Kotimaisten pienpanimoiden siidereitä

Poikkesin taannoin Maatilatorille, ollessani matkalla Porvooseen. Poistin moninaisia asioita Maatilatorin hyllystä, mutta ennen kaikkea siideriä. Kutsutaan tätä nyt sitten vaikka tilaisuudenannoksi, tilaisuus kotimaisille siidereille.

Nokian Panimon Semidry Omena Siideri oli juuri sellaista samanoloista siideriä kuin ne suomalaiset siiderit, jotka palttiarallaa jokainen meistä nimeltä tietää. Tylsää ja tavallista, anteeksi nyt vaan. Ei mitään jakoa, jos tarjolla on jotain aitoa.

Lammin sahdin Kottaraispullo oli ikäväkseni pilallinen tai sitten kaiken kaikkiaan niin kammottavaa, että yksi suullinenkin oli liikaa. Ei, se oli pilallista, koska pelkkä haju pisti niin rankalla kädellä vastaan ettei mikään ikinä.

Tuorlan Siideri, jota valmistavat Panimomiehet, on harmitonta ja jokseenkin ohutta. Sitä tavanomaista, ei liian mitään. Ilmankin olisi pärjännyt.

Viini-Pihamaan Aito Omena Poreileva siideri on suosikkini näistä neljästä, vaikka ei sekään juuri tavanomaisesta suomalaisesta siideristä poikkea. Kirkkaampaa kuin suosimani aitosiiderit, ja makeampaa.

Eivät nämä ainesosiensa puolesta juuri poikkea niistä massatuotteista, joita jokaisesta Alkosta ja maitokaupasta löytyy. Toki kannustan kannattamaan pientuottajia, mutta erikseen näitä metsästämään ei välttämättä kannata lähteä. Jos kuitenkin kesäretken varrelle sattuu jokin näistä valmistajista, poiketkaa nyt ihmeessä.

Ja mitä Maatilatoriin tulee, ihana paikka!

Viini virtaa Kuopiossa

Jos juuri nyt tai viimeistään lauantaina satut olemaan Kuopion suunnalla, niin käyhän Kuopio Wine Festivalilla osoittamassa rakkauttasi viiniin. Ohjelmassa on jos jonkinmoista artistia ja alueelta löytyy esimerkiksi ohjattua pruuvaamista pruuviteltasta. Teemana ovat tänä vuonna saksalaiset aromikkaat viinit.

Tampereen Viinikylää joudutaan vielä kuukauden päivät odottelemaan.

Mitä teet kun mikään ei onnistu?

Tiedättehän, kun maailma masentaa niin se pakkaa maistumaan myös ruoassa jota tekee? Hyvä ruoka voi tarkoittaa parempaa mieltä, mutta entäs jos mieli on niin musta ettei ruoasta missään tilanteessa voi tulla hyvää?

Keittiökarmani on ollut sijoiltaan tässä vähän aikaa, joten pidin hiljaisen hetken ja uudelleen järjestelin itseni ja keittiöni, jotta keittiöjumalat olisivat suopeita. Heitin ylimääräistä kasvustoa jääkaapista mäelle, putsasin hellan ja heitin vanhentunutta tavaraa menemään.

Ja sitten pistin pannun tulelle ja kalaa pannuun. Pakkohan siitä on jotain tulla, eikö? Viime viikolla ei pelkästä paistamisestakaan tullut mitään, kaikki toimintani oli kuin olisi pistänyt seteleitä tuleen.

Paistoin simppelin nieriän palan avokadoöljyssä pancettan kanssa. Ja kaveriksi misotahnalla maustetussa vedessä haudutettu ohra. Ei mitään sen vaikeampaa, kärsivällisesti hitaaseen alkuun, sillä ei ole rahaa syödä ulkona vain siksi, että keittiöjumalat eivät pidä minusta.

Ja kas kummaa, sehän onnistui. Lopputuloksena söin erittäin kelvon kalanpalan ja ihanaa pekonia, miso taas sopi ohralla erinomaisen hienosti! Jotakin vihreää olisi toki sietänyt nakata lautaselle, mutta olisin todennäköisesti palelluttanut kaiken sellaisen.

Onko sinulla joskus sietämättömän vaikeaa keittiössä? Peilaavatko tunteesi ruokaasi? Meneekö joskus kaikki metsään keittiössäsi?

Ruokaisat romaanit Kiukulla Kasvattaen

Tänään on muuten alkaa Munakoisojen kiukun aika, mikäli emäntämme hyppysellinen on ennättänyt muilta kuvioilta kyssäreitä mietiskellä. Myöhäistä ei kuitenkaan ole lukaista teosta tässä näin, oli hyvin helppolukuinen tapaus.

Kerrottakoon tässä samalla, että seuraavan kuukauden kirjaksi diktaattorina tempaisin Joseph Wechsbergin Herkkusuun kasvatuksen.

Kaikkiin aikaisempiinkin kirjoihin sopii tutustua ja kommentoida, en edelleenkään suostu luovuttamaan Ruokaisien romaanien suhteen. Tervetuloa emännöimään ja isännöimään teoksia, joista en ole koskaan kuullutkaan. Nyt kesällähän olisi hillittömästi aikaa lueskella, ihan varmasti, kaikilla ;)

Lihapullat pannulta vai uunista?

Kuva: David

Mielipiteet on niitä juttuja, mistä ei tulisi kiistellä. Mutta koska minä ja keittiö emme juuri nyt sovi yhteen, jatkan kissojen pöydälle viskomista.

Tarvitsen siis mielipidettäsi tai siis muut lukijat tarvitsevat mielipidettäsi. Seuraava tärkeä kysymys on tuonut joitakuita Jokikseen:

Ovatko lihapullat parempia pannulla vai uunissa paistettuna?

Allekirjoittanut diggaa pannulla voin ja öljyn kombossa paistetuista lihapullista enemmän. Uunissa niistä vaan tulee kuivempia, vaikka myönnän sen olevan helpompaa niin.

Sama tietysti pätee jauhelihapihveihin, kasvispihveihin, kasvispyöryköihin sun muihin. Minä uskon oikean voin, öljyn sekä paistinpannun lujaan liittoon, kevyesti ottajat ehkä uuniin. Kastikkeessa kypsentäminen on sitten oma lukunsa.

On sitten eri asia, onko kysymys maun paremmuudesta vai tekemisen miellyttävyydestä. Minusta on ilo ravistella pannua, mutta ehkä kaikki eivät ehdi pannua vahtia.

Tarroitetuille astioille allerginen kyselee

Koska mikään muu ei onnistu, niin saatanpa heittää jälleen kissaeläimen pöydälle. Mitä mieltä olette noista punaisista täplistä eräiden astioiden ja muiden kyljissä?

Jos iittalalaiset kuuluvat kotitalouteenne, jätättekö tarrat vai otatteko ne pois? Kummin päin hyvänsä, miksi? Tämähän koskee epäilemättä muitakin kuin Iittalan tuotteita, monissa astioissa on erinäköisiä merkkejä valmistajasta.

Henkilökohtaisesti otan tarrat pois, olin juuri tuostakin sen irti nyppäämässä, mutta otinpa kuvan ensin. Pelkkä ajatuskin bakteereista joita tarran kyljissä lähtee muhimaan saa vatsan vellomaan. Analysoitiin tätä jo eilen Qaikussa, mutta ajattelin ruokabloggaajilla ja ruokablogien lukijoilla olevan tästä ehkä eniten sanottavaa.

Kansallinen Piknikpäivä on ihan nurkan takana

 

Kuva: Lindsey T

Jos juhannuksena sää ei ollut puolellamme, niin eipä niin väliksi. Nimittäin näyttäisi Kansallisena Piknikpäivänä eli tulevana lauantaina olevan erinomainen sää ja sehän nyt on rutosti tärkeämpi juhla, kuin joku "paistakaa makkaraa ja juokaa ohrapirtelöä päälle!" -pyhä. Kansallisen Piknikpäivän polkaisi pystyyn ammoisina aikoina (jo kolme vuotta sitten) Nyt-lehti - vastalauseeksi kalenterissa jo olleille virallisille jäykille ja turhan vakaville teemapäiville.

Mikäs siinä sitten, ei ole ollenkaan pässimpi idea lähteä sankoin joukoin piknikille aina juhannuksen jälkeisenä lauantaina. Kesähän on vasta alkanut! Heti nyt voit aloittaa valmistautumalla parhailla piknikeväillä, kun niitä kerran toukokuun ruokahaasteessa Pastanjauhantaa etsi. Kehottaisin tutustumaan Kannat kattoon! -blogista löytyviin pikniksääntöihin myös.

Kehottaisin käyttämään piknikeväiden suhteen mielikuvitusta, ohjelman suhteen paikallista tarjontaa (eikä mikään muuten estä säällisesti musisoimasta tms vaikka itse siinä piknikkiä viettäessä) ja roskien suhteen tolkkua! Viedään ne roskat roskiin ja ylipäätään pakataan eväät niin, ettei sitä ylimääräistä shaibaa synny. Tulee muuten hienompi fiiliskin, jos syö oikein kunnon lautasilta kunnon välineillä... niin päissään ei saa olla piknikillä edes lain mukaan, että unohtaisi mummun pöytähopeat puistikkoon. Niin ja sen paikan suhteenkin voi käyttää kekseliäisyyttä, on muitakin mestoja kuin se kaikkein yleisin puisto. Julkijuopottelun lisäksi muistakaa vältellä avotulen tekoa, se ei ole sallittua kovinkaan monilla kulmilla.

Eli nyt valmistautumaan lauantaihin, Kansalliseen Piknikpäivään!

PS. Ollaan ystäviä toisillemme, jos on ruuhkaa niin koettakaahan tutustua siihen naapuripeiton väkeenkin. Tiedä vaikka siellä olisi elinikäinen ystävä odottamassa tai jotain huikean hyvää herkkua.

Mustikka ei ole menevä

Tartuin taas pulloon niinkuin kunnon suomalainen juhannuksen alla ainakin, tällä kertaa siihen Teiskon Viinitilalta mukaani lähteneeseen Mustikkaan.

Lavatanssithan ovat olennainen osa suomalaista suvea, joten arvostellaanpa Mustikkaa nyt vähän siinä hengessä. Kovin hanakasti kaveri ei tansseihin lähtenyt, sillä korkki oli murenevaista sorttia eikä tahtonut ollenkaan irrota. Sen suostutteluun sai käyttää kaikki konstit ja vähän enemmänkin.

Heti ensinuuhkaisusta tuntui siltä, että tässä on nyt kyseessä seinäruusu tummahipiäinen. Ehkä jopa peräkamarin poika, joka tahtoisi saatille tansseista, mutta ei mitään jakoa kun ei vaan kerta kaikkiaan kehtaa. Ei tuoksunut vahva miehinen feromoni, eikä parfyymi, vaan mitään sanomaton aavistuksen nuhjuinen poikamies. Ensimmäinen kosketuskin oli lattea, hippuinen hipaisu, joka ei tuntunut missään. Ystävällinen kehoitus pullossa oli viilentäminen, mutta huoneen lämmössä lämpeäminen teki uudelle ystävälle hyvää ja aavistuksen tapaus jo erottui seinävaatteesta, kun vähän lämmiteltiin tuttavuutta. Kalvaljeerini ei kuitenkaan käynyt ronskisti käsiksi, hiljaksiin katseli ja mittaili alta kulmain.

Rohkaistuin parittamaan herraa Pandan Valloittavan Valkoisen kanssa ja katsohan! Poikahan pitää vaaleaveriköistä! Yhdessä valkoisen suklaan kanssa Mustikasta kuoriutuikin yhtäkkiä mies, joskaan ei ehkä vieläkään mikään parkettien partaveitsi, mutta jonkin sortin vaihtoaskel hyppy -liikesarja saattoi jo luonnistua.

Hetkellisestä hurmoksestaan huolimatta ei tällä tyypillä ollut kyllä mitään jakoa näissä tanhuissa, yksinään se latistui takaisin seinän viertä nuhjaavaksi surulliseksi sankariksi. Alkoholipitoisuutensa puolesta saattaisi tulla ikävät mehukestit, jos erehdyksiä sattuisi.

Kaikki kunnia Teiskon Viinille, mutta ainakaan Mustikan takia sinne ei kannata karata. Vielä on minulla kokeilematta Teiskon Menninkäinen, saas nähdä mihin goottibileisiin se minut vie.

Kokki omaan kotiin

Saako pitopalveluista valmista ruokaa kotiin? Tämä kysymys on jotakuta siellä ruutujen takana mietityttänyt ja hänen tiensä on Jokikseen päätynyt. Ehkä tämä seuraava juttu antaa vähän vastausta moiseen murheeseen.

Ei tarvita isoakaan illalliskekkeriä, että voi tilata kotiinsa kokin! Muun muassa Kokkipalveluiden avulla voi antaa vierailleen hieman erilaisen illalliselämyksen, kun emäntä ja isäntä voivat keskittyä rauhassa vieraisiin ja keittiössä puuhailee ehta kokki. Tai sitten voi pienellä porukalla hieman kouluttautua kyseisen kokin opastuksella, sekin epäilemättä hyvin mukavaa puuhaa. Myös JH Cateringilla on Kokki kotiin -palvelu, joka on ilmeisesti varsin räätälöitävissä oleva kokonaisuus. Kokkia kotiin tarjoilevat myös esimerkiksi Chef à Domicile ja Heimo Karne. Unohtamatta tietenkään Foodstylingia.

 

 Kuva: Tracy Hunter

Uskoisin, että kotona vierailevan kokin kanssa voi räätälöidä mitä erityisimmän illan, jos ja kun mielikuvitusta riittää. Se antanee myös kyseiselle kokille hieman vaihtelua! Toki vieras keittiökin sitä antaa, kaikki me kun järjestämme keittiömme täysin eri tavoin ;)

En tiedä mitä lukija on tarkoittanut valmista ruokaa kotiin pitopalvelusta -haullaan tarkalleen ottaen, mutta epäilisin tämän olevan yksi ihan kelpo vaihtoehto. Kokki kotiin pienempään tai isompaan illanviettoon, teemasynttäreillekin olisi ainakin minulle kelvannut. Saisin ehkä jotain tyydytystä jos minun keittokomerossani pyörisi ehta kokki kokin takissaan ja hatussaan ;) Kesä lienee näiden kokkien kiireisimpiä aikoja, joten pidä se mielessäsi.

Sen sijaan jos haussa on ruokapalvelu, joka säännöllisesti toimittaa ruoan kotiovelle, pitopalvelut eivät taida ihan sellaista tehdä. Ainakaan suoranaisesti. Siinä yhteydessä kannattanee tsekata ruokapalveluiden tietoja. Tampereella ainakin Kauppahallin Kotiruoka tekee jotain ruokatoimituksia koteihinkin.

Niin, että kenen ruokabloggaajan huusholliin voin tulla iltaa viettämään kokki kotiin -hengessä? Lupaan maksaa oman osuuteni ;) Ja pliis, ei mitään Soppamies Syrjästä, se kaveri käy mun hermoille enkä epäile etteikö tunne olisi molemminpuolinen.

Aikuisten juomaa juhannukseksi ja olympialaisiin

Juhannushan on yksi kansamme perinteisistä juopottelujuhlista, mutta en suinkaan kyllä kehota juopottelemaan vaan nautiskelemaan alkoholiliikkeemme Alkon antimista hyvällä halulla, mutta hillitysti.

Vielä ehditte hakemaan juhannukseksi Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan uutukaista Brandy Long Drinkia, joka on juuri niin petollista kuin aikuisten pommac voi vain olla. Alunperin brandy long drinkia on tehty Helsingin olympialaisiin vuonna 1952 ja sen myynti loppui joskus 70-luvulla. Nyt Laitilasta sitten kajahti ja tapaus tuotiin takaisin markkinoille, viekoittelemaan meidät harmittomalla pehmeydellään.

Ja tosiaan, en valehtele sen viekoittelun suhteen, sillä 5,5 volttia kevyesti heittävä juoma maistuu niin viattomalta jotta sitä kävelee suoraan surman suuhun. Puree, mutta puree salaa. Ei maistu pahalta, eikä ainakaan minulle turhan makealta, vaikka sokerissa löytyykin. Kyllä näistä hyvän mielen saa ja jos erehtyy useampaan niin liskot saattavat ehkä pukeutua verkkareihin.

Nyt kun urheilumielellä olympiahengessä ollaan, niin tiesittehän Tampereella heinäkuussa vietettävistä nuorten olympialaisista? Niissä merkeissä en suosittele käytettäväksi Brandy Long Drinkia, mutta tapahtumaa kannattanee katsastaa noin niinkuin muuten. Allekirjoittanut pyrkii halaamaan maskotti-ilvestä Finxiä, onhan sen alkuperäisversio allekirjoittaneen kynästä ;)

Nokkosraviolit korvasienitäytteellä ja vastapestolla

Hienoisesta henkisestä väsymyksestä huolimatta ihan oikeasti laitoin ruokaa ja vieläpä viimeaikojen villissä hengessä :) Tampereen keskustassa tosin villivihannekset ovat vähän vähemmällä, joten hieman jouduin järjestelemään tilannetta. Syntyi siitä silti korvasienitäytteisiä nokkosravioleja vastapestolla.

Nokkospasta

200 g durumjauhoja
10 g kuivattua nokkosta jauheena
4 keltuaista
2 munaa

Sekoita jauhot ja nokkonen kulhossa, tee jauhoon kuoppa ja riko siihen munat sekä keltuaiset. Sekoita ensin haarukalla ja lyö sitten kädet kulhoon ja vaivaa vaivaa vaivaa, kunnes käsissäsi on samettisen pehmeä taikina. Kietaise kelmuun ja anna levätä viileässä ainakin puolituntia.

Täytteen suhteen toimin täysin summan mutikassa, en juuri mittaillut mitä tein. Tuosta määrästä pastataikinaa syntyy kuitenkin melko lailla kolmesta neljään pitkää ja ohutta pastalevyä, ja kuvassa on vain osa. Taikinassa ei silmämääräisyys auta, mutta täytteen teossa kylläkin.

Korvasienitäyte

2 tlk korvasieniä
2 pienen pientä sipulia
2 kynttä valkosipulia
suolaa
pippuria
ricottajuustoa
parmesaania
voita

Huuhtele ja kuivaa korvasienet aivan kuten spelttoa tehdessäkin, sillä siellä on todennäköisesti hiekkaa kiusana.

Nakkaa voi kuumalle pannulle ja melko lailla heti perään silputtuna sekä sipuli että valkosipuli. Kun sipulit ovat pehmenneet, nakkaa perään pieneksi leikatut korvasienet. Kypsennä ja mausta suolalla sekä pippurilla.

Lusikoi sekaan ricottaa sen mukaisesti miten paksua täytteestä haluat. Raasta mukaan parmesaania. Anna täytteen olla kunnes pasta on mankeloitu levyiksi.

Pastan voi toki kaulia, mutta suosittelisin käyttämään pastakonetta elikkäs pastamankelia, sillä senkin kanssa homma käy työstä. Ja jos olet vasta hankkimassa mankelia, älä osta mitä tahansa lelua, se joutuu raskaan työn raatajaksi!

Korvasieninokkosraviolit

1 satsi nokkospastataikinaa
1 satsi korvasienitäytettä

Mankeloi taikinasta ohuita pitkiä levyjä, tähtää neljään levyyn.

Lusikoi täytettä reippaita ruokalusikallisia kahdelle taikinalevylle melko harvaan. Sujauta ei-täytetyt levyt täytettyjen päälle ja painele taikinaa yhteen täytteiden ympäriltä. Pyöräytä pastatyynyt irti vaikkapa taikinapyörällä ja riivi irti ylimääräinen taikina (sen voit mankeloida vaikka uusiksi ja tehdä tagliatellea).

Keitä tyynyjä suolatussa vedessä 2-3 minuuttia.

Ja kuten sanottua, nautiskelin nämä raviolit vastapeston kanssa. Törmäsin vastapestoon Laman lumo -blogissa ja muuten noudatinkin kyseisen blogin ohjetta, paitsi että käytin auringonkukansiemeniä JA kurpitsansiemeniä ja pansuolan sijaan käytin savusuolaa. Lehdet hain Koskipuistosta, että siinä tuli otettua riskiä ;) Raskasmetalliarvot varmasti kunnossa.

No, on tässä viimeaikoina otettu vähän raskaasti elämä muutenkin, että ei se varmaan ihan hillitöntä eroa tee.

Onko teillä tänään pirtelötiistai?

Diggailen lujasti MAIJJAN pirtelötiistaista, jota hän on nyt ainakin pari kolme kertaa blogissaan ilmoille päästänyt! Ehkä meidän jokaisen tulisi pitää tiistaisin pirtelötiistai? Ihan parastahan olisi, jos pirtelötiistaille olisi varattu siellä kotona ihan oma lasinsa, ehkä joku lehmälasi?

 

Kuva: Pilar Diethelm

Samoin kuin jokaisen ehkä pitäisi pitää kasviskeskiviikko, jota meidän firmassa vietettiin ensi kertaa viime keskiviikkona erinomaisin tuloksin. Jokainen työntekijä muisti kasvistelun ja sitten syötiinkin muun muassa falafeleja, nuudeleita, röstejä, salaattia, ruisleipää avocadolla ja tomaatilla, kasviskiusausta! Jos ja kun tapa jää, voi olla että siirrymme vielä yhteisöllisempään syömiseen ja kukin valmistaa yhden aterian osasen ja jaamme ruokamme. Viime keskiviikkona jo jaettiin tuoretta ruisleipää, ja nyt on kuulunut ajatuksia yhteisestä hummuksesta. Antti jo harkitsi niinkin pitkälle menemistä, että elävä ravinto olisi hänen keskiviikkotähtäimensä.

Ihan kuin tässä viikonpäivät teemoittuisi?

Tehdäänkö sopimus, kanssaruokabloggaajat?

 

@ambersmilz Twitterissä 11. kesäkuuta 2009

Eräs minulle täysin tuntematon Amber kysyi Twitterissä tässä taannoin, miksi ihmiset aina postaavat kuvia ruoastaan, kun ei hän välitä toisten syömistä päivällisistä niinkään. Täytyy myöntää, etten minäkään pelkkää kuvaa ymmärrä ja yleisesti ottaen odotan kuvan yhteydessä olevan joko reseptin tai jonkinlaisen syy-yhteyden tekstissä.

On yllättävän paljon ruokablogeja, joiden päivityksistä osa koostuu juurikin näistä "mitä meillä syötiin tänään" -postauksista, ilman linkkiä reseptiin joka tosin mahdollisesti on aiemmin käsitelty kyllä samaisessa blogissa. Olen miettinyt, että miksi? Etenkin olen miettinyt miksi linkityksiä ei tehdä kunnolla? Linkit ne ovat ne, jotka pistävät blogin hakukoneisiin paremmin tarjolle ja linkit ovat sitä, millä antaa ja osoittaa rakkauttaan toisia blogeja kohtaan. Ja sitä omaakin blogia kohtaa, sillä onhan se nyt parempaa palvelua tarjota se linkki siihen reseptiin, kuin vain mainita sen reseptin olemassaolosta. Miltä teistä kaupassa tuntuisi, jos kysytte myyjältä tuotetta ja hän vain kertoo, että kyllä meillä sitä on, etsi paremmin. Minulle myyjä muuten näyttää missä se tuote on.

Että sovitaanko jatkossa niin, että linkitätte aina mainitsemiinne toisiin blogeihin, verkkosivuihin, omiin resepteihinne ja muihin vastaaviin? Kertaus voi toki olla opintojen äiti, mutta vältettäisiinkö myös samojen annosten kuvien toistamista?

Ei tänään muuta, kiitti moi.

Villiäkin villimpi menu

Sitä voisi kuvitella, että kymmenen kohdan menu olisi vaikea selätettävä, mutta ei se kyllä ole. Tällaiselle hamsterillekaan, jos oikein harkinnalla toimii.

Kuten parista aiemmasta postauksesta on saattanut käydä ilmi, osallistuin viime tiistaina 10+ Kiehuu! -projektin villiyrtti-iltaan ja valtaisaksi onnekseni ohjelmaan kuului myös syöminen, joka on hoikkuuteni salaisuus. Tämä postaus esittelee illan soittolistan.

Heti kärkeen, kun paikalle saavuimme, meille tarjottiin tietysti alkoholia. Oltiinhan kuitenkin Suomessa ja lähdössä metsälle painimaan villisikojen, eipä kun siis poimimaan villejä yrttejä. Kuusenkerkkä-seljanmehusnapsi miedosta vodkasta kirkastutti ajatuksemme ja lähdimme matkaan.

Raskaan painimatsin jälkeen on tietysti aika siirtyä hieman hevimpiin asioihin, mutta ei alkoholia sovi unohtaa, joten luonnollista on nautiskella hieman jallugraavattua myrskylän rautua friteeratun nokkosen kanssa (140 astetta, rypsiöljy, vink vink). Kalan päälle oli raastettu aavistus kulmakunnan piparjuurta täydentämään settiä.

Kalan kaverina sietää olla kalaa, tiesin sen jo lapsena ja sen tuntuvat tietävän valitut muutkin. Ahventartar kuminachipsillä viiriäisen uppomunan kanssa on oivallinen jatkumo haukattavaksi. Erinomaista sormiruokaa muuten, sipsistä kiinni vaan ja hauks hauks. Etualalla muuten Hermannin Viinitilan Hengi -kuohuviini, palkittu eliksiiri.

Rentun ruusu ei kuulu vain lauluihin, vaan sen kuuluisi kuulua jokaikiseen ruokapöytään! Neitsytrypsiöljyssä paistettu maitohorsma on yksinkertaisuudessaan kaunis makuelämys, jollainen jokaisen tulisi kokea. Säännöllisesti.

En pidä linnuista, elävistä siis, mutta syön niitä varsin sujuvasti. Tätäkin lehmushunajalla marinoitua metsäkyyhkynrintaa villikrassisalaatin ja mustaherukkaskyn kanssa söi suorastaan ilokseen. Linnun paikka on lautasella, eikä suinkaan kujertelemassa missään oksalla. Okei, ehkä metsäkyyhky saa kujerrella. Pulut sen sijaan...  (Voi kyllä olla, että pulu ei ole järin herkullista, ottaen huomioon sen todennäköisen ruokavalion.)

Sitten vähän verevämpiin eläimiin, sillä riimikauriin filee suolaheinä-retikan kanssa oli toki sekin aivan törkeän hyvää. Siipaleita, joiden kanssa mieluusti istuisi iltaa, mutustellen ja maisemia katsellen.

Painimatsi saattoi olla järjestetty, sillä villisika antautui tyynesti lautaselle. Villisika-maalaispatee yhdessä marjaviinihyytelön ja kuusenkerkkien kaverina oli jotain, missä olimme ikäänkuin koekaniineja. Resepti on vielä työstössä, mutta saimme maistiaisia ja palautetta otettiin vastaan. Minusta ensimmäinen vedos oli aivan oivallista.

Kun metsällä käydään, olisi syytä hyödyntää koko eläin. Villisian maksaa ei kuulemma usein metsältä tuoda, se kun tarvitsisi välittömästi jäähdyttää, mutta makkara-ainesta tulee sitten kyllä kotiin. Villisika-bratwurstia ja villikumina-palsternakkapyreetä söi ilolla tällainen makkaranvihaajakin.

Ateria ei ole mitään ilman jälkiäistä ja siihen te olettekin jo pari päivää sitten tutustuneet, kun jubailin annostelemisesta. Kallioimarre-paahtovanukkaan ja metsämansikka-mesiangervo-valkosuklaamousseleivoksen yhteydessä nautiskelimme Hermannin Viinitilan Brihaa, jolla riitti luonnetta. Piste.

Jokaisessa annoksessa oli lähiympäristöstä kerättyjä villiyrttejä, toisissa enemmän ja toisissa vähemmän. Melkoiset tsembalot, joista on kiittäminen vaikka keitä! Keittiökodassa kuitenkin hääräsivät lähinnä Kaikilla Mausteilla cateringin kaverit ja aterian suunnittelivat Antti Ahokas Juuresta, Tapio Kangas Kannonnokasta sekä Kaikilla Mausteilla cateringista ja Sami Tallberg ravintola Careliasta.

Ja se, että minä olin paikalla, siitä kiitos Prinsessakeittiön Veeralle ja kiitos seurasta ihanaiselle hyppyselliselle Sillä sipulista! Lähden mielelläni lisää retkeilemään ja syömään hyvin, vaivalla hankituista muotoja tulee pitää yllä!

Kansallisvihannesta Tammelasta

Ettei ihan viherpiipertämiseksi mene, mainittakoon huomenna 13. kesäkuuta 2009 vietettävät kansallisvihannesmarkkinat eli Tammelan Makkaramarkkinat. Ohjelmassa on muun muassa ämpärigrillauksen SM-kisat ja valitaan myös Makkaramestari.

Ohjelmat starttaavat puoliltapäivin ja loppu häämöttää makkaratansseissa varmaankin ihan sunnuntain puolella. Epäilemättä on tarjolla jos jonkinmoista maistiaista sekä lihaisissa että vähemmän lihaisissa merkeissä. Ehkä kasvisnakkaroitakin?

Varmasti tapahtuu muutakin pitkin maita ja mantuja ruokaisissa merkeissä viikonloppuna. Pitäkäähän silmät auki.

Hortailua villisikojen maassa

Oletko koskaan hiippaillut villisikojen mailla? Minä nimittäin olen. Yhdessä hyppysellisen, Veeran ja muutaman muun rohkean ihmisen kanssa. Villisiat juoksivat meitä pakoon, olenhan vuosikaudet kasvattanut työllä ja tuskalla massaani moista painimatsia varten, kuka tahansa olisi juossut pakoon. Siellä me seikkailimme, Porvoon Grottabackassa.

10+ Kiehuu! -projekti vei meidät siis kalliolle, kukkulalle, metsään ja niitylle Kannonnokkaan. Ja siellä kuvissa seikkailevat miehet veivät meidät villisikojen kylpylän ohi aina niiden matopaikoille ja kulmille. Punatakkinen kaveri on Antti Ahokas Juuresta ja maastokuvioidussa takissa Sami Tallberg Careliasta, yhdessä Kannonnokan ja Kaikilla Mausteilla cateringin Tapio Kankaan (ei kuvissa) kanssa he suunnittelivat ja toteuttivat illan menun. Hattupäinen herra on Miles Irving, englantilainen villivihannesguru. Vanhempi herra on paikallinen neuvonantaja Lasse Roos.

Siellä sitä kuulkaa on, parhaillaan maassa, hyvää, terveellistä, ihanaa, ilmaista, syötävää hortaa! Nokkosten, voikukanlehtien ja koivun pikkiriikkisten tuoreiden lehtien syömisestä ovat jo kuulleet kaikki, mutta oletko kokeillut kallioimarteen juurta? Mieleen sopii myös juolahtaa takiaisten lehtien käyttö kaalin sijasta kääryleissä tai osmankäämin varrella itsensä ruokkiminen, se näyttää viipaloidulta purjolta, mutta on ihan tajuttoman paljon parempaa. Maan alta kannattaa kaivaa piparjuuren mölkkäreitä, mitä sitä kaupasta hakemaan.

Villikirveliä, pietaryrtin lehteä, siankärsämöä! Jauhosavikka kun kukkii, se muistuttaa quinoaa ja sitä voi käyttää aivan samaan tapaan. Kun olet aikeissa tarttua kuusenkerkkään, muista pyytää maanomistajan lupa. Meidän maassa kasvaa ihan älyttömät määrät tavaraa, jota emme hyödynnä vaan syömme vähemmän ravinteikasta, jalostettua tavaraa, joka ei oikeastaan edes maistu miltään. Villikuminaa, mesiangervoa, ratamoa, ketunleipää, voi hyvää päivää. Tiesitkö, että voit syödä kanervan kukkaa? Se on vieläpä ihan järjettömän kaunista lautasella.

Meillä on kiinnostavaa villiä flooraa, Miles Irvingkin on sitä mieltä. Hän ravaa kuulemma Suomessa yhtenään. Nyt kun rynnistätte sinne metsään, niin ottakaapa mukaan jokin asiaa tunteva teos. Beate Slipherin Sienet ja marjat esittelee syötäviä luonnokasveja ja on taskukokoinen. Milesin kirja The Foraging Handbook on tulossa pian. Uskaltaisin väittää, että Raija Kivisen Villiinny villivihanneksiin auttaa myös ja melkein lyön vasemman jalan varpaani vetoa, että Pelle Holmbergin ja Marie-Louise Eklöfin Mauste- ja terveyskasvit luonnossa on kelpo teos.

Luonnontilaiset niityt eivät muuten ole yhtään huono idea, perhoskantamme diggaisivat siitä ja monet muutkin hyönteiset. Sitä paitsi ne ovat kauniita asioita ja niillä kasvaa erinomaista sapuskaa. Minä nyt en luonnollisestikaan voi takapihani (lue: Tampereen Koskipuiston) villiintymiseen juuri vaikuttaa ja siellä villivihannes on yhtäkuin puoliksi juotu kaljatölkki, mutta ehkä teillä on omakotitaloja, joiden pihasta osan voisi päästääkin villiintymään. Myykää se päältä ajettava ruohonleikkuri, antakaa puolisolle ja lapsille osa tuloista mäkiauton rakentamiseen ja hankkikaa lopuilla pakastin sekä kuivuri. Sitten kun se pihan palanne on villiintynyt ja siellä alkaa kasvaa hyvyyksiä, syökää ja säilökää, syökää ja säilökää. Sille villiintymättömälle pihan osuudelle voi ostaa vuohen tai kaksi, mussuttamaan sitä nurtsia. Tulee sitten vuohenjuustotarpeet samalla ;)

Älköön kukaan myöskään peljästykö, jos ravintolassa annoksessa onkin maitohorsmaa eli rentunruusua tai juomassa olennainen aines on seljankukka, paljon miellekkäämpää se on kuin puiseva persilja tai joku maailman toiselta puolen roudattu käsittämätön ja ehkä jopa keinotekoinen mikä ikinä.

Nyt olisi myös olennaisin aika haalia isovanhemmilta ja muilta kylien vanhimmilta tätä tietoa omalle ja seuraaville sukupolville, ettei se vain pääse häviämään. Ottakaa selville mikä on myrkyllistä ja loppuja maistelkaa ennakkoluulottomasti, maut ovat varsin voimakkaita joten lievää varovaisuutta suosittelisin toki.

Annostelevat amatöörit ja ammattilaiset

Siinä on vissi ero kun amatööri ja ammattilainen tarttuvat samaan lusikkaan. Keittiöissä työskentelee paljon asettelunkin ammattilaisia, jotka pieksevät tällaisen pikselin asettelijan lusikan käytössä 6-0.

Olen toki vienyt lusikkaa suuta kohden vuosikausia, mutta Mika Reijonen Ravintola Tornista on tehnyt lusikalla ja muilla välineillä jotain aivan muuta.

 

Viaton lähtökohta

Molemmilla oli käytössään samanlaiset välineet, joilla annostella. Toinen onnistui hoitamaan homman raskaalla kädellä huikeaksi kasaksi ja toinen taas vakaalla kädellä annostellen ja koristellen. Harjoitus on tehnyt mestarin.

 

Ammattilainen osaa

Annostelu ei ole mitä tahansa roiskimista, vai haluaisitko sinä saada ravintolassa eteesi jonkun käsittämättömän kasan, jonka päälle on tökätty kuivahtanut persilja? Ai niin, niitäkin tulee vastaan. Ei takuulla Tornissa...

Jos annostelun taide kiinnostaa, kannattaa katsastaa Christopher Stylerin teos Working the Plate. Monenlaisten annosten rakentamisesta ohjeita ja kuvia, kikkakolmosia ja muuta englanniksi. Kelpo kirja, sääli ettei se opeta käsittelemään sitä lusikkaa niin ettei paahtovanukas ole muhjua ;)

 

Allekirjoittanut osaa

Kuvassa on kallioimarre-paahtovanukasta ja mansikoita, minun päreeltäni paistaa myös metsämansikka-mesiangervo-valkosuklaamousseleivos. Huomatkaa, että kotimaiset villiyrtit ovat molemmissa läsnä. Leivos oli läsnä kun nimiä jaettiin. Tämä siis menu villiyrtin loppuhuipennus 10+ Kiehuu! -projektin järjestämässä villiyrttitapahtumassa Kannonnokassa.

Sain siis ilokseni olla mukana tiistaina tässä tapahtumassa, kiitos Prinsessakeittiön Veeran, joka kutsui minut ja hyppysellisen mukaan ruoka-alan ammattilaisten pariin. Lisää on luvassa, pysykää "kanavalla"!

Sinapin ja rosmariinin glooriaa

Hyvä seura, parempi ruoka! Rakas äitini kävi tässä taannoin ronskin hurttamme kanssa ilostuttamassa iltaani täällä kaupungissa ja tarjoili minulle, työn raskaan raatajalle, uusimman Glorian Ruoka & Viini -lehden sinappi-rosmariinikuorrutettua lohta varioituna.

Oikeasti reseptissä kala grillataan, mutta parvekkeeton kerrostalokaksioni ei aivan ole omiaan grillaamiselle, joten tästä tuli uunikala. Varsin erinomaisen hyvä sellainen, ei uuni kalaa pahenna eikä kala uunia! Niin, emmekä myöskään suolanneet kalaa tuhottoman kauan, ei kiireiset naiset ehdi.

Alkuperäinen resepti menee kuitenkin muokkaamatta näin:

Sinappi-rosmariinikuorrutettu grillattu lohi
800 g - 1 kg lohifileetä
2 tl hienoa merisuolaa
3/4 dl sinappi-rosmariini-kuorrutetta (ks. seuraava ohje)
2 rkl rypsiöljyä

Nypi ruodot fileestä. Ripottele suola kalan pintaan. Kääri kala tuorekelmuun ja nosta jääkaappiin. Anna suolautua muutama tunti tai mielellään yön yli.

Tee sinappi-rosmariinikuorrute ja jos teet peruna-pekonivartaita, esivalmistele ne.

Jaa file eneljään yhtä suureen palaan. Pyyhi lohen pinta kuivaksi. Sivele ohuelti öljyä kalan pintaan. Työnnä paistolämpömittari pitkittäissuunnassa yhden fileepalan keskiosaan.

Jotta kala ei tartu frillin ritilään, varmista että ritilä on puhdas. Grillaa lohipaloja voimakkaalla lämmöllä ensin lihaisalta puolelta, kunnes pinta on saanut kauniin värin. Käännä varovasti litteällä metallisella paistolastalla. Sivele lohipalojen frillattuu npintaan sinappi-rosmariinikuorrutetta. Grillaa kalaa nahkapuoli alaspäin, grillin kupu suljettuna, kunnes kalan sisälämpötila on 42 astetta. Tähän kuluu noin 10-15 minuuttia. Lohen nahka saa grillauksen aikana mustua; nahka suojaa kalaa palamiselta. Kalapalojen nahat poistetaan ruokaillessa.

Laita pekoni-perunavartaat grilliin, kun kalat ovat olleet grillissä noin 5 minuuttia.

Nosta kalat grillistä varovasti. Anna levätä muutama minuutti.

Meillä siis toimittiin hieman toisella tavalla, mutta mennäänpä nyt siihen tatinaan eli sinappi-rosmariinikuorrutteeseen. Jälleen mitään lisäämättä tai poistamatta.

Sinappi-rosmariinikuorrute
½ dl dijoninsinappia
4-6 rosmariininoksaa
2 rkl oliiviöljyä
1 tl sokeria

Nypi rosmariinista lehdet ja hienonna ne. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Niin, meillä siis tehtiin tahna, laitettiin se kalan päälle ja nuketettiin uunissa koko hoitoa parissa sadassa asteessa puolisen tuntia. Ei pekoni-perunavartaita, vaan salaattia, spelttihelmiä, ruispatonkia ja valkosipuliruukkua. Ruokajuomana vettä. Tofu-hurtta söi koirannappuloita ja maksalaatikkoa, joka on sen suurta herkkua.

Hyvän seuran lisäksi kannattaa olla vehreät maisemat. Melkein kuin Koskipuiston nurtsilla olisi kalaa poskeensa pistellyt.

Maalainen pikkukoira kyllä paheksui koko kaupunkia, kammottava meteli kadulla, typeriä pikkupenskoja talon vieressä leikkipuistossa ja aina kun yritti ulos, niin jostain tuli joku deeku häiritsemään. Tofu ei niin välitä lapsista eikä deekuista. Ja kun yritti jättää uusille tuttavuuksille sähköpostia, niin eikö se typerä mainospömpeli pyörinyt ympäri! Ei meillä maalla vaan...

Valokeilassa Viinipirun Arto

Huhtikuun lopussa avasin säännöllisen epäsäännöllisen haastattelujen sarjan ja nyt olen sen nimissä jälleen lähennellyt kanssabloggaajaa!

Toisena kilistelin Viinipirun eli Arton kanssa. Haastattelu otti paikkansa 8. kesäkuuta Skypen välityksellä.

Kerrotko vähän susta itsestä?
Eli olen koulutukseltani sosiologi, mutten ole tehnyt päivääkään uraa tilastonivaskojen parissa.

Sosiologia ja viineistä kirjoittaminen ovat itse asiassa paljon lähempänä toisiaan kuin luulisi. Molemmat vaativat hieman luovuutta, käsitteiden pyörittelyä, kriittistä otetta ja sellaista sulavaa makro- ja mikrotasojen välillä soutamista.

Blogin perustin, kun yritin keksiä parhaan tavan tehdä rutosti rahaa. Ajattelin, että bloggaamista parempaa keinoa ei voi olla. Ei vaan, intohimojani on vaimoni Minnan lisäksi kaksi: suomenkieli ja viinit. Näiden yhdistäminen on yhtä kuin Viinipiru-blogi ja sitä tekee mielellään, vaikka siitä ei mitään kostuisi!

Miten mediaksi valikoitui juuri blogi?
Blogi tarjoaa täydet toimittamisvapaudet ja sallii persoonan esiintuomisen, mikä on mielestäni blogien suuri vahvuus. Näinä aikoina ihmiset etsii kosketuspintoja, ja journalismille tyypillinen kertojaäänen etäännyttävä kirjoitustyyli vieraannuttaa ihmiset toisistaan

Olet muuten ihan oikeassa tuossa, se on paljon henkilökohtaisempi media kuin monet muut.
Näin on, se kykenee tuomaan Aristoteleen ethoksen ja pathoksen mukaan kuvioon, siinä missä asialinja pyörii vain logoksen (tiedon) ympärillä kuin hyrrä.

Tiedosta puheen ollen, mennäänpä sen hankkimiseen. Mitä välineitä sulla on käytössä uutuuksien, muiden tuotteiden, uutisten ja sen sellaisten seuraamisessa?
Pidän silmät auki, mikä tarkoittaa sitä että seuraan noin 30 eri ulkomaista blogia, lisäksi tsekkaan säännöllisesti Alkon uutuudet ja olen yhteydessä maahantuojiin

Blogit on silti tässäkin hommassa se kaikkein toimivin kanava.

Eli sulla täytyy olla tiedossa luotettavat blogistit, ja hyvät kanavat maahantuojiin lienevät auenneet ihan silkalla suoralla sinnikkyydellä?
Juuri näin. En ole ollut kukaties niin aktiivinen kuin voisin olla suhteessa verkostoitumiseen, mutta olen tutustunut viinitilaisuuksissa toisella puolella aitaa työskenteleviin ihmisiin ja jotkut ovat ottaneet minuun yhteyttä. Piirit on varsin pienet, mikä on oikeastaan ihan sympaattista Helsingin viiniskenessä.

Tässä maassa, kaikki piirit on pieniä ja varsin sympaattisia :D Aloititko muuten noiden yhteyksien haalimisen jo ennen ensimmäistä postausta blogissa?
En oikeastaan. Blogi on kasvanut melko orgaanisesti, suuria suunnitelmia minulla ei ollut kun ensimmäisen kerran painoin 'post' nappulaa

Ajattelin vain katsoa mitä tapahtuu ja sittemin olen painanut kyseistä nappulaa jo useamman sata kertaa, enkä ole katunut hetkeäkään.

Eli Viinipiru on work in progress kaikin tavoin? Pystytkö nimeämään suosikkientrysi näin kylmilteen?
No en!

Riippuu miltä kantilta katsoo. Joskus sitä rakastuu joihinkin yksittäisiin mitättömiin lauseisiin joissakin posteissa, mutta ei niihinkään tule palattua. Sanoisin että lempiposti on se, joka on juuri lähetetty :)

Se on ehkä ihan hyvä, että se on se tuorein. Onko lähiaikoina ehkä tulossa jotain uudenlaisia postauksia tai muita uudistuksia?
Koko ajan on kehitteillä jotain, mutta ei niistä vielä enempää tässä vaiheessa. Sallin itselleni mystisyyttä pienissä määrissä.

Kerronko Viinipiru nimen taustoista jotain?
Ymmärrän täydellisesti :) Ja toki, Viinipiru-nimen avaus olisi mielenkiintoista kuulla!
Viinipiru nimi on ironinen viittaa Suomen lähihistoriaan. Maa oli ennen itsenäisyyttä paikoitellen levoton ja etenkin Pohjanmaalla kurjuus, nälänhädät ja hallitsemattomat rakenteelliset muutokset aiheuttivat häjykulttuurin, jossa poltettiin kokonaisia maataloja ja tapettiin ihmisiä milloin milläkin maatalousvälineellä.

Raittiusliike ja työväenliike lähestyivät tsaaria nerokkaan poliittisen suunnitelman kanssa. He väittivät, että levottomuuksien syynä on viinapiru, joka menee suomalaiseen herkemmin kuin muihin. Tsaari oli kuitenkin sivistynyt ja liberaali mies ja näytti delegaatiolle kinnasta, ja nakkasi kieltolakiesityksen roskakoriin. Tarvittiin vuosikymmeniä ja sisällissota, että kieltolaki saatiin voimaan.

Tsaarivierailusta jäi kuitenkin elämään myytti vääränlaisesta alkoholin käytöstä, vaikka etenkin noihin aikoihin suomalaiset joivat paljon vähemmän kuin muut Euroopan kansat. Myytistä tuli itseään toteuttava profetia, jonka seurauksia maksellaan edelleen.

Toisaalta nimi tulee siitä, että olen pirullinen tyyppi. :)
:D Nimeä on aivan selkeästi ajateltu hartaasti.
:) sosiologi pähkäilee monimerkityksellisyyttä, eli toteuttaa sitä turhanpäiväistä taitoa, jonka valtio on ystävällisesti kustantanut.
Jos nyt olisi jotain millä kilistää, kilistäisin valtiolle ja sen ystävälliselle kustannustoiminnalle :)
:)

Mä olen nyt ymmärtänyt, että viini on sulle kuitenkin enemmän harrastus kuin työ?
Joo, etenkin siksi ettei tästä makseta.

Toivoisit sen kuitenkin olevan työ?
Kirjoitan blogia tosissani. Koen että se on palvelubisnes, joka tuottaa iloa molemmille osapuolille. Ja blogien tulevaisuuttahan ei osaa ennustaa edes kristallipallon omistava futurologi.

Blogiskenen kehittyessä se avaa varmasti uusia ovia, en epäile sitä hetkeäkään.

Hyvin totta, tulevaisuudesta ei tiedä. Mutta omista aikeistaan ehkä tietää, sulla on vähän alan koulutusta, oletko ajatellut hankkia sitä lisää?
Kyllä mä ajattelin mennä ensi vuoden alussa lukemaan WSET diploman, joita ei ole suomessa tällä hetkellä kuin kourallinen.

Valitettavasti osallistun juuri samaan aikaan Saharassa ajettavaan 8000 km ralliin :D Se ajetaan Budapestista Malin pääkaupunkiin Bamakoon, samalla tulee Viinipirun pisin tauko, ellei matkalta sattumalta löydy Latoureja.

Auts. Miten meinasit pitää tuliaispullot ehjänä autossa?
Saa nähdä mikä on Malin viinitarjonta! Viereisessä Mauritaniassa alkoholista joutuu kuritushuoneelle :)

Yritän Viinipirulla vaikutta laajemmin myös asenneilmastoon.

Suomalainen kulttuuri on ollut perinteisesti nautintokielteinen. Se on protestanttisuuden ongelma, ollaan materialisteja, mutta ihaillaan askeettisuutta, ahkeruutta ja saituutta.

Sama näkyy myös Saksassa, Isossa Britanniassa ja USA:ssa.

Haluaisin viestittää ihmisille, että pallolta löytyy lukuisia muitakin yhtä hyviä tapoja elää. Kuten sellainen, jossa ihmisen arvoa ei mitata sillä, kuinka paljon omaisuutta hän haalii kasaan ennen kuin potkaisee tyhjää. Viimeiselle lennolle ei kuulemani mukaan sallita lainkaan käsimatkatavaroita, puhumattakaan rivitalosta ja farmariautosta. Jos kaikki kaunis on katoavaista, miksi olla panostamatta ohikiitäviin nautintoihin?
Näin muuten on, joka perhanan niemessä, notkossa ja saarelmassa.
:)
Elää meidän tulee, eikä unelmoida elävämme.
Touche, täällä roudan keskellä sitku-asenne elää ja voi pulleasti, eikä tarvetta sille olisi.

Maan vaurauden rakentaneet ja suuret uhraukset tehneet sukupolvet tuskin vuodattivat verta ja hikeä, jotta täällä kärsittäisiin.

Haluaisin nähdä enemmän kohtuutta ja tasapainoa kulttuurissa, koska tyypillinen suomalainen elämäntapa ei minusta ole sen paremmin kohtuullista kuin tasapainoistakaan. Sosiologien mukaan ihmisen pääomat jakautuvat kulttuuriseen ja taloudelliseen pääomaa. Viini tuo ensimmäistä roppakaupalla ja jos yhdistät sen ystävien kanssa hengailuun, myös sosiaalinen pääoma kumuloituu kuin varkain.
Oi, amen kohtuudelle ja tasapainolle!

Jos tuota rallimatkaa ei nyt oteta huomioon, niin joko seuraava viinimatka on suunniteltuna?
Kyllä on, se alkaa heinäkuussa ja suuntautuu Ranskaan!

Champagnen, Chablin ja Loiren kautta Bordeauxiin, sen jälkeen suunnitelmissa on viihdyttäviä aukoja, jotka täytetään paikan päällä. Chabliksen, that is.

Mites kun nuo perinteiset viinimaat on hanskassa niin entäs nämä meidän kotimaiset viinitilamme? Ovatko niiden nesteet tuttuja?
Eivät kovinkaan hyvin. Dilemmahan on siinä, että perinteisesti viini-nimeke on varattu rypäleistä valmistetuille käymistuotteille.
Niinhän se kyllä on.
Kaikki kunnia kotimaisille tuottajille, mutta käytän itse mieluusti marja-etuliitettä selvyyden vuoksi. Kivoja juomia nekin ovat, mutta oma kapasiteetti on niin rajallinen!

Tuntuu ettei saa mitään aikaan vaikka käyttäisi viiniin perehtymiseen kaiken vapaan ajan!
Niin eikö joskus tunnukin siltä, että viikkoon pitäisi saada yksi toistai?
Kyllä vain, vaikka kaksi, toinen maanantain tilalle.

Ovatko muuten tuottajat ja muut tahot lähestyneet paljonkin, tarjonneet tuotteita arvioitavaksi?
Maahantuojat lähettävät satunnaisesti näytteitä, mikä on aina kiva juttu, kun viininsä kustantaa itse. Jos viini on maahantuojan "lahjus", mainitsen sen postissa, jotta läpinäkyvyyden periaate toteutuu.

Ei vaivoiksi asti kuitenkaan tule?
Ei ikinä! Jos en meinaa mahtua enää sisään eteisestä, sitten alan valittaa. Tuolloin saa myös tulla läpsäisemään litsarin poskelle ja auttamaan asiassa muutenkin :)

Mites on erilaisten tilaisuuskutsujen sun muiden laita, pukkaako postissa niitä runsain mitoin? Vai ujutatko itse itsesi tilaisuuksiin mukaan?
Niitä tulee tasaisesti, usein pari kolme kuussa. Kaikilla listoilla en ole vieläkään, osa markkinoijista on itse äkännyt, että bloggaajan kutsuminen tilaisuuteen on edullista pr:ää

Tähän mennessä olen ehtinyt liki kaikkiin tilaisuuksiin ottamaan osaa, pienillä järjestelyillä (tosin viime viikon alkoholittoman viinin lanseerauksen skippasin).

Markkinoijat taitavat parhaillaan heräillä tähän blogistien olemassaoloon oikein tosissaan.
Aivan! Elämme jännittäviä hetkiä

Ruokablogeissa on runsaasti tarjontaa, viineissä ei juurikaan ole. Toisaalta ruokamarkkinat ovat kymmeniä kertoja suuremmat, joten jos siinä saa huomiota, niin avot.

Todellakin, jännittäviä hetkiä! Ja minusta on ilo nähdä että kotimaisissa blogeissakin alkaa tapahtua tietyntasoista profiloitumista.
Totta, ensimmäiset blogit olivat poikkeuksetta "mitä ajattelin tänään" tyyppisiä, niitä käsiteltiin kuin päiväkirjoja. Nyt niche blogit ovat nostaneet päätänsä, ja veikkaan että tulevaisuus on sellaisten, ellei arkeaan valottava bloggaaja ole poikkeuksellisen lahjakas kynäniekka tai muuten vain upea hahmo.

Mitä sun mielestä viiniblogien maailmasta, meillä tai muualla, ehkä vielä uupuu?
Tasokkaat videoblogit, niitä soisin lisää, mutta kynnys suomalaisille saattaa olla amerikkalaisia korkeampi. Mmeillä ei yleensä esiinnytä tai pidetä mekkalaa itsestään.

Et itse aio kehittää Viinipirua podcastin, videocastin tms piiriin?
Olen sitä joskus puntaroinut, mutta en usko että ainakaan välittömässä lähitulevaisuudessa (paitsi jos syön sanani ensi viikolla) :)
Eli ehkä, kenties, voi olla :D
Aivan!

Mikä olisi susta juuri nyt se viiniblogi, mikä kannattaa tsekata? Viinipirun lisäksi tietysti.
The Pour on kova: New York Timesin viinijournalistin viikottainen katsaus pintaa syvemmälle, ei pistearvioita

Dr. Vino on myös mainio.

Mites sitten viinikirjallisuus tai muu media? Mikä polttelee juuri nyt?
Tällä hetkellä luen itseasiassa Dr. Vino -blogin pitäjän viinikirjaa, joka käsittelee viiniä ja politiikkaa.

Herra sattuu olemaan tohtori, joten kaltaiseni tyyppi lukee innoissaan miten hän linkittää ranskan vallankumouksen 2000-luvun appelaatioihin :) Muistaakseni yhteiskuntatieteen tohtori.

Suomalaiset blogit ovat myös hyviä, mutta päivittyvät aivan liian harvoin. esimerkiksi Viini-Virénin juttuja on aina hauska lukea.

Sivistynyttä seuraa Dr. Vino siis, minkäs viinin kaverin kanssa korkkaisit jos pääsisit samaan seuraan?
Kokeilisin kuuden euron Gato Negroa sokkona.

Sinänsä viineistä pälättäminenhän on melko ajattelevaista touhua. Kirjoittaminen ei ole vain viinissä olevien ominaisuuksien luettelointia, vaan uusien merkitysten aktiivista tuottamista. Juuri siksi viini on kulttuuria, koska siinä on päihdyttävän alkoholin lisäksi niin paljon kommunikoitavaa ja jaettavaa potentiaalia.

Korkeakulttuuria sen ei kuitenkaan tarvitse olla! Vaikka viinejä on perinteisesti harrastanut pankkiirikasti, jolla on ollut mahdollisuus kiertää maailmaa ja ylimääräistä käteistä, nykyään sama määritelmä koskettaa suurinta osaa suomalaisista. Suomalaisessa yhteiskunnassa on viinin mentävä aukko!

Ja sillä sanastolla sen on oltavakin sosiaalista kulttuuritoimintaa. Ei mitään järkeä osata puhua niin, ellei sitä kukaan kuule :/
Totta :) viinisanasto karkaa tasaisin väliajoin käsistä, ja siinä syntyy uusia trendejä, jotka sitten haipuvat pois. Nyt kaikki puhuvat mineraalisuudesta, vaikka ei ole oikein selvää mitä kukin sillä tarkoittaa. Mutta viinikieltä ei tarvitse osata viinistä nauttimiseen.

Ovatko kaikki muutenkaan täydellisen kartalla niistä termeistä, kun makuaistit kuitenkin varioivat?
Se on mahdotonta! Tämä on subjektiivista touhua, vaikka monet haluavat pukea sen tieteellisen mittaamisen kaapuun.
Nimenomaan, toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä ja kolmannella on mielessä poikaystävä!
Itse kun olen tieteellisen koulutuksen hankkinut, niin suhtaudun hieman skeptisesti ajatukseen siitä, että joku voisi analysoida viinin tavalla, jonka jäljet eivät johtaisi hänen omaan palettiinsa, omiin preferensseihinsä, omiin hermokytköksiin jne... :) mutta sama juttu kaikilla elämäm aloilla.

Tieteellinen diskurssi koetaan arvokkaaksi, oli kyse sitten homeopatiasta, horoskoopeista tai viinien arvionnista.

Todellakin. Kun nyt palettiin päästiin, tuleeko omia aisteja treenattua jollain konstilla?
Lähinnä viinien parissa, mutta pidän aistit valppaana esimerkiksi kukkien kanssa. Nukuin biologian tunnit, ja nyt en erota horsmaa ruususta, olisi kiva tietää prikuulleen orvokin ja syreenin tuoksujen ero, joka lienee paljon merkittävämpi kuin kaltaiseni kukkien talloja edes tietää.

Siksi arvioissani lukee "kukkainen", ei esimerkiksi Tulipa linifolia.

Siihenhän ei auta kuin tuoksuttelu ja taas tuoksuttelu :D
Näin on.

Maisteletko muuten aina saman sarjan laseista, toki eri viineille tarkoitetuista?
Mä en ole kovinkaan puritanisti lasien suhteen, mulla on kaapissa eripari määrä Riedelin Vinum-sarjan Bordeaux-laseja, joita rikon säännöllisesti tiskatessa.

Ajatus eri lasista joka viinityypille lähinnä tuottaa ahdistusta :) Viinissä on paljon turhaa nysväystä, joka tyydyttää harrastajien tarvetta 'keräillä perhosia'. Siitä voi hyvin karsia puolet pois, tai sitten tehdä juuri niin, jos se tuottaa iloa. Sääntöjä ei ole.

En ihmettele yhtään. Ilon kautta, sehän se hyvä ohjenuora on.
Kyllä vain! Ja tilannetaju, sen merkitystä ei voi korostaa liiaksi, oli kyse sitten pukeutumisesta tai viinin tissuttelusta.

Nysväämisestä tuli mieleen, että matkoilla olet varmaan päässyt valmistamiseenkin osallistumaan?
En ole itse ollut koskaan sadonkorjuussa. Asia, mikä pitää korjata ensi sijassa.

Mikä polttelisi juuri nyt? Vaikka siellä Alkon valikoimassa?
Hmmm... monet viinit polttelee, mutta ei tällä hetkellä mikään erityisesti. Chapoutierin L'Ermite tekisi mieli korkata kaapista, mutta sitä pitäisi kuulemma kypsytellä vielä 20 v.

:) ehkä odotan tai annan seuraavien sukupolvien juoda sen.

Hah, kasvattaa kärsivällisyyttä tämä harrastus.
Kyllä! Tarpeellista vastapainoa kärsimättömyydelle muilla elämänaloilla.

Onneksi muuten päästiin takaisin tuonne Alkoon, sillä piti kysymäni miten usein käyt väijymässä varastoja ja joko ovat niin tottuneita sinuun, että pistävät sinulle kiehtovia juttuja sivuun?
En kovinkaan usein, onneksi on netti :)

Pari olisi vielä, lähinnä tällaisia suosittelujuttuja. Eli mitäs lukijoiden kannattaisi sieltä Alkosta tms. käydä nyt noukkimassa parempaan talteen?
Jos ei yleensä panosta kalliiseen punaviiniin, tätä kannattaa kokeilla Rust en Vrede Estate Cabernet, se on äänestetty 100 parhaan viinin joukkoon maailmassa joskus jne. Kelpo hinta.

Valkkariksi suosittelisin Arboleda Chardonnayta, siinä on kaikkea paljon, mutta ei mitään liikaa! = hyvän viinin resepti

Voisin suositella vielä jonkun kympin pullon: Marqués de Valparaíso Roble, mainio viini tähän hintaan. Dopff & Irion Muscat, valkkari kympillä vielä.

Aa, tämä viimeinen oli tuttukin. Hyväksi todettu.
Ois kiva, jos ihmiset uskaltautuis kympin toiselle puolelle (n. 90% on alle 10), paras hintalaatusuhde löytyy mielestäni 10-20 euron väliltä. Sen jälkeen homma karkaa tasaisen varmasti käsistä, päätyen lopulta satoihin euroihin. Mutta 20 eurolla voi jo saada aivan briljantin viinin!

Arkisin kannattaakin juoda edullisempia viinejä, mutta pääasia ettei kategorisesti kiellä itseltään yli kympin nautintoja!

Juuri noin! Haluatko vielä jotain heittää tähän loppuun lukijoille, elämän viisautta tai viinileffasuosituksen tai?
Nauttikaa ainoasta elämästänne, älkää rajoittuko juomaan vain suosikkiviinejä, vaan kokeilkaa rohkeasti erilaisia viinejä! Alkossa likimain kaikki on hyvää! Kiitos tästä, on ollut hauska rupatella viinistä ja viinin viereltä.

Jälleen kerran kommentit haastatteluun ja kaikkeen ovat täydellisen tervetulleita! Käykää Viinipirussa tsekkailemassa Arton arvioita ja artikkeleja, sekä väijymässä tietenkin mitä mahdollisesti uutta on luvassa tulevaisuudessa.

Minä edelleen otan mieluusti vastaan ehdotuksia haastattelujen kohteista ja kaikesta.

Kuva: Arto

Aitosiideristä elämää Nordicissa

Lauantain-iltana ravintolaan oli tarkoitus lähteä juhlimaan, ottaa muutama.. siideri vaan ja tulla kotiin nukkumaan. Ensin kohteenamme oli Jaakko Kukkonen eli Jack the Rooster, mutta sen terassi olikin sitten varmaan säistä johtuen kiinni.

Sitten meinasimme Elisan kanssa Sohoon, mutta kun käännyimme Tuomiokirkonkadulta Otavalankadulle, Suomi mitä ilmeisimmin maalasi ottelussaan Liechtensteinia vastaan kun koko Soho purskahti valtaisaan suosionosoitukseen. Kannoilla kääntyminen oli luontainen liikesarja ja päädyimme lopulta Nordiciin, jossa iloksemme on meneillään siideriviikot!

Ilahduttavan pitkältä ja monipuoliselta listalta oli helppo löytää juomia, joita en ennen ollut makustellutkaan. Kevyenä starttina tilasin Richs Farmhouse Cideria tynnyristä, sillä sellaiseen nyt ei ainakaan pääse usein käsiksi. Jännitävä siideri, sillä sen maku muuttui koko puolen litran matkalla jatkuvasti. Se oli makeaa, mutta lopulta se ei ollut makeaa. Sameaa, pehmeää, oikein hyvää tavaraa.

Jatkoa seurasi Thatchersin New Old Rascalin muodossa, tällä kertaa pullotavaraa. Se osoittautuikin olemaan erinomaisen hyvä valinta, ei liian kuivaa eikä liian makeaa. Sellainen mukava yön pimeys joka kietoutuu ympärille, pimeys joka ei kuitenkaan pelota. 

Koska olin sujahtanut tutun ja hyväksi havaitun firman suojiin, tilasin seuraavaksi Thatchersin Dabinettia. Se olikin sitten kahden edeltäjänsä jälkeen melko mitään sanomaton tapaus. Heidän riveistään löytyy paljon särmikkäämpiäkin tuotteita. Nämä kolme siis minun valintojani, Elisa nautti muun muassa erään prinssin, joka Jokiksestakin on tuttu.

Meidän piti lopetella yhdessä Thatchersin Katy Rosélla, mutta sitä ei ikävä kyllä varastoista enää löytynytkään. Se olisi ollut Elisan valinta, joten hän sai valita myös korvaavan tuotteen, joka oli myös hyväksi havaitusta sarjasta eli Écussonin Cuvée Spéciale. Molemmat tosin totesimme, että paremminkin olisi voinut lopettaa illan. No, ehkä me vielä palaamme Katy Rosé mielessämme ;) Siideriviikot ovat aina meidän mielestämme lämpimästi tervetullutta ohjelmaa!


Aitosiiderit on rokkenrollia!