Julkut kokkaa sokkona Sokkokokissa
Lähettänyt Hanna Takala Tunnisteet: ajankohtaista, sarjat, viihdeMeille sohvaperunoille on jälleen alkamassa jonkin sortin ruokaviihdettä, tällä kertaa Nelosen toimesta. Ohjelman nimi on Sokkokokki ja se starttaa 11. maaliskuuta 2010 kello 20.
Ideana on ilmeisesti katsella julkkisten kuten Jukka Rasilan, Jaakko Saariluoma, Arman Alizad, kielisuutelija Kristiina Komulainen, Essi Pöysti, Jussi Heikelä ja Jope Ruonansuun yritystä apinoida kolmen suomalaisen kokin reseptejä. Kokit ovat siis Harri Syrjänen, Henri Alén ja Tommi Tuominen, jotka kukin on nähty aikaisemminkin erinäisissä televisio-ohjelmissa: Syrjänen oli Soppamies ja Kokkisotaa kävi myös, Alén on pyörinyt Makujen keittiössä ja Köyhissä ritareissa ja Tuominen on ollut osa Food Clubia. Kaikilla on tietysti omat ravintolataustansa. Tätä uutta ruokaohjelmaa juontaa näyttelijä Maria Sid, joka on nähty esimerkiksi televisio-ohjelmissa Donna Paukku ja Hymy pyllyyn.
Trailerin pätkän perusteella voisi kuvitella, että luvassa on sekä vauhtia että vaarallisia tilanteita. Jos olen ymmärtänyt oikein, kokit kokkaavat ensin ja sitten julkisuuden henkilöt ilman reseptiä yrittävät toistaa saman perässä. Jonkin sortin ohjeita he ilmeisesti saavat. Hörppääkö joku etikkapullosta? Kuoritaanko sipuleita vähintäänkin kyseenalaisin menetelmin? Tunnistetaanko wasabi?
Minua tämän ohjelman inspiroivuus hivenen epäilyttää, mutta liekö sen sitten ollut tarkoitustaan syntyä inspiroijaksi?
PS. Mediasta puheenollen, allekirjoittanut esiintyi Tampereen kaupunkilehdessä Torissa, toivottavasti muidenkin mielestä edukseen!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

3 kommenttia:
Hyvä juttu oli susta siinä kaupunkilehdessä:-)
Olen samaa mieltä, juttu oli hyvä.
En minä sitten kai ihan läpiä päähäni puhunut :)
Lähetä kommentti