Lorinaan on jo tottunut, onhan sitä nyt reippaan kuukauden kuunneltu. ZENGROW™ Pöytäpuutarha pöhisee ja ajattelin tarjoilla kuvamateriaalia tilanteesta tämän viikon maanantailta. Pak-choi eli pinaattikiinankaali on edelleen rohkaistunein tapaus, isoja ihania lehtiä tulee ja onpa niitä tullut jo syötyäkin.
Ruohosipuli voimaantuu koko ajan lisää ja lisää, maku on erittäin hyvä ja kirkas! Leikkaan sitä ahkerasti, jotta se saisi enemmän pontta ja rehevöityisi.
Vihanneskrassi rehottaa vaikka sitä miten leikkaisi, korkeutta se tosin ei uskalla kasvaa jostain syystä. Eipä tuo mitään, heivaan siitä pienen satsin aina silloin tällöin ääntä kohden ja toivon sen sisuuntuvan vielä lisää.
Basilikat ovat hitaimpia joukossa, molemmat. Korkeutta kasvavat nyt melkoisella kohinalla, vielä kun rehevöityisivät hieman. Leikkaan varovaisella otteella, ja molemmissa on aivan mahtava maku! Sanokaa mitä sanotte, mutta pistän suuhuni mitä leikkaan kun se on terveen väristä kerran.
Tässä on nyt kaksi veden vaihtoa takana, ensimmäinen vaihtohan tehtiin kaksi viikkoa käynnistämisen jälkeen ja seuraava taas kaksi viikkoa siitä eteenpäin. Kahden ensimmäisen viikon jälkeen aloin antaa kasviravinnetta, vedenvaihdon yhteydessä kuten ohjeissa sanottiin. Olen päässyt vähän syömäänkin toki, mutta ei tässä vielä mitään hurjia salaattipippaloita ole pidetty. Katsellaan tilannetta kuitenkin.
Niin ja en ole valaissut reppanoita yötäpäivää, ehkä se tekisi selkeän eron kasvun kohinaan? En tiedä, mutta minä yritän nukkua tässä samassa huushollissa ja silloin täällä ei mikään valo pala. Mikäs hätä tässä, valmiissa maailmassa.
PS. 300. jäsen ZenGrow'n FB-ryhmässä saa kuulemma pöytäpuutarhan!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)





5 kommenttia:
Nopsaan ainakin ovat rehut kasvaneet verrattuna omiin lapsosiini! Alan pikku hiljkaa tajuta kiertoveden hienouden, ja lampusta chileille olen haaveillut jo pidempään. Mutta vieköhän viritelmä älyttömästi sähköä?
Rehellisesti sanottuna ei hajuakaan, mutta vilkuilen seuraavan laskun erotusta sitten.
Hienosti näkyvät kasvaneet taimesi! Tosi nätit kuvat!
Höh, meidän asuntoon ei aurinko paista koskaan suoraan, mikä sinällään on hyvä niin kesällä ei ole tappokuuma, mutta olen vihreä (:D) kateudesta kun omat taimeni ovat ihan säälittäviä noihin verrattuna.
En oikein ymmärrä sen jatkuvan lotisevan veden funktiota... eikö liika kastelu ole huonoksi? Entä kylvämisessä siementen peitto esim. elmukelmulla? Nuo reiätkin ovat niin merkillisen näköiset (mahtuuko niihin oikeasti syötävän paljon?), että olisi kivaa jos laittaisit kokonaisvalokuvan viidakkomuodostelmastasi.
Mutta muuten, wow! Upealta näyttää!
Viidakko se ei ole eikä ole missään vaiheessa vielä ollutkaan, ja jyräsin kaiken saksilla eilen antaakseni uutta sisua :D Selkeästi sieltä on kuitenkin lähtenyt aina yksi taimi itämään kunnolla ja jättänyt muut varjoonsa.
Vesihän valuu hyvin viemäröidyistä purkeista ulos koko ajan, eivät ne liikaa kastumaan pääse näemmä missään vaiheessa.
Lähetä kommentti