
Pakkaus on kyllä kamalan aneeminen, en sen perusteella ainakaan valitsisi...
Maj* mystiset ovat ekologisen kestävyyden perusteet.
Anonyymi oijoi, sulle kävi sitten ikävästi. Jäiset vihannekset eww.
pinea niin katsos kun hauki on kala ja sen tietää lapsikin, mutta ei missään toisteta lohen olevan kala.
Lähetä kommentti