Kaislalla kutittelua


Mustalahden satamassa on tamperelaisten ja matkaa tekevien iloksi tänä vuonna pystyssä oikein ravintola, kun tässä takavuosina moinen juttu meni vähän mönkään. Nyt siellä sitten on Ravintola Kaisla (ja Kahvila Korte). Kävimme kaveriporukalla heinäkuun alkupuolella kokeilemassa suhiseeko kaislikossa ja mitä siellä suhisee.


No, siellähän oli tiistai-iltana jonkun tanhukerhon tangotreenit, mutta ei se meidän ruokailua millään muotoa haitannut. Eikä haitannut Särkänniemen huvipuistossa kantautuneet äänetkään, puhumattakaan ohi ajaneesta kelluvasta saunasta (oletamme sen olleen saunan eikä ulkohuussin).


Väkeä oli terassilla riittämiin, tilaukset ja juoman haku tehtiin itse sisälle tiskille ja ruokaa sitten kiikutti pöytiin pari tarjoilijaa. Ruokaa on tarjolla salaateista pihveihin, lämpimistä leivistä muikkuihin eli vähän jokaiselle jotakin.


Meidän valinnoissamme ylhäältä alaspäin vuohenjuustoleipää, manchegojuustosalaattia, kasvisstruudelia, valkosipulipihviä ja pippuripihviä. Kaikki ruoat olivat sarjassamme ihan ok, tosin pihviannoksen hinta suhteessa sen kokoon ja makuun aiheutti hieman närkästystä. Minun valintani, eli ylimmäinen vuohenjuustoleipä oli sellainen ok miinuksella, se oli vähän niinkuin nähty ennen tätäkin.

On alkanut vähän kypsyttää tuollainen "pari kirsikkatomaattia, kaksi viipaletta kurkkua ja muutama salaatin suiru" -esitys salaatista. Jos sinuakin voinen riepoo, kommentoi ihmeessä mitä voisimme asiakkaina asialle tehdä.


Eli saa Kaislasta rahaa vastaan särvintä, mutta parempaakin ruokaa on. Palvelukin oli kaiken kaikkiaan ookoo. Ei tässä syntynyt mitään palavaa himoa palata takaisin.

PS. Kiitos erinomaisesta ruokaseurasta Lassi, Maija, Mari, Mikko ja Samuli :)

AddThis Social Bookmark Button

1 kommenttia:

minnaryyni kirjoitti...

Käytiin eilen ekaa kertaa. Kehitystä se, että palvelua tuli pöytään saakka. Ja kasvisruuan (struudeli) osalta uskallan väittää, että se oli paras pitkään aikaan.

Related Posts Widget for Blogs by LinkWithin

Copyright © 2009 - Jokapäiväistä leipää - pyörii ylpeästi Bloggerilla
Smashing Magazine - Design Disease - Blog and Web - Dilectio Blogger Template - Takala.info