Pitkoa putkena


Sanotaan, että miehillä on korvien välissä putkiaivot. Minulla on korvien välissä hienot aivot, mutta sitä korvien väliä pitää vähän tarkkailla. Tampereen Tammelantorilta voi ostaa korvien välin tsekkausreissulla (tai ihan millä tahansa reissulla) Putkipitkoa, perinteistä unkarilaista pitkoa hivenen suomalaiseen pullamakuun muokattuna.


Runsaan kuukauden Tammelantorilla on ollut pieni vaunu, jossa Unkarista Suomeen muuttanut Beata Szamosi ystävänsä Peter Pazmandin kanssa paistaa putken mallista pullapitkoa. Siis onttoa putkea, kuten eilen Facebookiin postaamastani spoilerikuvasta voi päätellä. Aamusella yhdeksän aikaan ei kojun edessä vielä istunut ketään, mutta kuulemma kauppa on käynyt pääsiäisen jälkeistä viikkoa lukuunottamatta hienosti. Aamulehden Moro-liitekin on putkipitko-asiaa kosketellut.


Putkipitko on oikealta nimeltään ilmeisesti Kürtőskalács ja tunnetaan englanniksi nimellä Chimney Cake. Käytännössä melko ohutta pullataikinanauhaa kiedotaan sylinterin ympärille ja paistetaan. Tämän leivonnaisen juuret ovat Transylvaniassa ja minusta sen idea aavistuksen muistuttaa ehkä tikkupullaa, vai mitä olette mieltä? Ilmeisesti nimittäin se sylinteri, jonka ympärille taikinanauha kiedotaan, on puinen ja tapana on paistaa ne avotulella. Tammelantorin putkipitkokiskassa tuskin ihan avotulta on, mutta perinteisesti ajatellen...


Miltä se sitten maistui? Valitsin useammasta makuvaihtoehdosta niitä joita aamulla oli tarjolla, kanelisokerilla päällystetyn putken sekä mantelilla päällystetyn putken. Kanelisokerisen söimme töissä yhdessä ja Kirsi sanoi sitä huippuhyväksi, Antista se muistutti donitsin makua. Minusta se oli vaan ihan pöljän hyvää pullaksi. Kirsi jo suunnitteli täyttävänsä putkea esikoisensa synttäreille.

Tervetullut uutuus Tampereen erikoisuuksien tarjontaan. Vapun jälkeen tulee koju Laukontorille kesäksi. On sitten töistä Kuninkaankadulta lyhyempi matka hakemaan kokeiltavaksi niitä loppuja makuja, joukossa taisi olla esimerkiksi kookos.

AddThis Social Bookmark Button

3 kommenttia:

Muru kirjoitti...

Tuohan ihan huutaa jotain ihanaa täytettä!
Täytynee maistaa, vaikka tuo vehnä onkin kieltolistalla.

Hanna kirjoitti...

Eikö vaan huudakin!

mgn kirjoitti...

näyttää tosi hyvältä!
ehdottomasti kesällä mansikoita ja kermavaahtoa täytteeksi :)

Related Posts Widget for Blogs by LinkWithin

Copyright © 2009 - Jokapäiväistä leipää - pyörii ylpeästi Bloggerilla
Smashing Magazine - Design Disease - Blog and Web - Dilectio Blogger Template - Takala.info