Soijaisku perunoille (ja muulle)

Valtaosa Kustin minulle polkemista ruoka-aineksista saa minut nostamaan kulmiani. Näin kävi myös sen julmetun laatikon kanssa, joka sisälsi Alpro Soya -tuotteita. Toki olin antanut sille luvan saapua, mutta silti se sai kulmani kohoamaan.


En ole kaikkea vielä ehtinyt maistella, paketissa kun oli suklaavanukastaruoka(kerma)a kahta rasvaisuutta, maitoa vastaavaa juomaa kahta rasvaisuutta ja pillijuomaa joka oli maustettu vaniljalla. Vanukkaat söimme töissä Kasviskeskiviikon jälkkärinä ja totesimme sen vievän makeanhimon mennessään, tosin jälkimaku oli tottumattomalle vähän outo. Purkillisen vaniljajuomaa vetelin hyvällä halulla sellaisenaan itse, melko makeaa. Toinen purkki meni työkaverin jälkikasvulle ja surutta olivat sen sisäistäneet. Toisen kermaa vastaavan käyttelin sitten yrttikermaperunoihin.

Yrttisoijaperunat

5-6 keskikokoista jauhoista perunaa
1/3 Finduksen Provencen Yrtit -purkista
öljyä
suolaa
pippuria
1 prk Alpro Soya Kevyt Ruokaa

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Pese ja viipaloi perunat öljyllä voideltuun vuokaan. Ripottele väleihin yrtit sekä suolaa että pippuria. Kaada mukaan kevyt ruoka (voi näitä typeriä nimiä, asenna nyt tuo lauseeseen joka kuulostaisi järkevältä), auta se vaikka haarukalla kaikkiin väleihin.

Paista 25 minuuttia 225 asteessa, vähennä sitten lämpö 190 asteeseen ja jatka paistamista 35-40 minuuttia.
Perunoista tuli varsin kelpoja, tosin tämä kyseinen soijatuote oli varsin makea. Eli suolaa saa tulla vähän rontimmin, jos makua haluaa tasoittaa. Kyllä peruna sen kestää. Kunnon suolaa. Minulla oli kahta sorttia perunaa, Blue Congoa ja jotain jonka lajiketta ei nyt voi muistaa.


Olen vannoutunut sekakäyttäjä, eli syön kasvisteni ohella myös lihaa, maitotuotteita ja sen sellaista. Kyllä te tiedätte. Aamusmoothieni valitsen useimmin jogurtin, kermaperunat teen oikeasta kermasta. Mutta olen valmis koettelemaan vaihtoehtoja, kyllähän te senkin tiedätte. Vanukkaani ja kermaperunani haluan kyllä oikeista maitotuotteista, jos vain mahdollista. Saas nähdä mitä niistä lopuista tuotteista sitten tekisi...

Perjantaina 19.2. näettekin sitten Facebookin puolella mitä tapahtui kolmannelle vaniljajuomalle.

AddThis Social Bookmark Button

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mä kyllä tykkään soijakermaan tehdyistä kermaperunoistakin, vaikka maistuukin erilaiselta. Saattaa olla etten ole ikinä eläissäni kokannut itse kermaperunoita kuohukermaan.. Teinköhän niitä edes koskaan ennen kasvissyöjäksi alkamista.

No anyways, mun piti tulla siis sanomaan että vaikka oonkin lakto-vege niin käytän Alpron tuotteita varsin paljon. Esim. juotava maito ja ruuanlaittoon menevä maito on aina Alpro lightia (parhaan makuista), vaikka välillä saatan esim. kuohukermavaahtoa käyttää leivonnaisissa ja silleesti. Minusta nuo Alprot ovat varsin kelpo tuotteita ja se light maito maistuu paremmalta kuin lehmänmaito. Muut maidot ei maistu paremmalta. En tiiä sitten mikä siinä on.

Tosta light kermasta en kyllä tykkää. Tai ainakaan en tykännyt ennen, kun se oli sellasta turhaa vettä. En tiedä sitten onko ne muutelleet koostumuksia viimeaikoina.

- Esteria

Hanna kirjoitti...

Pakko muuten sanoa, että hyytymisominaisuudet yllättivät, sehän melkein futaili ilman mitään muuta!

Related Posts Widget for Blogs by LinkWithin

Copyright © 2009 - Jokapäiväistä leipää - pyörii ylpeästi Bloggerilla
Smashing Magazine - Design Disease - Blog and Web - Dilectio Blogger Template - Takala.info