Teitä lukijoita saapuu moninaisia reittejä pitkin ja osa tulee kysellen hakukoneiden kautta. Yritän nyt vastata muutamaan kysymykseen, joilla Jokikseen on ilmaannuttu.
Mistä misoa?
Misotahnaa voi enenevissä määrin ostaa ihan tavan ruokakaupoista. Olen hankkinut käyttämääni instantmisoa S-ryhmän ja Stockmannin hyllyistä. Muita misoja käyn hakemassa Runsaudensarvesta. Kehottaisin kääntymään luonnontuotteita tai aasialaisia tuotteita myyvien kauppojen puoleen, jos sieltä omasta ruokakaupasta ei löydy. Instantti on vähän kalliimpaa hinnaltaan kuin isommissa pusseissa tuleva.
Misotahna, mihin sitä käytetään?
Useimmiten meilläpäin misoa käytetään keittoaineksena, misokeitto on se mitä täällä yleensä vastaan tulee. Misoa on kuitenkin montaa monituista lajia, toisia käytetään maustamaan toisenlaisia asioita kuin toisia. Punainen miso muistuttaa muuten yllättävän paljon Marmitea. Minä henkilökohtaisesti olen käyttänyt misoa maustamaan esimerkiksi täysjyväohran, couscousin yms. keitinvettä.
Mistä tohotin?
Minä olen hankkinut omani Stockmannilta, mutta olen nähnyt samaa tohotinta myös Sokoksella ja uskoisin sitä löytyvän myös muista isommista muista kaupoista. Jos ei kuitenkaan löydy, niin suunnatkaahan keittiötarvikkeiden erikoisliikkeisiin, täällä Tampereella vaikkapa Iloiseen keittiöön (uudessa osoitteessa tämän kuun alusta, löytyy Tuomiokirkonkadulta Ullanunelman naapurista), Porissa Lahjakeittiö Paprikaan tai vaikkapa Helsingissä Kokkipuotiin. Muiden kaupunkien puolesta en osaa puhua. Kaasuahan ei siinä tule samalla, ota siis selville mistä sen saat. Tampereella voit hakea kaasun Stokkan kiskalta.
Mitä söit tänään?
:D Aamiaiseksi Ullan Pakarin Aurinkosämpylän vadelmahillolla, lounaaksi kantarellitattirisottoa naudanpaistin kanssa ja päivälliseksi mummon tekemiä lihapullia valkosipulisen pastan kanssa. Teurastin myös suklaapupun töistä kotiutuessani.
Miten quinoa keitetään?
Huuhtele quinoa. Kiehauta 2 osaa vettä tai lientä ja lisää 1 osa huuhdeltua quinoaa kiehuvaan nesteeseen. Anna kiehahtaa uudelleen ja laske lämpötila alhaiseksi, peitä ja hauduta 15-18 minuuttia. Tsekkaa onko vesi imeytynyt ryyneihin, jos ei ole niin voit valuttaa ylimääräisen pois. Siirrä kattila liedeltä ja anna seistä peitettynä pari kolme minuuttia. Sekoita haarukalla irtonaiseksi, mausta suolalla ja pippurilla.
Äyriäisten pakastaminen
Jos käsilläsi on sulia äyriäisiä, en suosittelisi niiden pakastamista. Ne nimittäin ovat todennäköisesti tulleet meille tänne Pohjolan perukoille pakastettuina ja ovat siten jo kertaalleen sulaneita. Eli kysy ennen ostamista, ovatko ne kertaalleen pakastettuja.
Mikä on Virtapankin tilalla Tampereella?
Tampereen paraatipaikalla (ainakin mitä terasseihin tulee) on nykyään Jack the Rooster -niminen mesta. Ruokaa, livemusiikkia ja melkoista meininkiä, on todistettavasti pöydälläkin siellä tanssittu.
Missä myydään loimutuslautoja?
Esimerkiksi Nikkarien valikoimasta löytyy loimutuslauta. Uskoisin myös, että moista tuotetta voi tilata paikkakuntasi nikkareilta.
Miten tehdä maapähkinävoita?
Ruokalajeja, jotka alkavat J:llä?
Jambalaya, Janssonin kiusaus, jerky, jouluhalko, jäätelö, juusto...
Tällaisia murheita on viimeaikoina Jokikseen tulijoilla ollut, toivottavasti näistä vastauksista jokunen teistä hyötyy. Käykääpä osallistumassa arvontaan, minusta palkinto on aika hyvä. Ehkä juuri sinä pääset tekemään mojomakkaraa kirjan parissa pikapuoliin?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Jatkan kysymyslistaa :D
Mitä on Marmite ja mihin sitä käytetään?
Ja miksi?
Marmite on hiivauutetta eli suolan avulla panimohiivasta erotettua nestettä. Houkuttelevaa, eikö totta? :P
Sitä käytellään sekä leivän päällä tahnana, että ruokien (lähinnä liha) maustamiseen.
Mutta miksi? Britit yksin taitavat tietää perimmäisen syyn, mutta kai sillä on jotain tekoa tuhlaamattomuuden kanssa alunperin ollut.
Yök,Marmite on musta kamalaa! Muistan opiskeluajan englantilaisen kämppiksen Marmite voileivät,hiton pahaa....Mutta misosta tykkään, käytän paljon,tosin tuota punaista misoa en ole vielä kokeillut.
En taida lähteä ihan heti kokeilemaan... Kai nää on näitä kulttuurillisia mämmijuttuja.
Mutta kyse on siis ihan puhtaasti makujutusta, bongasin sen purkin nimittäin Punnitteesta ja mietin onko se joku vegaanijuttu.
Työkaveri on muistaakseni paahtoleivän voidellut ensin oivariinilla ja sitten Marmitea perään. Kerran olen häneltä moista maistanut ja se oli yllättävän hyvää. Misolla en ole leipää voidellut, se voisikin olla jännä kokemus...
Lähetä kommentti