Tuloksia ruokavuodelta 2009




Eletään ennustusten aikaa jälleen, mutta ennenkuin mennään itse ennustamiseen haluan katsastaa miten pieleen menivät edelliset ennustukset.

Ennustin, että perusruokaa tullaan tekemään paljon ja siinä mielessä lienen ollut oikeassa. Todisteena haluan käyttää keittokirjaa jonka olen elokuussa maininnut. Nimittäin Hans Välimäen Mummola on tähtikokin katsaus perusruokaan.

Uskoin myös, että vuonna 2009 vedetään pataa eikä minulla siihen oikeastaan ole järin suuria todisteita. Itse en vetänyt pataa taikka keittoa yhtään sen enempää kuin edellisenäkään vuonna.

Mutta einekset, siinä ennustuksessa sain jotakin oikein, Saarioisten äiti-mainokset todella ovat huonontuneet. Oletteko nähneet sen missä Samuli Edelmann kertoo tarinaa äidistä? Voi hyvää päivää, ei näin. Mitä tulee proeinesrintamaan, valikoima on kasvanut mutta vastustajat ovat kehineet kylkeen kiinni ja sitä koskikin eräs ennusteeni, raaka-aineiden riemukulku on alkanut ja jatkunee lujasti ensi vuosikymmenellekin. Uskoisin, että kaikki ovat pistäneet merkille muutakin ikävää possuasiaa kuin sikainfluenssan.

Olen nähnyt tänä vuonna hyvin pienen supermarketin Suomessa, hyvin hyvin ahtaan ja se todistaa ruokakauppojen fyysisen kutistumisen, jota väitin tänä vuonna ilmenevän. Se on selkeästi alulla. Konkreettisia pieniä ruokakauppoja ei juuri ole ainakaan minun näköpiiriini ilmaantunut, mutta ehkä jonain kauniina päivänä ketjujen ylivoima lyödään.

Viimeiset ennakointini koskivat överieksoottisuuden muodista menoa, omia eväitä, nuudeleita, yhteisöllistä syömistä ja kotona juomista. Tampere sai ensimmäisen nepalilaisen ravintolansa ja Japani on laajentanut otettaan (ne nuudelit!) kaupungistani, mutta sen lisäksi eksoottisuus on ehkä saattanutkin loistaa poissaolollaan ja perusasioiden asiaa ajaa tarjouskin, tehdään ne omat eväät. Minäkin lupaan alkavana vuotena tehdä enemmän omaa ruokaa. Ammattiliittoni Erton lehti Toimi! on todistanut minulle yhteisöllisen syömisen olevan täällä, sosiaalisista lounaista on ollut juttua ja Zentolla toimitaan sen mukaisesti melkolailla jatkuvasti. Ja mitä kotona juomiseen tulee, ainakin minä olen juonut paljon enemmän kotona kuin kapakassa.

Että ei mennyt ennustukset niin pieleen kuin olisi voinut olettaa, katsotaan joulun jälkeen mitä näen kristallipallossani ensi vuodelle ja vuosikymmenelle.

AddThis Social Bookmark Button

0 kommenttia:

Related Posts Widget for Blogs by LinkWithin

Copyright © 2009 - Jokapäiväistä leipää - pyörii ylpeästi Bloggerilla
Smashing Magazine - Design Disease - Blog and Web - Dilectio Blogger Template - Takala.info