Pellavia!

Terveiset pimeyden puolelta! Nimittäin sieltä pimeiden intohimojen puolelta, sieltä missä syödään valkosuklaata, joka sisältää wasabisia kurpitsansiemeniä. Tällä kertaa se pimeä intohimoni kohdistuu belgialaisen NEWTREEn tiettyyn suklaaseen eli Alpha Pureen.


65% tummaa suklaata, paahdettuja pellavansiemeniä ja rapeaa riisiä eli eri rapsakka makuelämys. Samaisessa Alpha-sarjassa on myös maut Chili Pepper ja Thyme. Eli pohja on sama kuin Puressa, mutta toisessa on lisämausteena chiliä ja toisessa timjamia. Näitä makuvaihtoehtoja en ole kokeillut, mutta uskoisin etenkin timjamin toimivan.

Tämähän siis taitaa mennä terveysvaikutteisten elintarvikkeiden kategoriaan, koska omega-3:sta tehdään tässä tuotteessa numero. Omega-3:t tässä tapauksessa tulevat siis pellavansiemenistä, jotka ovat rikkaita lähteitä omegalähteitä (sekä 6 että 3). Eipä silti, NEWTREEn tuotteet taitavat kaikki yrittää olla terveyteen vaikuttavia, harmonisoivia tai jotain. Ihan sama, minä ihastuin lähinnä tämän kyseisen suklaan rapsakkuuteen ja siihen ettei sitä tarvinnut kuin pari pientä palaa tullakseen onnelliseksi.

Tämä suklaa on muuten saanut jonkin jännittävän Superior Taste Awardin. Niin on silti moni muukin tuote, kuten monet Alpro Soya -tuotteet.

PS. Tässä välissä onkin hyvä kysyä onko nepalilaisille luvassa jo paljon lukutaitoa eli miten painonhallinta etenee lukijoilla? 

AddThis Social Bookmark Button

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin on lähtenyt paino putoamaan (onneksi!). Nyt -3 kg ja tavoitteena ainakin se yksi opettaja eli 7 kiloa :)

Tämä on kyllä hyvä juttu, motivoi ainakin minua todella hyvin!

t. Virve

Kuntoguru kirjoitti...

Mistä tuota Alpha-sarjaa parhaiten löytyisi vaikkapa Turusta? Olisi varmaan kokeilun arvoinen.

Hanna kirjoitti...

Virve hyvä homma!

Kuntoguru kokeile vaikka Turun Stockmannia, koska Stokkan herkusta minä tuon bongasin.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys täältä Sveitsistä.
Pitipä antaa oma panokseni aiheeseen täältää suklaan mekasta:D.

New tree suklaata saa täälläkin ihan omana laajana sarjanaan, johon kuuluu myös ainakin paria eri suklaalevitettäkin. Kyseinen merkki on nimennyt levyjään kaiketi spesiaali-ainekseen liittyen, eli inkiväärisuklaa on sexy (liittyen ilmeisesti johonkin inkiväärin ties-mihin-stimuloiviin vaikutuksiin) jne. Suklaita on siis maustettu pippurein, hedelmin, laventelilla nyt ainakin äkkiseltään muistaakseni.
Mielestäni tuotesarja on kerrassaan virkistävä, mutta ääh, en vain ole maun puolesta hihkunut innosta. Ehkä annan vielä uuden yrityksen ja toisaalta hyväksyn sen faktan, että herkkuhimoni kohdistuu suklaan ohitse:).
Surullista sinänsä, että täällä ihmiset näyttävät hamstraavan suklaata kuin leipää ja on se pyhä lehmä koko kansalle-juuston ohella.

Kiitokset mahtavista tuotepostauksista, suomalainen ruokakulttuuri on saanut hyvin jännittävän aspektin näin muualta katseltuna ja jokseenkin koko ruokaskene siellä tuntuu tosi kiinnostavalta ja trendikkäältäkin jopa, unohtamatta oih niin kiisteltyä kasvisruokailua noin niinkuin ajankohtaisista jutuista mieleen tulleena:D.

Hanna kirjoitti...

Moi sinne Sveitsiin, kiva kuulla vähän ulkosuomalaisiltakin mitä on mielessä :)

Jos suklaan laatua ajatellaan, niin NewTree ei ehkä olisi ykkösvalintani, tässä tosiaan nuo sattumat viehättävät. Kun palanen riittää, tämä on ok, kun tarvitaan Palanen pitää ottaa jotain huikeampaa ;)

Huikkaahan sieltäkin sitten heti jos näyttää siltä, että minulta on lähtenyt lapasesta.

aleksi kirjoitti...

tota timjami versiota olen joskus ittekin blogissa kehunut mutta muut mitä olen noilta maistanut ei ole kyllä juuri olleet ostamisen arvosia.. aina jotekin kummallisia eikä kovin hyvä suklaakaan.

Kuntoguru kirjoitti...

Kiitos Hanna. Menenpä Stokkalle seuraavalla kaupunkireissulla.

Hanna kirjoitti...

aleksi mä pidän kummallisista asioista, tässä se tykätty juttu ei ole se suklaa vaan ne siemenet.

Kuntoguru eipä mitään, ilo olla avuksi.

aleksi kirjoitti...

eiku ne "normaalit" levyt ilman pellavia ja raksuja on vähän kummia.. nää tai siis se timjami jota oon testannut jees.

noita on helsingissä myös suklaapuussa kampissa iso valikoima.

Hanna kirjoitti...

Aa joo, en mäkään oikein niiden muista suklaista kyllä välitä.

Related Posts Widget for Blogs by LinkWithin

Copyright © 2009 - Jokapäiväistä leipää - pyörii ylpeästi Bloggerilla
Smashing Magazine - Design Disease - Blog and Web - Dilectio Blogger Template - Takala.info