Melkein kylmäsavulohijäätelöä


Kuva ei tällä kertaa todellakaan vastaa tuhatta sanaa, tai sitten ne tuhat sanaa ovat lähinnä kirouksia, manauksia ja armotonta valitusta siitä ettei tarkkuuden säätö puhelimessa suostunut futailemaan. No, kuva ei tee tästä ruoasta yhtään sen vähempää raportoimisen arvoista, sillä tämä on Kylmäsavulohijäätelöä.

Resepti tuli vastaan uusimmassa Oliviassa, Bonaquan ilmoituksessa ja koska äiti ei ilmeisesti havainnut rautaista sarkasmia äänessäni kun luin reseptiä ääneen, hän tosiaan lähti innolla toteuttamaan reseptiä. Totuushan on, että tämä on enemmänkin jäädyke kuin jäätelö, se ei makunsa tai koostumuksensa puolesta muistuta ihan liikaa jäätelöä. Saahan pekonistakin jäätelön aikaiseksi, mutta siinä pekonikin sokeroidaan... mitä kävisi jos sama tehtäisiin kylmäsavulohelle? Karpiksista, joita tämä resepti sisälsi, uskoisin hyvin saatavan aikaiseksi jonkin jännittävän jäätelön.

Tämä oli hyvää, jos sitä ajatteli tosiaan jäädykkeenä. Toteutimme reseptin lähes tulkoon pilkulleen, tosin kantarellien kanssa täytyi turvautua pakastettuihin ja sitten voissa paistettuihin, ei meillä rilluja kuivata vaikka monet muut sienet kuivataankin. Mutta tottakai se myydään paremmin jäätelönä, ei meillä oltaisi tavan jäädykettä lähdetty rakentamaan, eihän ;)

AddThis Social Bookmark Button

4 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Mä kyllä söisin sen kylmäsavulohen ihan sellaisenaan....

Hanna kirjoitti...

Kyllä mäkin mieluummin, mutta tulipa kokeiltua.

Rva Patalintu kirjoitti...

Mä ajattelen, että jäädykkeenä voisin kuvitella maistavani, mutta jäätelönä jäisi ihan varmasti väliin... Kyllä noilla ruokien nimilläkin on selkeästi vaikutusta!
Mulla muuten menee aina myös hermo kun puhelimen kamera tarkentaa AINA kohteen taakse tai eteen, mutta ei koskaan kohteeseen vaikka se veisi ruudusta 90%. Mikähän siinäkin sitten on.

Hanna kirjoitti...

Mun puhelin niksahti firmiksen päivityksen jälkeen, piti vähän tapella ja nyt se tottakai taas tarkentaa niinkuin haluan. Muttei tuon kuvan kohdalla.

Related Posts Widget for Blogs by LinkWithin

Copyright © 2009 - Jokapäiväistä leipää - pyörii ylpeästi Bloggerilla
Smashing Magazine - Design Disease - Blog and Web - Dilectio Blogger Template - Takala.info