Smoothien lyhyt oppimäärä

"Miten tehdään smoothie?" Se on yksi niistä kysymyksistä, joilla Jokikseen on joku saapunut. Viime vuonna maistelin eri valmistajien liukuhihnoilta tulleita smoothieita, mutta nyt on ehkä aika tosiaan vilkaista kuinka smoothie syntyy.

Meillä jokaisella on tietysti omat mieltymyksemme, toiset tekevät smoothiensa aina luonnonjogurtista, banaanista ja mansikoista ja vaihtavat korkeintaan toiseen tuttuun hedelmään tai kenties toiseen marjalaatuun. Toiset taas heittävät settiin seitsemää sorttia ja saavat aikaiseksi meren mudan värisen cocktailin.




Minä näkisin, että homma menee näin:
Valitse työkalusi:
  • Blenderi on kaikkein tehokkain, etenkin jos olet hankkinut sellaisen joka murskaa jäätkin. Yhtä kaikki yleiskoneessa voi olla sopiva osa tai sauvasekoittimesi voi olla kelpo.
Valitse makukombo, jota lähteä tavoittelemaan:
  • Useimmille kombo rakentuu esimerkiksi seuraavanlaisella matematiikalla: 2 eri hedelmää + 1 marjaa (esim. banaani + vesimeloni + mansikka). Näkisin, että tämä yhdistelmä rakentuu hedelmien, vihannesten sekä juuresten ja marjojen erilaisista liitoista. Kaikkia näistä ei kannata sotkea ehkä yhteen, joten sanoisin hedelmä + marja (kiwi + mansikka), hedelmä + vihannes/juures (ananas + porkkana) jne. kombojen olevan kokeiltavissa eri määrissä. Eli siis lisäät vaikka paria vihannesta ja yhtä hedelmää, kahta marjaa ja kahta hedelmää ensin alkuun ja kokeilet. Voihan olla, että hedelmä+vihannes+marja-yhdistelmä kuten avokado+pinaatti+karpalo toimii mainiosti, ei voi tietää ellei uskalla kokeilla. Voit etsiä täydellisen vitamiiniyhdistelmän hieman tutkiskelemalla asioita.
  • Viileyttä smoothieen voi tuoda myös hedelmien ja muiden avulla, kokeileppa käyttää pakastettuja kesän marjoja jääpalojen sijasta jos viileyttä haluat! Jäädytetyt viinirypäleetkin toimivat hienosti.
  • Kokeile erilaisia juttuja: punaista paprikaa, inkivääriä, guavaa, merilevää. Katsele sitä mahevi-osastoa siellä kaupassa ihan uusin silmin.
Valitse ohentaja:
  • Kaikissa hedelmissä ja muissa ei ole niin paljon nestettä, että smoothiesi tulisi luontaisesti juotavaan muotoon vaan sen joutuu lusikoimaan. Tässä kohdassa siis tarvitset ohentajaa, jonka minä ainakin lisään peliin heti ensimmäisenä. Ohentajana voit käyttää paljon käytettyä luonnonjogurttia, maitoa, vettä, mehuja, jäähdytettyä teetä, taivas on rajana! Voit hurjastella jopa hiilihapotetulla kivennäisvedellä! Kaupassa myytävissä smoothieissa ohentaja on varsin usein appelsiinimehu.
  • Parhaat yhdistelmät makukombon ja nesteen välille löytyvät nekin kokeilemalla ja jälleen kannattaa muistaa mitä se neste antaa hommalle! Maitotuotteista saa esimerkiksi b-vitamiineja tai tomaattimehulta saa ihan omia juttujaan, voin suositella esimerkiksi paastomehuja lämmöllä.
  • Lisää vaikka vähän kerrallaan, niin ei tule liiaksi nestettä. Sinä itse tiedät mikä on sopivin paksuus sinun juomallesi. Smoothie on varsin usein viilennetty, joten nesteen kannattaa olla se viilentävä tekiä. Jääkaappikylmä jogurtti esimerkiksi ajaa asiaa.
Täydennä:
  • Periaatteessa smoothie koostuu hedelmien, marjojen ja vihannesten keskenäisistä yhdistelmistä, jotka on ajettu blenderillä sileäksi juotavaksi juomaksi. Ohentavan nesteen lisäksi voit kuitenkin täydentää juomaasi maustamalla, makeuttamalla ja lisäämällä tekstuuria. Makeuttaa voit esimerkiksi hunajalla tai vaahterasiirapilla, miksei pienellä hippusella ruokosokeria: muista hedelmien oma sokeri, sitä on aika lailla! Mausteilla voit tuoda jännitystä peliin, rouhaus mustaapippuria tai hyppysellinen kanelia voi antaa melkoisen twistin juomaan ;) Tekstuuria sekä hyviä rasvoja sen sijaan voit lisätä siemenillä ja pähkinöillä, suolaamattomilla tietenkin. Entäpä jos lisäisit vähän leseitä? Nokare maapähkinävoita? Lusikan kärjellinen wasabia?

Kun olet valintasi tehnyt:
  1. Paloittele hedelmät, vihannekset ja muut. Katso, että ne jotka vaativat kypsentämistä ovat kypsennettyjä ja viilennettyjä. Heitä ne blenderin kannuun. 
  2. Lisää ohentajaa ensin vähän ja tarvittaessa lisää parin blenderin surautuksen jälkeen. 
  3. Maistele vähän ja täydennä kunnes olet tyytyväinen. 
  4. Aja blenderillä kunnon sileäksi juomaksi. 
  5. Kaada kauniiseen (visuaalisuus on tärkeää) viilennettyyn lasin, koristele ja juo pois.



Nyt kun perusperiaate on selvä, voit rakennella vaikka millaisia uudistavia juomia ja vaikka terveysbooleja. Smoothiet ovat takuulla mielekästä syömistä! Jos kasviksia pitäisi vetää puolikiloa päivässä, tässä voit runtata menemään suurimman osan. Kannattaa myös muistaa yksi maailman tämän hetken parhaista jutuista: termoskannu. Sillä kuskaat vaikka puolet aamiaiselle tekemästäsi smoothiesta töihin ja nautit lounaan päälle.

Smoothiet ovat jotain millä sopii kokeilla ja leikkiä.

AddThis Social Bookmark Button

6 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Smoothiet ovat kyllä ihania! Jokapäivä juon sellaisen, siitä on tullut ihan päivittäinen juttu.
Hienot piirrokset ja selitykset!

J kirjoitti...

Käsittääkseni smoothie sisältää _aina_ jotakin maitotuotetta, oli se sitten jugurtti, maito, maitorahka tms. Jos mitään näistä ole, kyseessä on hedelmäjuoma, -sekoitus, fruitie tms. Maitotuote voi olla soija/kaura yms.- sellainenkin.

Ja jos maitotuotteen vaihtaa jäätelöön (toki maitotuote sekin), niin saadaan pirtelö, eli milk shake.

Hanna kirjoitti...

Yaelian kiitos :)

J smoothiethan eivät ole mitään tiettyä tiedettä, usein tulee maidottomia smoothieita vastaan. Fruitien näkisin olevan kokonaan hedelmäinen.

Liis kirjoitti...

Mulla oli yhteen väliin kausi, että join aina aamiaiseni. Jotenkin kiinteän ruoan syöminen kävi työstä. Silloin menin aina aika lailla samalla setillä:
banaania, marjoja, jugurttia, mehukeittoa, (soijarouhetta,) leseitä, pellavansiemeniä ja SURRRRR.

Se sittemmin jäi, mutta oli vallan hyvä vaihe kuitenkin.

Tuomas kirjoitti...

Silloin, kun ystäväni blenderin osti...

Smoothiet ovat kiinnostaneet pitkään, mutta minua kiinnostaisi juuri sellaiset versiot, joissa on jäädytettyä marjaa tai jopa niitä jääpaloja. Näitä ei sauvasekoittimellani saa aikaiseksi, tosin ei paljon muitakaan sekoituksia, kun terä meinasi saada hepulin jo kuivatuista luumuista veden kanssa. Kuitenkin, ystäväni parin vuoden takaa alkaneen smoothieinnostuksen myötä olen aina välillä miettinyt tätä asiaa.

Juotavat aamiaiset juuri palauttavat smoothiet mieleen! Smoothieissahan voi käyttää myös vehnänorasta, ituja, siemeniä ja leseitä, eikä ne harmaanvihertävät puurot ole lainkaan niin kummallisen makuisia kuin ovat näköisiä. Pitäisi varmaan tehdä reissu kaupan kautta ko. ystävän luo ja kokeilla erilaisia vaihtoehtoja, joista jatkossa sitten haaveilla ennen blenderin hankkimista!

Hanna kirjoitti...

Tuomas kannattaa ehdottomasti sijoittaa kunnon blenderiin, joka murskaa tarvittaessa jäätkin. Itselläni on OBH Nordican eräs vanhempi malli, joka on vuosia tehnyt selvää jälkeä! Smoothiet, sosekeitot ja kaikkea muutakin on tullut tehtyä sillä.

Related Posts Widget for Blogs by LinkWithin

Copyright © 2009 - Jokapäiväistä leipää - pyörii ylpeästi Bloggerilla
Smashing Magazine - Design Disease - Blog and Web - Dilectio Blogger Template - Takala.info