Tiedättehän miten ruoka-, juoma-, ravinto- ja terveysasioita tutkitaan ihan jatkuvalla syötteellä?
On yhtä sun toista tutkimusta, jotka kovasti yrittävät todistaa esimerkiksi lihan kuulumiseen tasapainoiseen ruokavalioon tai että kalsium imeytyy kalsiumia sisältävästä kivennäisvedestä yhtä hyvin kuin maitojuomasta. Toiset suhtautuvat tuoreisiin tutkimuksiin aina kuin korkeamman voiman sanaan ja toiset taas luottavat ihan omaan arvostelukykyynsä, kolmansia ei kiinnosta.
Minä haluaisin muistuttaa, että jos tutkimuksiin löytyy luottoa, niin tsekatkaa aina kuka sen tutkimuksen on maksanut. Usein nimittäin on niin, että maksavana tahona on yritys joka selvästi tutkimustuloksesta hyötyy. Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö tutkimus olisi oikeaa tietoa - mutta kehottaisin silti suorittamaan pientä itsetutkistelua tuotetutkimusten sijaan.
Jos nyt vaikka sitä lihaa ajatellaan, lukuisat ihmiset ovat ihan tasapainoisella lihattomalla ruokavaliolla. Jokainen heistä on varmastikin valmis vasta-argumentoimaan aina lihan erinomaisuutta vastaan, ehkä ärsytykseen asti ;) Joka tapauksessa ne vasta-argumentit ovat epäilemättä aivan päteviä, ja kalsiumin lähteillekin löytynee vastalauseita vaikka kuinka.
Yleensä se tutkimuksen rahan lähde selviää varsin pienellä vaivalla, joten tsekkailkaapa ne ennen kuin perustatte kaiken elämänne tutkimustulosten varaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Näistä jutuista (tekotutkimuksista) on julkaistu kirjakin, onko tuttu? Ben Goldacren Bad Science, en ole vielä itse ehtinyt lukea, mutta hankintalistalla on. Goldacre pitää myös blogia artikkeleista, joissa esitetetään muka-tiede-tuloksia osoitteessa http://www.badscience.net/. Esim. nutrition-linkistä löytyy ruoka-aiheisia juttuja... Kiinnostava aihe, ajankohtainenkin yliopistojen ulkoisen rahoituksen kasvaessa...
Pitääpä katsastaa! Kiitos tiedosta, eiköhän joku muukin tuosta tiedosta nyt hyödy.
Tärkeä pointti ja monet ottavat uudet tutkimukset aivan liian vakavasti,luottaen niihin täysin. Joku aika sitten taisi olla joku juttu siitä,ettei kasvisravinnon nauttimisesta olekaan niin paljon hyötyä kuin luultiin,tai jotain sen tapaista.Itse ainakin tarkkaan tutkin tuollaiset uutiset enkä ota niitä for granted. Suuret elintarvikeyhhtiöt rahoittavat tutkimuksia,jotka julkaistaan ja johon ihmiset sokeasti uskovat...
Tämä on minusta vaikea asia. Luulen, että aika monet ruoka-aiheiset tutkimukset voivat olla sinällään ihan tottakin ja pitää sisällään oikeaa tietoa, mutta näkökulmat ihmisen hyvinvointiin vaan ovat niin kovin erilaisia. Totta kai rahalla on tässä vaikutusta, mutta niin on myös muulla elämänkatsomuksella. Yhden mielestä maito on kaikille ihan pakkojuttu, toinen taas on elänyt kulttuurissa, jossa maitoa ei lapsuusiän jälkeen käytetä ollenkaan – ja ihan hyvin on mennyt.
Itse olen ainakin ihan sekaisin. Olen pyrkinyt maalaisjärjen käyttöön, sitähän on Suomessa perinteisesti suositeltu ;) Joskus tekee mieli uskoa eniten 88-vuotiasta mummoani: en kaipaa yhtään sen pidempää elämää. Toki sitten on nämä ympäristönäkökohdat vielä...
Lähetä kommentti