Fasulan hässäkkä herättää kysymyksen

Vuosi on vaihtumassa eikä vain vuosi, vaan myös vuosikymmen. Tämä on sitä aikaa, kun tiedotetaan kevään ensimmäisistä uutuustuotteista samaan aikaan kun myydään kovaa sesongin tuotteita.

Minä otan nyt tarkasteluun Fazerin tuoteuutuuksien listalla vastaan tulleen Ässä Hässäkän, jonka kohdalla sanotaan myös "rakenna oma karkkisi!"




"Ässä Hässäkkä on maistuva sekoitus hedelmän- salmiakin- ja lakritsinmakuisia karkkeja. Makeaa, suolaista ja kirpeää voi sekoitella mielensä mukaan ja mukana on myös valmiita makuyhdistelmiä. Hauskanmuotoisia karkkeja yhdistelemällä pussista saa 45 erilaista kahden maun yhdistelmää ja peräti 120 erilaista kolmen maun yhdistelmää!"

Kuka ei rakenna omia karkkejaan? Minä en varmaan ikinä syö karkki kerrallaan, vaan yhdistän aina salmiakkikarkin hedelmäkarkin kanssa jos niitä sattuu käsillä olemaan molempia. Tai suklaata salmiakin kanssa, suolaista ja makeaa ja muita juttuja? Kuka muka ei tee tätä koko ajan? Fazerin uutuuksien joukosta ei nyt mitään pysäyttäjää löytynyt, mutta herättihän kuitenkin ajatuksia ja toisten tekijöiden karkkien himoja ;)

Etenkin valkosuklaalla päällystetty lakritsipala ja kirpsakkainen salmiakkivaahtohymynaama, se on minun suosikkikombojani. Se hymynaama kietaistaan siihen suklaisen lakupalan ympärille ja sisäistetään.




Ja jos joku nyt on kuvitellut, että vuosi 2010 kannattaa aloittaa lupaamalla jotain karkkilakkoa, niin halloo? Sieltä on tulossa se syöjien äänestämä uusi Kismet-makukin!

AddThis Social Bookmark Button

6 kommenttia:

Petja Jäppinen kirjoitti...

"Hässäkkä" on tarkoittanut ns. kirkkovenettä ja kun joku asia on oikein hyvä, se on silloin aivan ässä.

Joten Fazer tuo markkinoille hyvää piparia?

Hanna kirjoitti...

Vähän muistelinkin jotain tuon suuntaista, hienosti nimetty on siis tuote :D Kenties siellä piparin makuakin :P

Anonyymi kirjoitti...

Taisit jokunen blogi sitten kysellä jotain noiden tuotebuffaustesi määrästä. Vai muistanko väärin ?
No. Kaupanhan se pitäis kannattaa, vaiko. Tässä vain viime päivinä on enempi noiden mainosten seasta hakenu sitä sun persoonallista otettas. Meinaan, ettet kokonaan siitä luovu.

Hanna kirjoitti...

En minä siihen määrään vaan siihen, että eri muotoja.

Tätä materiaalia on nyt viime aikoina ollut sitä varten enemmän, koska omassa keittiössäni ei ole ehtinyt mitään erityistä tapahtua.

aleksi kirjoitti...

ääh fasun uutuudet on ollut aika säälittäviä, samoja juttuja sekoteltu uusiksi karkeiksi.

Hanna kirjoitti...

aleksi, pointtini täsmennettynä!

En siis millään muotoa markkinoi tuota Ässä Hässäkkää, että onpa kiva uutuus tulossa vaan kysyn, että kuka nyt ei muka olemassa olevilla jutuilla tee sitä samaa?

Related Posts Widget for Blogs by LinkWithin

Copyright © 2009 - Jokapäiväistä leipää - pyörii ylpeästi Bloggerilla
Smashing Magazine - Design Disease - Blog and Web - Dilectio Blogger Template - Takala.info