Näin tähtiä Chez Dominiquessa

Tiedättehän kun saa todella hyvää ruokaa ja siitä tulee niin hyvä mieli, että ihan vallan menee tunteelliseksi homma? Minun ensimmäinen kokemukseni Chez Dominiquessa oli tunteisiin vetoava kokemus, enkä häpeä myöntää sitä.

Tällä kahden Michelin-tähden ravintolalla on parhaillaan, aina helmikuun 2010 loppuun asti, meneillään kampanja My First Chez Dominique. Kaksi nauttii ja yksi maksaa, eli käytännössä menu puoleen hintaan molemmille. Kun bongasin kampanjan ensikerran Markkinointi & Mainonta -lehdestä, aloin välittömästi käännyttää tiettyä ystäväjoukkoani mukaan ja päätös oli vuorokaudessa tehty, 2 viikkoa myöhemmin istuimme 10 hengen pöydässä syömässä ehkä elämämme toistaiseksi huikeinta ateriaa.

Tottakai tähtäimessäni on ollut joskus hamassa tulevaisuudessa käydä kokemassa ainakin yksi Michelin-tähditetyistä ravintoloista Suomessa, olivatpa ne sillä hetkellä mitä hyvänsä. Juuri nythän Chez Dominiquella on 2 tähteä ja yhden tähden ravintoloita ovat Demo, Carma ja Postres. Sitten yhtäkkiä yllättäen tulikin ohittamaton tarjous vastaan ja hama tulevaisuus olikin kohdalla!

Sinne me siis suuntasimme tammikuun viimeisenä lauantaina, astetta vakavammin otettavalle lounaalle. Vakavat vaitonaiset, tyynen asialliset pukumiehet ottivat meidät vastaan, ohjasivat skandinaavisen eleettömään saliin ja alkoivat tykittää annoksia eteemme.

Tiesimme etukäteen niin sanotun lihansyöjiemme listan, kuusiosaisen menumme jota meille ehdotettiin pöytävarauksemme yhteydessä. Lihansyöjät nielivät listaehdotuksen mukisematta, lihattomille sekä kasvissyöjille tehtiin pieniä muokkauksia kyseisen listan pohjalta. Ilmeettömät miehet ja nainen kuitenkin avasivat pelin jollain, joka ei listallamme ollut ollenkaan! Muistini ei anna yhdenkään annoksen aineksille oikeutta, mutta kerron kaiken minkä muistan: tässä keittiön tervehdyksessä muistia dominoi punajuurijäätelö sekä rapsakka punajuurisipsi. Pohjalla oli ankkaa.

Yllätykset eivät loppuneet yhteen, vaan toinenkin lautanen joka eteemme kiikutettiin oli lisäosa varsinaiseen menuumme. Islantilainen katkarapu osoitti miltä katkaravun todella kuuluu näyttää, tuntua ja maistua!

Kolmannen lautasen myötä pääsimme itse listaamme käsiksi, tätä he kutsuivat menussaan "hummerisushiksi". Kuten näette, on lautasella monta monituista osaa eikä voi millään muotoa muistaa mitä kaikkea ihanaa siinä oli. Mutta voi muistaa, että se kaikki toimi.

Vuorossa oli saamamme menun toinen osa, paistettu kampasimpukka ja calamare, jonka myötä taisi muutamakin seurueemme jäsen kokea kampasimpukkaherätyksen, vai mitä Samuli? Lautasella oli muun muassa piskuinen keko erikoisinta risottoa jota olen ikinä syönyt.

Puolen välin paikkeilla viilipyttytyypit sujauttivat eteemme grillattua piikkikampelaa ja maissitortellineja ja voi pojat! Ilotulitus jatkui, maissitortellinien tekijä on varmaankin tehnyt jonkin sortin diilin paholaisen kanssa - niin törkeän hyviä ne olivat. Kun ilmoitin meneväni keittiöstä hakemaan tortellinit tehneen kaverin uudeksi poikaystäväkseni (tai tyttöystäväkseni, aivan sama), vierestä Lassi ilmoitti olevan parempi sitten raahata se uusi ystävä Tampereelle, jotta hänkin pääsee tortellineihin käsiksi säännöllisesti. Hyväksyvää voihkintaa kuului pöydästämme ja niistä tortellineista puhuttiin vielä automatkalla kotiinkin, useita tunteja myöhemmin.

Tässä välissä, ennen varsinaista pääruokaa, raikastimme palettiamme fenkolijäätelöllä ja tillillä. Fenkolijäätelön kohdalla ainakin minä ja vastapäätä huokaillut Mari taisimme tehdä päätöksen koetella aihetta kotikeittiöissäkin, fenkoli toimii törkeän hyvin jäätelössä. Tillikin oli muodossa, jossa minäkin siitä tykkään, hileenä.

Juuri ennen pääruokaa saimme melko kelpoa leipää, ruisleipää olimme saaneet jo aiemmassakin välissä mutta tämä leipä oli huikeampaa. Toki pöydässä oltiin sitä mieltä, että saimme joulun alla Masuunissa parempaa leipää... Kun brittitarjoilijamme korjasi myöhemmin leipälautasia pois, hänen viilipyttyytensä murrettiin pikaisella rontilla voin sipaisulla viimeisen leivän palan päälle ja tyynellä "omnomnom"-imuroinnilla parempiin suihin. Siinä kohtaa kaveri repesi kevyesti ja muutenkin tarjoilijat viimein rentoutuivat meidän mittoihimme.

Pääruoaksi me lihansyöjät herkuttelimme Pyreneiden juottokaritsalla ja sitruunaalla, jonka suhteen minä tietysti otin riskin. Voi hyvää päivää miten hyvää voi liha olla? Viinisuosituskin meni täydellisen nappiin, mutta olin jo niin onnesta soikeana, etten pystynyt keskittymään viinin nimeen. Tulen näkemään kuolankosteita unia tuosta kuvan alareunan pitkähköstä rasvankappaleesta, oi voi.

Hymyyn revenneet tarjoilijamme kiikuttivat keittiöstä pääruoan jälkeen eteemme pienen makean yllätyksen jälkiruokamme edellä. Tässä vaiheessa olin jo niin pöyristyneen onnellinen, ettei minulla ole enää mitään mielikuvaa tämän menuun kuulumattoman lautasen sisällöstä. Metsämansikkakastiketta? Hyvvää se kuitenkin oli, kahdella veellä.

Seurueemme pienin jäsen on reipas alakoululainen, jolle menun sisältöä ei oltu millään muotoa paljastettu etukäteen. Hän ei mitenkään suostunut uskomaan, kun väitimme jälkiruoan olevan Snickersiä. Makeat miehet kun viipottivat jälkiruokien kanssa luoksemme ja kertoivat lautaseltamme löytyvän ”Snickersiä” ja karamellijäätelöä, oli Pinjan ilme näkemisen arvoinen. Se oli kuin olikin Snickersiä, vaikka ei tietenkään sitä Snickersiä vaan tulkinta siitä. Jälkiruoan kanssa siemailimme Noé Sherryä, Gonzáles Byassilta. Se oli kuin mieletöntä fariinisokeria, siirappia, mahlaa taivaasta.

Sitä voisi kuvitella, että tässä se nyt oli. Mutta ei, kahvin (ja teen ja kaakaon ja sellerimehun) kanssa saimme vielä pienen pienet leivonnaiset kiven päältä. Toffeeta ja marjoja. Huippusuupalat lopettamaan kolmen ja puolen tunnin ilotulitus.

Lienee sanomattakin selvää, että olen myyty, rakastunut ja huippuonnellinen tästä kokemuksesta? Olen syönyt elämässäni melko huippua ruokaa ennenkin, mutta tämä räjäytti pankin. Kunpa jatkossakin elämässä olisi näin hyviä syömiskokemuksia. Ja mitä siihen kasvissyöjien menuun tulee, kuulin vieressäni Terhin suusta, että kaikkien pitäisi syödä kasvismenu tässä ravintolassa. Kaikkien. Hyvältä nekin annokset kyllä näyttivät, ei voi väittää vastaan.

28 päivää aikaa tarttua My First Chez Dominique -tarjoukseen. Kehoitan tekemään niin.