Viime viikolla mainitsemani Heikki Ahopellon ja kumppanien teoksen Lähellä lisäksi on kevään ruoka- ja juomakirjallisuudessa muutakin mielenkiintoista ja aionkin nyt suorittaa pikakatsauksen asiaan.
Suomen Parhaat Ravintolat -opasta on kaivattu! Tämä opas perustuu Kauppalehti Option ravintola-arvosteluihin ja on epäilemättä melko kätevä teos.
Ravintoloista puheenollen, Jouni Törmäsen teos Chez Jouni epäilemättä koskettelee aihetta. Michelin-tähtien mies, mutta tämän kirjan luvataan esittelevän yksinkertaista, selkeää ja mutkatonta salonkikelpoista ruokaa.
Johanna Catani sen sijaan keskittyy vuoden juhliin ja kehoittaa kirjassaan: Käykää pöytään! Toivoa sopii, että kirja antaa juhliin oikeasti jotain uutta. Lupaavasti ainakin markkinointitekstissä kysytään mitä jos viettäisimme maaliskuussa sata päivää juhannukseen -juhlaa?
Richard Béliveraun ja Denis Gingrasin hengentuote Terveyskeittokirja pyrkii syövän ehkäisyyn ja hoitoon ravinnon avulla. Syöpäsolujen vihollisreseptit lähtevät liikkeelle muun muassa kaalista, vihreästä teestä, tomaatista, suklaasta ja viinistä.
Ellen Svinhufvudin kakku on ainakin suosittu leivonnainen, joten jännittävää on mitä Ellen Svinhufvud -kirja Sirkka-Liisa Lehtiseltä ja Sirkka Svinhufvudilta pitääkään sisällään! Reseptien lisäksi valotetaan Ellenin elämää.
Sirpa Talkan Makeaa ja suolaista puutarhasta lienee myös monille kiintoisa teos. Uskoisin, että kuka tahansa haluaa puutarhansa tuotteista parhaat mahdolliset leivonnaiset.
Näiden lisäksi on tulossa vaikka mitä muuta, pitäkäähän kirjakaupoissa silmät auki ja ruoka mielessä ;)



2 kommenttia:
mutta eihän ellen svinhuvud kirjassa voida valottaa svinhuvud kakun ohjetta.. se on salaisuus, eikä edes noiden :)
Enhän mä sanonut, että se siellä kirjassa olisi :) Jotain muuta jännää varmaan on ja voisi kuvitella, että joku kakkukin. Tarkoitus oli vain sanoa, että se kyseinen kakku on suosittu ja että Ellenistä tulee kirja.
Lähetä kommentti