Hyvässä seurassa on ruokakin parempaa, joten kun ruoka on erityisen hyvää, hyvä seura tekee siitä ihan huippua. Minulla on ollut onni ystävystyä kaltaisteni ruoanrakastajien kanssa. Kaikki lähti siitä, kun ryhdyimme käymään vanhojen opiskelukavereideni kanssa kerran kuukaudessa terassilla vaihtaakseemme kuulumisia. Siitä on päädytty siihen, että käymme tosissamme syömässä ja terassikaljoittelu on jäänyt huomattavasti vähemmälle.
Toukokuun 2010 kohtaamisemme oli maakuntamatkailua Kangasalle, sillä kävimme tyyppaamassa Lähellä-kirjan ja Masuunin entisen keittiömestarin Heikki Ahopellon uuden työpaikan, Hotelli Urun ravintolan. Sopivasti yhteisen illallisemme päivänä ravintola Urku siirtyi kesälistaansa, eli ajan hermolla oltiin! Olimmehan yhdessä käyneet tyyppaamassa Heikin aikana Masuuninkin, Urku oli selkeästi myös vierailtavien listalla. Heikki alkaa käydä tutuksi ;)
Kyseessä on siis hotellin yhteydessä oleva ravintola, aivan kuten Masuunikin on hotellin yhteydessä. Sisustuksensa suhteen se on ehkä nähnyt parempiakin aikoja, viihdyimme mutta tulimme rehellisyyden nimissä miettineeksi ettei tuolien huputtaminen olisi pahitteeksi... Tarjoilijamme oli rempseä säntäilijä, mukava mies jonka pasmat saattoivat olla pikkuisen sekaisin. Ei se niin vaarallista ole :)
Saimme keittiöstä tervehdykseksi kurkkukeittoa hunajalla ja kyytönmaitojogurtilla, hieman suolaisen oloista mutta maittavaa. Joukkion nuorimmainen, selkeästi alaikäinen Pinja ei kurkkukeittotervehdyksestä niin välittänyt, mutta leipäkorin anti meni sujuvasti alas kuten myös alkupalaksi hänen, äitinsä Tiinan ja minun valitsemani korvasienikeitto. Erittäin hyvää keittoa!
Pöytäämme kiikutettiin myös alkajaisiksi Maijalle ja Samulille tuoreita salaatteja, yrttejä ja marinoitua maatiaistuorejuustoa, sekä Marille tuoretta parsaa tomaatin, basilikan ja parmesaanin kanssa. Tyytyväistä sakkia oltiin ainakin alkupalojen jälkeen. Pääruokaa saimme hieman varrota, mutta hyvää kannattaa odottaa.
Seuraavaksi pöytään tuotiin neljä kappaletta parsarisottoja kyyttösmetanalla ja lehtipersiljaöljyllä sekä kaksi lautasellista kyyttövasikkaa talon tapaan. Parsarisotto, allekirjoittaneen haarukassa oli ainakin pirullisen hyvää ja sitä olisi voinut syödä huikeasti paljon enemmänkin.
Kyyttö tarjoiltiin perunamuusin kanssa ja sekin teki toisella puolen pöytää kyllä kauppansa, enkä epäile sitä hetkeäkään sillä kyyttö on hyvää ja Heikin keittiössä sitä osataan myös valmistaa. Annokset ovat muuten sellaisia sopivan kokoisia, ainakin jos syö alkupalat, pääruoan ja jälkiruoan. Jos menet pelkälle pääruoalle, tilaa saman tien tuplat!
Hoopo tarjoilijamme kun otti jälkiruokatilauksiamme, kirjoitti meidän kaikkien kohdalle jotain tyyliin "panna". Emmehän me kuitenkaan samoja asioita tilanneet, puolet seurueestamme valitsi pannukakkua (tarpialaista) ja puolet sitten panna cottaa. Raparperi oli ikävä kyllä saamattomissa, mutta eipä hätää, keittiö korvasi raparperihillon omenahillokkeella ja hyvin meni alas. Pannari on ihan parhautta, vaikka työkaverini Jaakko ei moisesta hulluttelusta välitäkään. Menetät paljon kaveri!
Jäimme pohdiskelemaan mistä mansikat olivat tulleet, sillä ne olivat kotimaisen pienen oloisia ja maistuvia, mutta tuoreita. Lienivätköhän sitten kasvihuoneesta, jääkö muita vaihtoehtoja? Eipä tullut kysyttyä, ehkä asiaan nyt joku vastaa kun tässä asiaa mietin. Pääasia, etteivät maistuneet väliseinältä niinkuin monet ulkomaiset jättimansikat, joita nyt jo kaupoissa näkee. Panna cotta on tästä eteenpäin nimeltään muuten "tytin tytin". Kuulemma sekin oli hyvää.
Olisi virhe jättää juustot valitsematta, sillä Armas-juustot vaan ovat ihan pirun hyviä! Neljää sorttia juustoa, yksi mansikalla maustettu joukossa. Etualalla suosikkini Kyyttö-Juhana, valkohomejuustojen a-luokkaa.
Tulimme yhdessä siihen tulokseen kotiin Tampereelle ajellessamme, että ruoka oli oikein hyvää mutta kokemuksesta jäi sellainen vau-efekti puuttumaan. Ruoasta ei puutu mitään, joten nyt ehkä korjausliikettä atmosfääriin. Aloittaa voisi vaikka siitä, ettei ruokasalissa edes hiljaa kuulu klassikoita kuten Popedaa, J. Karjalaista, Cheriä... jotain vähemmän tunnistettavaa, lyriikatonta ehkä?
2 kommenttia:
Me taas kävimme Urussa eilen lounasaikaan ja astuttuamme sisään ravintolan ovesta meidät ohjattiin suoraan terassille talon taakse. Näin kuulemma tekevät kesäaikana, kun kokousvieraiden määrä on vähentynyt, ja ravintola olikin nyt hotellivieraiden aamiaishuone. Terassilla kerrottiin, että ovat kattaneet varmuuden vuoksi myös sisälle (kokoustilaan), mutta päätimme jäädä terassille. Söimme tuorepastaa kasviksilla ja smetanalla. Odotin tietenkin kunnon lähiruokaa, mutta pastan vihannekset olivat 70 % oliiveja (ehkä niitä kasvaa Kangasalla), muutama tomaatti ja kurkku. Maku oli hyvä muttei mitenkään erikoinen. Jälkiruoaksi tilasin raparperipaistoksen, jonka pohja oli kuivaa ikään kuin olisi ollut pari päivää vanhaa. Kahvi kaadettiin termoksesta ja se ei ollut mitenkään kuumaa. Joten ihme täytyy tapahtua, että menemme sinne uudelleen. Haluan kyllä rahalleni vastikkeen.
Palvelu oli hyvää ja lähiruokaoliiveja ihmeteltyäni huomasin ettei kahvia ollut laskutettu.
Ohho ohho, nyt on pakko kyllä ihmetellä, että mikäs Urkuun nyt on iskenyt! Melko huolestuttava kertomus.
Lähetä kommentti