Kattaus ei ole rakettitiedettä

Joulun alla piipahdimme ystävien kesken syömässä Masuunissa ja siinä ennen aloittamista jonkun huulilta karkasi kysymys siitä, missä järjestyksessä kattauksen välineitä käytetään. Yleissääntö on reunoilta lautasta kohden, mutta otetaanpa nyt huvikseen pieni katsaus kattaukseen.



Kattauksen hankaluus riippuu ruokalajien määrästä ja niiden sisällöstä, mutta etiketin mukaan pöydässä on valmiina vain kolme paria välineitä: aseita tuodaan tai viedään tilauksesta riippuen. Syöjänä ällös huoli, se ulkoreunoilta kohti lautasta pätee kyllä!

Tilauksesta riippuu myös aseiden sortti, jos tulet tilanneeksi etanoita tai hummeria, saat vähän erikoisempia välineitä. Osteri- ja hummerihaarukka muuten ovat poikkeuksellisia haarukoita, ne asetetaan veitsien puolelle. Yleispätevää kuitenkin on se, että välineissä edetään ulkoreunoilta kohti lautasta ja laseissa edetään oikealta vasemmalle. Vesilasi on aina vasemman puolimmaisin, se kun on kattauksessa koko ajan.




Kattajan on järjestyksen lisäksi huomioitava myös terien suunta, veitsien terät ovat kohti lautasta ja leipäveitsen kahva on oikealla alhaalla ja terä on lappeellaan alaspäin. Kattajalle tämä nyt on muutenkin tarkempaa, jos haluat asiaan oikein tosissasi paneutua, kehotan tutustumaan tapoja ja kattauksia koskevaan kirjallisuuteen. Muutaman hyvän ohjeen luettuaan hoitaa homman leikiten, rakettitieteilijät joutuvat lukemaan ja opiskelemaan paljon enemmän.


Kuva: Elise Rijnberg

Elise Rijnberg on suunnitellut pöytäliinan, johon on kirjailtu varsin perinpohjainen kattaus kahdelle. Varsin vinkeä idea. Ehkäpä jollain pariskunnalla on yhteinen "etiketti hanskaan" -projekti, jossa tällainen pöytäliina olisi omiaan? Alla kuva liinan perinpohjaisuudesta, löytyy mittoja ja kaikkea :)


Kuva: Elise Rijnberg

Oli miten oli, voitte tsekkailla vaikka HeiRolin sivuilta kattaus- ja etikettiohjeita!

PS. Jos kattauksessasi on syömäpuikot, muistathan etiketin niidenkin kanssa! Puikkoja ei saa tökätä riisiin pystyyn.

AddThis Social Bookmark Button

1 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Aikas hieno yhden henkilön "kattausalusta": tsekkaa vaikka!

Related Posts Widget for Blogs by LinkWithin

Copyright © 2009 - Jokapäiväistä leipää - pyörii ylpeästi Bloggerilla
Smashing Magazine - Design Disease - Blog and Web - Dilectio Blogger Template - Takala.info