Hesari muiden muassa uutisoi, että Painonvartijat lopettaa Suomessa. Painonvartijat ovat 35 vuotta toimineet Suomessa ja me olemme lihoneet lihomasta päästyämme. Minäkin olen lihava, vaikka minuunkin on Painonvartijat-oppeja siemennetty.
Pala painonvartijalaista väliseinää
Kuva: slgckgc
Kuva: slgckgc
Minusta Painonvartijoiden lähtö Suomesta on voitto. Kyseinen lafka on yksi pahimmista kevyttuoteiden tuputtajista, karmeiden myrkkyjen puolestapuhujista ja vaikka ryhmistä on epäilemättä yksi sun toinen saanut tarpeellista tukea, rahaa on nyhdetty hillittömiä määriä. Hulvatonta on, että toiminta on jo vuosia ollut kannattamatonta huikeista maksuista huolimatta. Ihmiset, kevyttuotteet ovat myrkkyä.
Arvon kanssalihavat, jotka nyt huolestuitte laihtumisen mahdollisuuden karkaamiseen käsistä, ei huolta! Laihtuminen on aivan takuulla mahdollista ilman Painonvartijat-tuotteita, -ryhmäkokoontumisia ja -oheissälää. On Kiloklubit, Keventäjät, Pudottajat ja Kalorilaskuri. Hyvien ystävien kesken voi takuulla perustaa ihan oman punnitusryhmän ja tukea vielä todemmin, tai sosiaalisen median voimalla voi kysyä muilta samassa jamassa olevilta, että alkaisivatko kanssasi laihtumaan? Hitto soikoon, minäkin saatan laihduttaa ihan vain juhlan kunniaksi!


3 kommenttia:
Sehän on selkeä fakta, että jos haluaa laihtua, niin pitää a) vähentää energian saantia tai b) ruveta liikkumaan enemmän.
Painonvartijoiden ohjelmissa sekä vastaavissa suurin ongelma on se, että tuijotetaan niitä kaloreita, eikä kiinnitetä ruuan ravintoarvoon. Kananmunassa on alle sata kaloria, mutta, silti sitä suositellaan korvattavaksi nopea polttoisilla hiilihudraateilla.
Kumpi taas pitää paremmin nälän?
Pointtina on kuitenkin se, etten ole kaipaamassa painonvartijoita, ja sen poistuminen Suomesta on oikeasti ehkä laihduttamisen arvoista!
Painonvartijat ovat muutenkin olleet kuin pahinta AA-mallia; taputuksineen, paheksumisineen jne. Lisäksi joillekin pistelasku on "jäänyt päälle" niin, että kaffepöydässä laskee ääneen mitä kukin syö, argggh!
Juu, olen läski, mutta tuohon en ole sortunut.
Hieno uutinen, kiitos tästä! Painonvartijat ovat olleet yksi pahimpia jojolaihduttamisen opettajia.
Ja niiden opeilla nimenomaan ei lasketa kaloreita vaan pisteitä. Ero kävi ilmeiseksi viimeistään, kun siippa yritti taas kerran laihtua pisteidenlaskulla (mikä sitten taas johti vaan pahempaan repsahdukseen), ja minä laskin mielenkiinnosta viikon ruokieni ravintoainesisältöjä. Jos tykkää laskemisesta, niin kannattaa mieluummin tuijotella _mitä_ syö esim. Finelin ja taulukkolaskentasoftan avulla. Jos tykkää ryhmän tuesta, niitä löytyy kansalaisopistoistakin.
Lähetä kommentti