Lähettivät sitten bloggaajalle Pågenin uutuusleipiä maisteltavaksi. Postissa minua odotti paketillinen Pågen SpelttiSubseja sekä paketillinen Pågen Jyväiloa. Jälkimmäisen sanovat olevan runsanskuituinen palaleipä, joka on valmistettu täysjyvärukiista, -kaurasta ja -vehnästä. Löytyy myös auringonkukan-, pellavan- ja meloninsiemeniä. SpelttiSubsit taas ovat heidän sanojensa mukaan makeuttamattomia, spelttijauhoa ja täysjyväspelttirouhetta, kauraa ja vehnää sisältäviä tukevia lounasleipiä, joissa "taikinajuuren happamuus ja vaalea mallas täydentävät speltin pehmeää makua".
En minä tiedä, mutta paketti saavutti minut kun molempien pakettien parasta ennen -päiväys oli umpeutunut, joten eka viestini on: älkää lähettäkö leipomo- ja muita tuoretuotteita viikonlopun alla pliis. No, jos minä johonkin asiaan Pågenin tuotteissa luotan, se on se ettei ne hevillä pilaannu.
Olen maistanut Pågen Oivallus! Subeja, joiden kaveriksi yllä olevassa kuvassa oleva SpelttiSub on tehty. Eipä tämä sen kummallisempi ollut, eikä mitenkään erityisemmin muistikuvieni mukaan myöskään eroa Fazerin vastaavahkosta Alku Jyväinen Speltti -leivästä. Tiukkaa tavaraa, vähän sellaista tukkoisen makuista. Pidän speltistä, mutta näitä valmisleipiä en vielä spelttisinä ole erityisen hyviä maistanut. Jos nyt pitäisi jotain väliin pistettävistä asioista sanoa, niin jos vaikka hillitön kauhaisu chevicheä?
Hillitön määrä kamista sinne on ainakin saatu menemään, mitä tässä nyt ainesosalistaa luen.
Jyväilo on melko perussämpylä, mitä nyt jyviin on laitettu aavistuksen yllättävästi meloninsiemeniä. Kehuvat, että tulee hedelmäistä makua niistä, mutta en minä sitä nyt erikseen erottanut. Samanoloista tiukkaa tavaraa nämäkin kuin SpelttiSubit, minä tykkäisin leivässä tietynlaisesta ilmavuudesta. Mitäs jos nyt sitten ehdottaisin, että tämän väliin ihan piruuttanne laittaisitte melonia, ilmakuivattua kinkkua, oliiviöljyä?
Yhdestä asiasta näitä leipiä on toki kehuttava, valmiiksi halkaistuista leivistä kansi- ja pohjapalan saa oikeasti irti toisistaan eikä toiseen jää kiinni suunnatonta palaa toisesta. Ja siten mahtuvat varmaan paahtimeenkin, jos sellaista harrastaa.
Muut bloggaajat varmaan ovat saaneet vähän tuoreempia lähetyksiä ja ehtineet syödä niitä kaikenlaisilla täytteillä, joten pitäkää muita silmällä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)



0 kommenttia:
Lähetä kommentti