Tammikuu ja sen tipattomuus lähenee vääjäämättä, joten katsoin parhaaksi tuhota viimeisetkin kotimaisista pienpanimoiden siidereistä, joita olen Maatilatorilta kotiin raahannut. Niitä nyt ei ollut kuin kaksi eikä niistä hitaasti nautiskellen tullut minkään muotoiseen juovukkiin näin iso leidi.
Temolan Viinitilalta tuleva Saimaan Siideri väittää olevansa vaatimattomasti ehkä Suomen paras ja maukkain kuiva omenasiideri, eikä se nyt millään muotoa huonoa seuraa lauantai-illassa ollut. Vähän ehkä nössykkä tossukka ja vähän pienikin (330 ml). Puolikuivuudessaan se ei ruuvannut paikkoja hampaista eikä muutenkaan antanut naamaa kiristellä, vaan solahti alas kivutta ja huomaamatta. En kuitenkaan jäänyt sitä kaipailemaan lisääkään.
Stadin Panimon Dry Cider sen sijaan oli hieman tuhdimpi kaveri, rontti lyöttäytyi kylkeen kiinni kuin pahainen kujakatti kaikessa suodattamattomuudessaan. 3,3 desin elämys joka ei meinannut loppua sitten millään, voimakkaan makuinen tyyppi, joka pisti miettimään lähteekö maku ikinä kitalaesta irti. Hämmentävää kyllä alkoholipitoisuus oli pienempi kuin edeltäjässään, 4,5% kun Saimaan Siiderissä oli 4,7%.
Kaksi treffiseuralaista, jotka piti kaapista hävittää kun ne kerran sinne oli hankkinut. Onneksi niistä päästiin, kumpaakaan en jäänyt kaipaamaan. Stadin Panimolle on kyllä annettava plussaa pullon muodosta, diggaan! Ja se on kerrottava myös, että eipä ollut parempaa myöskään tässä taannoin Salhojankadun Pubissa kumoamani Dunkertons Premium. Se oli paksua kuin puuro pyhäpäivänä ja hurjaa juomaa, joskin luomua mistä pisteet.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti