Joku siellä toisten ruutujen takana on päätynyt Jokikseen kysyen miten tehdään riisipalloja ja mikäs ihme se nyt sitten on, sillä onhan kaiken maailman riisipalloista Jokiksessa lista ja niistä onigireja on tehtykin. Ajattelin, että annan teille kuvallisen ohjeen kuinka minä onigireja teen.
Keitä riisi eli valmista gohan (keitetty riisi). Minä käytän Risellan puuroriisiä, mitä sitä hienostelemaan kalliimmalla riisillä.
Varaa itsellesi muutama kahvikuppi, suosittelen lämmöllä pyöreähköjä kahvikuppeja kuten nyt esimerkiksi Arabian 24h kahvikuppia. Jaa niihin tasaisesti riisiä.
Paina sormellasi täytettä (esim. grillattua lohta tai kirjolohenmätiä) riisin keskustaan.
Kastele kätesi vedellä ja ota riisi täytteineen kupista käteesi, muotoile kevyesti painamalla pallon muoton - aivan kuin tekisit lumipalloa. Muoto voi toki olla muukin kuin pallo, mutta se lienee helpoin. (Jos sinulla on vaikeuksia saada riisi kupista käteesi, voit myös vuorata kupin tuorekelmulla ja muotoilla pallon ensin kelmun sisällä.)
Suolaa kätesi kevyesti ja painele suolatuin käsin palloa vielä kertaalleen. Toista 4 edellistä vaihetta koko riisimäärän kanssa. (Ennen suolausta, poista kelmu ;))
Koristele riisipallot norilevällä kiertämällä palanen sitä pallon ympärille. Voit myös kierittää pallon vaikkapa sesaminsiemenissä tms.
Näin minä teen maukkaita riisipalloja ja ei, minulla ei ole hajuakaan onko tämä millään muotoa se oikea metodi. Lempitäytteeni on hiillostettu lohi ja kirjolohenmäti yhdessä, mutta tätä kirjoittaessa mieleni halajaa avokadolla, surimilla ja majoneesilla täytettyjä palleroita.
Mikään ei estä käyttämästä suolana jotain maustettua suolaa, joita voit ostaa esimerkiksi appelsiininmakuisena Keittiöelämästä tai muista erikoisliikkeistä tai hyvin varustelluista ruokakaupoista. Japanilaisilla on varmaan omien riisipallojensa kanssa jotain tiukkoja sääntöjä, mutta hei tuskinpa mikään onigiripoliisi iskee keittiöösi jos vähän villiinnyt ja täytät pallerot juuri sillä millä haluat ja pyörittelet ne missä ikinä! Mikään ei estä tekemästä makeahkoja riisipalloja tällä metodilla.







2 kommenttia:
Japanilaiset tekee onigirejä ainakin niin että riisit levitetään ensin summittaiseksi "levyksi" kämmenelle, siihen mätetään lusikallinen täytettä ja "kääritään" se levy siihen ympärille. Sitten kädet laitetaan kulmittain vastakkain (niin kuin lumipalloa tehdessä) ja puristetaan ja käännetään, puristetaan ja käännetään. Kämmenen ja sormien kulmaan tulee aina kolmion kärki. Tämän takia kai onigirit on perinteisesti sellaisia kolmioita.
- Esteria
Epäilemättä sekin toimii :) Mä olen kahvikuppien avun kokenut korvaamattomaksi, etenkin kun mulla on pienet lapiot.
Lähetä kommentti