Pizzaa joka ei ota pannuun

Valtaosa meistä suomalaisista omistaa joitain ruokailujaan nerokkaalle italialaiselle keksinnölle pizzalle. Vaihtoehtojahan on, sitä voi käydä ulkona syömässä pizzan tai tilata sen kotiin. Sitä voi turvautua pakastepizzaan tai valmistaa pohjan ja valita täytteet alusta lähtien itse.


Jos päätyy paistamaan pizzan kotioloissa, siihenkin on vaihtoehtoja. Uuneissa on toki eroja, mutta esimerkiksi tavan sähköuuniinkin on ainakin kolme erilaista vaihtoehtoa. Pelti on tietysti kaikkein selkein vaihtoehto, joka lienee suurimman osan ensisijainen valinta. Pizzakivetkin lienevät yleistymään päin, se tuo oman tuntumansa paistamiseen. Testasin Iloiselta Keittiöltä kolmatta vaihtoehtoa: PizzaCrisperiä eli pizzapannua, se ei kustanna aivan yhtä paljon kuin pizzakivi ja on ilmavampi kuin pelti.


Tuote on jälleen kerran Kitchen Craftin, aivan kuten edelliset testatut tuotteetkin (kalakattila ja ranskalaiskone). Se on käytännössä non-stick metalliritilä, pyöreä muodoltaan ja sen saa laittaa tiskikoneeseen, pakastimeen tai jääkaappiin. Tarttumattomalle pinnalle on Kitchen Craftilla 5 vuoden takuu, koko ritilällä sen sijaan 20 vuoden takuu.


Koettelin tämän ensimmäisen kerran pizzapannua valmispizzalla (Dr. Oetker,Casa di Mama, Trio di Carne) ja väittäisin tuloksen todella olleen rapsakkaampi kuin pellillä paistettuna. Kaiken järjen mukaan ritilän ilmareiät antavat pohjalle paremmin ilmaa ja täten lopputulos tosiaan on rapsakkaampi. Ehkä jopa nopeampi, sillä otin pizzan uunista aiemmin kuin pellin kanssa sen olisin sieltä ottanut. Päätöksen tein ihan pizzan ulkomuodon perusteella. Pakastepizzan kanssa tämä siis ainakin toimii.


Kokeilematta on pizza omalla pohjalla, raportoin kuinka sen asian kanssa käy. Uskoisin kuitenkin, että lopputulos on eri hyvä.

Pizzapannu löytyy muuten nyt Iloisen Keittiön verkkokaupasta, Kitchen Craft -valikosta kohdan Pizza alta. Verkkokaupan valikoimaa päivitettiin juuri, voi löytyä kaikkea muutakin kivaa ;) Puodista sitä pitäisi käsittääkseni löytyä myös.

Jokapäiväistä Leipää tekee yhteistyötä keittiötarvikeliike Iloisen Keittiön kanssa, asiaan kuuluvat postaukset tunnistat tästä keltaisesta laatikosta ja Iloisen Keittiön logosta!

AddThis Social Bookmark Button

2 kommenttia:

aleksi kirjoitti...

tollasta kun oon käyttänyt niin ne reiät on jo niin isoja että mulla on alkanut pitsa valumaan niistä läpi.. muutenkin jos olisi paljon pientä reikää niin ilma vaihtuis alhaalta paremmin..

Hanna kirjoitti...

Joo tuo on yksi seikka mitä mä vähän siinä tuoreeltaan tehdyssä kotikeittiön pizzassa ja tässä ritilässä pelkään, että se valuu. Siksi se pitääkin erikseen testata se juttu.

Related Posts Widget for Blogs by LinkWithin

Copyright © 2009 - Jokapäiväistä leipää - pyörii ylpeästi Bloggerilla
Smashing Magazine - Design Disease - Blog and Web - Dilectio Blogger Template - Takala.info