Bisneksiä bistro Pannu & Huoneessa



Bisneksiä viritellessä poikkesimme tässä Susanin kanssa Tampereen Onkiniemessä bistrossa nimeltä Pannu & Huone, jonka kyljessä on myös ihastuttava Putiikki rannalla. Ilmeisesti Pannu & Huone on keskustasta löytyvän Café La Famillen "sisarus", niinkuin Wanha Vaniljakin oli.



Heti ovella tulija kampitettiin melkoisilla näkymillä, tiskin täydeltä herkkuja toisella puolen ja kahvi-/leipäpöytä toisella puolen! La Famillessahan tervetulleeksi toivotetaan myös melko runsain näkymin, joten tässä ainakin mennään samalla linjalla. Ystävällistä tervehdystä pistettiin peliin välittömästi.



Leipäpöydästä piti ottaa melkein kaikkea mitä irti sai, kun kerran tuli Onkiniemeen asti lähdettyä (onhan tästä Koskipuiston nurkalta ainakin 2,2 kilometriä paikan päälle ;)). Sämpylät olivat vielä uunilämpimiä ja rapsakoita, menivät hummusmaisen levitteen kanssa sutjakkaasti alas. Diggailen lujasti noista vesilaseista, jotka olivat itsessään kuplaisia, vesi oli ihan tavan hanavettä, juuri niinkuin tykkään.



Molemmat tilasimme vuohenjuustorisottoa, tarjolla oli toki tattirisottoakin ja kourallinen muita vaihtoehtoja. Minulla on joku risottovaihe menossa selvästi. Ei se ulkoisesti eikä maullisesti Comon tai Vinoteca del Piemonten risottoa päihitä, mutta oli kaikenkaikkiaan kuitenkin hyvinkin kelpoa ja sitä oli riittävästi, etenkin kun rahtasin sieltä leipäpöydästä kamista kunnolla. Risoton ohella tuli vihersalaattia, jota en osannut odottaa. Lautasen muoto viehätti minua suunnattomasti.



Emme jälkiruokailleet, mutta kahvittelimme tai siis minä teettelin, koska en juuri kahvista välitä. Valitsin valkosuklaan ja vadelman makuista mustaa teetä, jonka oletan olevan Mokkamestarien La Dolce Vitaa. Se sopi makuhermoilleni täydellisesti, vaikka teen makuna kuulostikin katastrofaaliselta. Seuraavan kerran kun päädyn paikalle, valikoin jotain tuolta runsaalta herkkujen tiskiltä ja santsaan jäätelötiskillä, sillä siellä näkyi olevan maapähkinäjäätelöä, hyvin selkeistä syistä.



Ilmeisesti monet sisustuksen asioista ovat myytävänä ja osa on kait Putiikin tavaraa. Putiikkiinkin pitää päästä myöhemmissä elämänvaiheissa käymään, sillä sielläkin näkyi olevan kaikkea herkullista myytävänä. Oli miten oli, P&H:n avara tila oli sisustettu yhtä runsaaseen ja rustiikkisen romanttiseen tyyliin kuin La Famille ja Wanha Vaniljakin.



Kaikkialla minne silmänsä antaa liukua on yksityiskohtia, kattolamputkin olivat normaalia jännittävämpiä. Että tällainen salaisuus on Tampereen keskustan ulkopuolella, Särkänniemen toisella puolen. Ehkäpä ensi kesän huvipuistoreissujen ruokaa nautitaan tässä paikassa?



Bisneksien virittelyllekin erinomainen paikka, rauhassa saimme palaveerata.

AddThis Social Bookmark Button

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On se vaan niiin internationaalia että; bistroa, pannuhuonetta ja lasagnea mansessa !

Hanna kirjoitti...

:D pannuhuone on niin kovin kansainvälinen sana.

Related Posts Widget for Blogs by LinkWithin

Copyright © 2009 - Jokapäiväistä leipää - pyörii ylpeästi Bloggerilla
Smashing Magazine - Design Disease - Blog and Web - Dilectio Blogger Template - Takala.info