Viime huhtikuussa Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma valitsi Jokiksen kuukauden ruokablogiksi neljäntenä suomalaisena blogina. Nyt kuukauden ruokablogeja on 12, eli ensimmäinen vuosi on täynnä ja SRE kutsui meidät tammikuisena perjantaina tutustumaan heihin, toisiimme, Hesarin ruokatoimitukseen ja Maatilatoriin sekä tietenkin ravintola Lasipalatsiin. Riemumielin valtaosa meistä paikalle lähtikin!
Vuoden 2009 kuukauden ruokablogit:
- Tammikuu 2009 Pastanjauhantaa
- Helmikuu 2009 Voisilmäpeliä
- Maaliskuu 2009 Kannuvalimo
- Huhtikuu 2009 Jokapäiväistä leipää
- Toukokuu 2009 Vuosi vegaanina
- Kesäkuu 2009 Herrankukkaron perjantairesepti
- Heinäkuu 2009 Kinuskikissa
- Elokuu 2009 Kulutusjuhla
- Syyskuu 2009 Siskot kokkaa
- Lokakuu 2009 Sillä sipuli
- Marraskuu 2009 Mämmi
- Joulukuu 2009 Molekyyligastronomia
Kohtasimme toisemme Sanomatalossa, jossa kävimme ensitöiksemme tutustumassa siis Hesarin ruokatoimitukseen ja vähän Hesariin muutenkin. Siinä kävi ilmi muun muassa se, että Hesarilla on pyrkimys saada ruokasivuilleen myös blogi. Tosin ilmeisesti mielessä ei ole käynyt ostaa olemassa olevaa blogia tai ainakaan asiaa ei käsitelty siihen henkeen sopien... Ehkä tässä olisi jollekulle muutaman taalan paikka? Opimme myös, että lukijat herkästi lähestyvät negatiivisen palautteensa kanssa suoraan toimittajaa ja minulle tuli yllätyksenä, että ruokakuvissa ei juuri lavasteta myrkyillä (mitä tehdään keittokirjojen, mainosten ja aikakauslehtien ruokakuvissa) tai käsitellä kuvaa - koska se söisi myös uutiskuvituksen uskottavuutta.
Pikavisiitillämme Maatilatorille kuulimme Jari Etelälahdelta paikan synnystä, filosofiasta ja tarinoiden tärkeydestä. Minä katson jo olevani vakiasiakas, joten mikään ei oikeastaan tullut yllätyksenä. Tein vain mielessäni päätöksiä kukonpojan ostamisesta sopivan tilaisuuden tullen... Kulutusjuhla raportoi aavistuksen paremmin ;) Kuulinpa myös ovesta ulos astuessani sivukorvalla pienen huhun... Täysin tervetullutta olisi, kävinkin seuraavana päivänä ostoksilla paremmalla ajalla (ostin muun muassa kyyttöä ja juustoa) ja esitin toiveen Maatilatorin tamperelaistumisesta.
Lasipalatsin ravintolassa pääsimme sitten ikäänkuin tosi toimiin, kun esittelimme itsemme ja blogimme ja haastelimme ruoasta ja sen tulevaisuudesta. Joukossamme olivat tietenkin myös Puolivirallista ruokaa ja Sanoja lautaselta, SRE:n omat blogit bloggaajineen ja muutenkin SRE:n edustusta. Puhetta johti Kuule Oy:n Seija.
Söimme pitkän kaavan mukaan, monille maistuivat blinit, onhan nyt sesonki. Itsekin valitsin pääruoaksi blinejä, aloittelin sipulikeitolla. Jälkiruoaksi valitsin mustikkaisen crème brûlee ja valkosuklaamoussella. Kelpoa ruokaa ja tarjoilijattaremme oli aivan ihana!
Annoimme illan aikana myös omia ehdotuksiamme tämän vuoden ruokablogien valintaan, vielä on pilvin pimein hyviä blogeja ajamassa suomalaisen ruoan ja ruokailun asiaa! Ensi vuonna näihin aikoihin pöydässä istunee siis uusi hyvä jengi ja uusia näkökulmia. Vuoden 2009 blogit olivat hyvin erilaisia keskenään ja vielä riittää erilaisia, en malta odottaa mitä tulee valituksi seuraavaksi!
Paljon oli puhetta, naurua ja kaikkea oli ilmassa! Epäilemättä tässä nähdään muutamiakin raportteja illasta ;)
Tämän SRE:n tapaamisen jälkeen näimme lisää ruokabloggaajia, en edes muista keitä kaikkia! Oli hyvin hyvin ruokabloggaajasosiaalinen perjantai-ilta :P Mahtavaa kun sosiaalisen median sosiaalisuus ulottuu myös tietokoneiden ja internetin ulkopuolelle - minut on melko helppo houkutella ulos syömään, vink vink.
Tulipa muuten mukaan kotiin vietäväksi myös tehtävä: Glope Hopen kassista (KIITOS!) löytyi Ollin luomutilan viherherukkamarmeladia ja Kermansaven Neilikka-lattemuki (KIITOS!) ja basilikan siemeniä ja niiden tarkoitus on ilmiömäisen selvä. Pitää ruveta taas kasvatuspuuhiin.
PS. Suomalaista ruokakulttuuria voit edistää laittamalla kotona ruokaa kotimaisista raaka-aineksista ihan itse, välineitä vaikka ranskalaisten perunoiden tekemiseen kotimaisista aineksista löydät jälleen Iloisesta Keittiöstä!






2 kommenttia:
Seuraava ruokabloggaajasosiaalisuus sitten Tampereelle!
Siihen pyritään!
Lähetä kommentti