Kuvittelevatko kaikki tosiaan, että jokainen kouluruokailu pitää sisällään puhdasta hyvää lihatuotetta ja että se liha aina olisi kotimaista ja eettisin arvoin kasvatettua? Herätkäähän nyt todellisuuteen!
Kouluruokailulla on toki jalo tavoite: edistää oppilaan terveyttä, työnkentelytehoa ja hyviä tapoja. Ja emännät tekevät takuulla parhaansa, jotta tarjottavat ateriat olisivat mahdollisimman terveellisiä. Mutta käytettävissä on hyvin vähän rahaa per oppilas ja hyvin vähän tarkoittaa tässä kohdassa hävyttömän huonosti! Suomalainen kouluruokailu on hieno asia, mutta se ei tee suomalaisesta kouluruoasta hienoa asiaa.
Se liha, lintu tai kala jota lautasille kouluissamme päätyy on vähintäänkin epämääräistä, kaikella kunnioituksella. Einesteollisuuden kukkasia, jos nyt ihan rehellisiä ollaan. Ei ole mitään sisäfilettä tai leipomotuotteesta käymätöntä makkaraa. Joinain harvoina ja valittuina hetkinä kenties melko puhdasta lohta tai ihan marinoimatonta broileria, mutta tosiaan ne hetket ovat harvassa.
Viimeisen viikon verran on melkoista tuohtumusta puolin ja toisin aiheuttanut Helsingin Sanomien uutisoima kasvisruokapäivä, joka tulee Helsingin kouluihin valtuuston päätöksestä. Vaikka olenkin sekasyöjä, kannatan tätä liikettä kaikin voimin, toteutammehan töissäkin Kasviskeskiviikkoa.
Aika kultaa lihansyöjien muistot ilmeisesti, sillä kautta aikain on kouluissa ollut puuropäiviä ja viimeksi kun minä tsekkasin oli puuro lihatonta. Taisi silloin jonkin leikkeleen saada leivän päälle myös, mutta se nyt on lihana yhtä tyhjän kanssa. Väittisin, että maamme kouluissa tällä hetkellä on keskimäärin 3 tai 4 lihatonta päivää kuukaudessa eli sen yhden "pakotettavan" päivän verran niitä olisi joka tapauksessa. Puuropäivä, pinaattikeittoa, kesäkeittoa, pinaattilettuja, niitä on takuulla jo ohjelmistossa ja ne eivät suinkaan ole ainoita kasvisruokia.
Hemaisevat hernemaissipaprikat on kiskaissut kitusiinsa yks sun toinen sekasyöjä, kun tässä on kyseessä pakko! Että heidän lapsensa nyt pakotetaan kerran viikossa syömään kasviksia, joita heidän muuten oletetaan syövän jokaisella aterialla - liha on vain murto-osa annoksista. Ei kenenkään suuhun väkipakolla tulla mitään pupunruokaa tunkemaan, eivät koululaiset mitään pakkosyötettäviä hanhia ole! Ne joille ruoka maistuu nyt, maistuu se kasvispäivinäkin ja ne joille se on aivan ylitse pääsemättömän vaikeaa syödä on ylitse pääsemättömän vaikeaa syödä aina, oli tarjolla mitä tahansa.
Minua veronmaksajana ja (toivottavasti) tulevaisuudessa äitinä kiinnostaa kouluruoka terveydellisyys-, taloudellisuus- ja kulinarismisyistä. Minun kouluaikanani se kasvissyöjien vaihtoehto oli vaan huikeasti parempi noilla kaikilla saroilla. Se oli luksusta! Tarjolla ollut liha sen sijaan... kuten jo sanoin, se ei ole mitään herkkua. On varmasti totuus, että monissa keittiöissä ei osata ajatella kasvisruoan kohdalla kuin kukkakaaligratiinia, mutta tottakai tässä kohtaa vaaditaan vähän koulutusta. Työntekijöitä koulutetaan joka tapauksessa ja luonnollinen vaihtuvuus työntekijöissä tuo uutta osaamista hellojen ääreen. Ryhdytään tuomaan sitä kasvisosaamista sinne! Kemikaalicocktailkin on näillä linjoilla, kasvisruokamuhju voi olla pahaa mutta ohjastuksella päästään eteenpäin.
Monet vetoavat siihen, että eipä ole riisin tai soijan rahtaaminen Suomeen ekologista sekään. Ikäänkuin riisi olisi ainut vaihtoehto kasvisruoassa? Peruna on kasvis, ja vaihtoehtoja on kyllä. Soijalla muuten ruokitaan niitä eläimiä, joiden lihasta se kouluruokana tarjottu liha osittain syntyy. Ei tämä kasvisruokapäivä ole vain eettisyysjuttu, vaikka kuinka nyt yrittäisitte tätä sälyttää viherpiipertäjien niskoille. Ei tässä ole kysymys käännyttämisestä tietyn ideologian piiriin, tässä on pakottava muutos tarpeen vaatiessa! Heijastuspinta on oikeassa, tähän tulisi suhtautua muutenkin kuin eettisen paatoksen kautta. Kasvisruoka voi aivan hyvin olla sekin hyvää suomalaista ruokaa, siinä määrin missä se liharuokakin.
Onko kellekään muuten tullut edes mieleen kysyä syöjiltä itseiltään? Ainakaan Kurpitsamoska tai minä emme ole moisiin aatoksiin törmänneet. Tai niiltä emänniltä ja keittäjiltä? Heillä olisi takuulla jotain sanottavaa ja sen haluaisi mitä ilmeisimmin kuulla Pekka Puskakin. Tosin Mäkelän Mikko sanoo Vantaalla juuri ateriapalvelun johtoportaan olevan kantona kaskessa, mutta johtoporras on todella eri asia kuin emännät ja keittäjät, saatika sitten syöjät.
Meillä on varmaan kaikilla omat ikävätkin muistomme kouluruoasta, minun ikävät muistoni koskevat nimenomaan lihaa ja jos muistan oikein, eivät ne tilliliha ja kanaviillokki kovinkaan monille olleet läheisiä asioita. Niitä ei muuten vahingossakaan kukaan mainitse tällä erittäin viihdyttävällä pätkällä Helsingin kaupunginvaltuustosta.
Kiihkoilkaa mieluummin siitä, ettei lapsilla ole aikaa syödä! Puolessa tunnissa pitää ehtiä jonottamaan, imuroimaan se safka kitusiin ja käymään vielä vähän haukkaamassa happeakin. Millä ihmevoimilla? Miten siinä ajassa edistetään oppilaan terveyttä, työskentelytehoa ja hyviä tapoja? Kasvisruokapäivä, pakollinen tai ei, on suomalaisten koululaisten ongelmista pienin.
Lisää rahaa kouluruokailulle!


5 kommenttia:
Huh huh, kiitos tästä kirjoituksesta. Minulla on harvoin energiaa kiehahtaa yli poliittisen keskustelun ja mielipidepalstojen äärellä, mutta kyllä kulunut viikko on tuonut tähän asiaan muutoksen.
Yksi syy kiehumiseen on juuri tämä kasvisruoan pelko, joka monta päättäjää ja vanhempaa kalvaa - niitä, jotka ovat unohtaneet mainitsemasi kesäkeitot, puurot ja pinaattiletut. Toisena syynä on argumentoinnin taso, jota Helsingin kaupunginvaltuustosta tallennetusta videopätkästä voi todistaa. Aiemminkin olen päässyt teatteriesityksen muodossa tutustumaan saman valtuuston litteroituihin aivopieruihin, ja tämä oli hyvä muistutus siitä.
Kiehumista synnyttänyt tai ei, toivottavasti emännät, ruokalistojen suunnittelijat ja raaka-aineiden tilaajat ovat osanneet jättää kommentit omaan arvoonsa, ja nostavat päätöksissään esiin juuri kouluruoan yleisen huonon laadun, ja keskittyvät sen kehittämiseen niin kasvis-, kala- kuin liharuokienkin muodossa.
Kuule. Tässä jutussa on otetta.
Olen itsekin koittanut päästä selville miksi tämä kasvisruoka on niin kuuma juttu...
Puhutaan lisää...
Seija K.
Tuomas mä meinasin olla sanomatta tähän asiaan mitään, mutta jokin sai ylittämään kynnyksen.
Seija kiitos, joskus minäkin onnistun ottamaan todellisen asian syrjästä kiinni.
Tänään Tampereella päätetään vastaavasta asiasta, saapa katsoa mikä meteli hitaista kanssahämäläisistä lähtee.
Hassua muuten, että se kanaviillokki ja tilliliha mitä minä olen syönyt on ollut kouluruuan parhaimmistoa. Sen sijaan nakkikastike ja kinder-ylläriperunat jollain kaaliraasteella, blyörgh!
Joskus tein luvattomasti(!) tietoisen valinnan lukiossa ottaa kasvissafkaa, koska se näytti syömäkelpoisemmalta.
Mä söin yläasteella kasvisruoan, eikä tuolloinen punainenlihattomuuteni ollut ainoa syy kasvistelulle vaan kasvisruoka oikeasti oli vaan yksinkertaisesti parempaa. Lukioon siirtyessä toiselle paikkakunnalle kiepahti tilanne toisinpäin ja kasvisruoka oli sietämätöntä muhjua epämääräisen liharuoankin rinnalla.
Lähetä kommentti