Kotimaan mullista


Mummollani on vuokrapalsta Harjavallassa eli hän vuokraa viljelyspalstaa joltain taholta, oletan sen tahon olevan kaupunki. Tämä palsta pitää mummoni virkeänä ja meidän koko jengin kesällä ruoassa, eihän meitä ole enää jäljelläkään kuin neljä ja mummo pitää palstastaan hyvän huolen, joten se on melkoisen satoisa.


Kävin lomallani piipahtamassa myös palstalla, katsomassa miten hommat etenevät ja poimimassa vähän satoa. Tänä vuonna toin mummolle kokeiltavaksi mangoldin ja mustajuuren siemeniä, mangoldi on tuottanut jo julmettua satoa ja mustajuurta pääsemme kokeileman pikapuoliin. Sen sijaan kesäkurpitsaa on tältä palstalta syöty jo vuosikausia, nytkin sain mukaani komean yksilön (vyötin sen autossa pelkääjän paikalle apukuskiksi).


Kesäkurpitsan kukista emme vielä ole mitään tehneet, vaikka niitäkin voisi vaikka täyttää ja friteerata. Mutta itse kurpitsat ovat taipuneet moneksi muuksikin kuin apukuskeiksi. Komealta näyttää niidenkin sato. Niiden lisäksi maalta löytyy vaikka mitä, mummo esitteli minulle seitsemää sorttia sipuleita (kyllä vain, seitsemää sorttia) ja monta monituista muuta juttua.


Tomaatit antavat vielä odottaa itseään, eikä ihan kaikki muutenkaan ole valmista. Toivottavasti kesää jatkuu, jotta päästään näitäkin maistelemaan. Vain mansikoita ovat vihulaiset linnut käyneet maistelemassa, mutta siitäkin sadosta sain pienen maistiaisen ja herneitä on tullut riittämiin.


Palstalla on kiva käydä, kun aina saa syödäkseen ja kotiin viemisiä oli vaikka miten. Pakkasin Tampereelle lähtiessäni kauheat kasat herneitä, pinaattia, mangoldia, tavan salaattia, punajuuria ja vaikka mitä ja olen aivan varma, että junassa kateelliset kuolasivat vihersäkkiäni. Olihan se avoin paperipussi... kerrankin en uskaltanut nukkua junassa, kun pelkäsin varkaita ;)


Hiukan saisi kyllä sadella, vuokrapalstalle kun ei vettä tule vaan mummo sitä kantaa joko Kokemäenjoesta tai tuo pyörän selässä kanistereissa kotoa. Pieni sateen ropsaus tekisi kellekään pahaa...


Mutta hei, suosittele tätä tuosta alta kavereillesikin, jos tykkäät että Suomen maassakin kasvaa herkkuja juttuja! Ja kertokaahan omista palstoistanne ja kesävihanneksistanne kommenteissa.

AddThis Social Bookmark Button

3 kommenttia:

kmsu kirjoitti...

Sinähän olet käynyt ihan "naapurissa".;) Nyt tuota vettä on tullut jonkin verran. Yöllä oli aikamoinen rajuilma ja vettä satoi ukkosen myötäilemänä kaatamalla. Myös äsken tuli aikamoisen rankka kuuro. Toivottavasti vettä on tullut myös hieman Harjavallan palstalle.:)

Mangoldi on hyvin kiitollinen kasvatettava ja antaa reilusti satoa. Sitä meidänkin kasvimaalla on kasvatettu jo useampana kesänä. Kasvimaalla onkin nyt hyvin rehevää ja liki kaikkea on jo päästy maistelemaan ja osaa sadosta säilötty talvenkin varalle. Tänä vuonna kasvamassa on mangoldin lisäksi pinaattia, salaatteja, tilliä, persiljaa, erilaisia porkkanoita, palsternakkaa, sipulia, papuja sekä herneitä.

Kasvilavassa kasvaa puolestaan avomaankurkut ja kesäkurpitsat. Kasvihuoneessa on tomaattia, kirsikkatomaattia, pitkää kurkkua, minikurkkua, salaattikurkkua, chiliä, suippopaprikaa, ananaskirsikkaa, munakoisoa sekä rucolaa. Perunaa laitettiin tänä vuonna vain sen verran, mitä kesän mittaan syödään. Täytyy antaa maan välillä levätä.

Myös marjat ovat alkaneet kypsyä ja omasta takaa saadaan viinimarjoja, karviaisia, pensasmustikoita, vadelmia, tyrniä, marja-aroniaa sekä marjatuomipihlajaa. Mansikka- ja kirsikka-aika menikin jo, ja molempia saatiin sopivasti maistella. Omenat, luumut, ja kriikunat antavat vielä odottaa itseään, mutta varsinkin luumuista on tulossa todella kova sato. Saas nähdä mihin niiden kanssa vielä joutuu, kun noita puitakin on useampi...

Aika omavaraista se näin kesäaikaan on. Kaupasta ei paljon tarvitse ruokatarpeita raahata. Ruokaa tehdessä on mukava hakea raaka-aineet omasta maasta. Tietää mitä syö ja on taatusti tuoretta.:)

Yaelian kirjoitti...

Ah,olispa tuollainen vihannespalsta,kade kade.

Aliisa kirjoitti...

Meidän äiti kans ihan onnessaan kasvattaa kaikkea. Pottujakin, vaikka niiden kilohinta on kaupassa ihan olematon. Mutta kyllä vaan maistuu juuri mullan syleilystä kaivetut oman maan potut pikkuisen paljon paremmilta.

Kasvimaalta saa ainakin salaattia, sipulia, naurista ja porkkanaa. Mansikoita myös. Äiti pitäytyy näissä perinteisissä, mutta hyvältä ne maistuu. :)

Related Posts Widget for Blogs by LinkWithin

Copyright © 2009 - Jokapäiväistä leipää - pyörii ylpeästi Bloggerilla
Smashing Magazine - Design Disease - Blog and Web - Dilectio Blogger Template - Takala.info