Viikolla keskustelimme työkaverini kanssa tuntitolkulla eräästä ruoka-annoksesta, joka oli tehnyt häneen vaikutuksen. En ole koskaan kyseistä annosta syönyt, mutta se ei estänyt minua pohdiskelemasta hänen kanssaan mahdollisia ainesosia.
Aina välillä tulee sellainen ravintolannos vastaan, jonka enkä haluaa kotona tehdä uudestaan. Klassisten tuttujen keittiöiden reseptien perään onkin helpompi lähteä, mutta hieman eksoottisemmat annokset vaativat jo hieman enemmän yritystä. Eihän tietenkään klassinenkaan sitä tarkoita, etteikö kokeilla olisi omia salaisia ainesosiaan ja pieniä vinkeitä vääntöjään, mutta likemmäs on ehkä mahdollista päästä kuin eksoottisempien ainesosien ja reseptien kanssa. Ehkä. Työkaveriani vaivasivat malesialaisen keittiön ainekset :D
Onko sinulla joku tietty ravintola-annos menneisyydessäsi, jota olet kotona yrittänyt toistaa ehkäpä jopa useita kertoja? Epäonnistumisia? Onnistumisia?
Minun elämässäni tällaisia merkityksellisiä ruokia ei oikeastaan ole ollut, olen "kopioinut" osia aterioista omaan keittiööni ja säätänyt niitä sopivammaksi. Ehkä jonain päivänä se kopiointi-intohimot herättävä annos tulee vastaan.
Ehkä tänään sunnuntaina se annos tulee vastaan?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Onko täällä ketään muuta joka asuu ulkomailla tai on muuten perehtynyt seuraavaan ongelmaan: Miten tehdä ohut hyvä muttei mitään kengänpohjaa pizzapohja? Täällä missä asun on saatavilla hyvin eri sitkoisia jauhoja kun Suomessa, hyvin hienoja. Olen taiteillut kaikenmoista pizzapohjaa ja täysin tyytyväinen en ole ollut, aina on liian kovaa, tai liian pullaa plääh! Anyone? HELP!
Sain kerran Sassossa mielettömän hyvän alkupalasalaatin, jossa oli saksanpähkinää, pecorinoa tmv, rucolaa ja tosi hyvä vinaigrette. Mahdollisesti jotain muutakin, mutta se mikä teki salaatista ihanan oli se itse "salaatti". En tiedä mitä se oli, mutta se oli kerrassaan pirskahtelevan raikas. Pirskahteleva, koska puraistessa tuntui kuin vesikarpaloita olisi tihkunut kielelle. Luulin silloin tietäväni mitä se oli, joten en kysynyt, mutta arveluni osoittautui vääräksi. Sasson ruokalistakin on uusiutunut monta kertaa sen jälkeen, joten sielläkään en salaattia enää pääse syömään. Jäljellä vain muisto jostain hyvästä, jonka tarkempi mielikuva alkaa sekin haihtumaan...
Yritän kopioida kaikkea mitä ravintolassa syön.
Kotitekoiselta ne kyllä maistuu ja varsinkin näyttää, mutta verrattain tyytyväinen olen ollut. Monet on jääneet osaksi perusvalikoimaani.
Tällä hetkellä metsästyksessä on Marusekin seesamitahnan koostumus.
En osaa edes arvata mitä kaikkea siinä on.
Yritin kysyäkin suoraan, mutta eivät suostuneet paljastamaan peijjakkaat.
Lähetä kommentti