Se ei ole mies eikä mikään... tai nainen eikä mikään jos se ei pysty aloittamaan karkkilakkoa KESKEN suklaalevyn. No, minä olen nainen ja minähän pystyn aloittamaan karkkilakon juuri silloin kuin haluan. Vaikka jäisi nurkkiin pyörimään uusinta uutta eikä edes kovin pahaa Fazerin Sinistä eli Fazer Cashew pähkinärouhetta.
Olen parhaimmillaan viettänyt vuoden karkkilakossa, joten tämän ei nyt teoriassa olla suoritus eikä mikään. Karkiksi lasketaan kaikki makeishyllyltä löytyvä, mutta sellaisen pienen takaportin jätän itselleni, että jos resepti sisältää esim. suklaata, saan sen reseptin toteuttaa. Mutta auta armias, jos sämplään suklaata sellaisenaan siinä tehdessäni!
Pointti on nyt siinä, että haastan sinut ja kaikki Leipääntyneet tähän hengelliseen harjoitukseen myös. Koska jaettu piina on joten ehkä siedettävämpää piinaa. Kutsun teidät siis pidättäytymään sokerin ja muiden hurjien aineksien kiusoilta, ja kehoitan teitä kanavoimaan karkinhimonne johonkin muuhun toimintaan - olipa se sitten rukoilua, meditointia enskariin tulevan leffan Eat Pray Love tapaan, keittiön jynssäämistä tai himolenkkeilyä pitkin kyliä. Tai voi toki syödä jotain ihan muuta, Maku etukenossa -blogi tarjoilee naposteltavan himoon ihania juttuja! Henkilökohtaisesti aion hulata läpi himojeni.
Miksi ryhtyä karkkilakkoon? Minun tavoitteenani on vähän karsia aikuisuuden iloja, eli sitä kun karkkia voi syödä koska tahansa. Sinä määrität oman tavoitteesi.
Homma toimii näin:
- lopeta karkin syöminen sellaisenaan juuri nyt, vaikka sitä huushollissasi olisi (lahjoita ylijäämät vaikka kaverille, tai säilö hyviä reseptejä varten jos karkki on sitä laatua)
- kun himo iskee, siirry sijaistekemisen pariin
- yritä kestää mahdollisimman kauan (joulun alla voi suklaan rakastajille tulla kiihkeitä kiperiä tilanteita)
PS. Suomen ihanin ystävyysblogi löytyy nyt myös Facebookista! Aliisa kysyy Alaks olee? Ja minä kysyn kärsitäänkö yhdessä?


10 kommenttia:
Olikos tässä nyt joku pituus tälle karkkilakolle?
Mä voisin alottaa karkkilakon 2,5kk, eli joulunpyhiin saakka. Sitten uuden vuoden jälkeen voisin jatkaa kesään asti.
En ole koskaan ollut karkkilakossa, ja sen kyllä näkee. Mutta synttäreihini (eli periaatteessa jouluun) asti voin varmaan olla ilman niitä satunnaisia herkkuja. Ja sijaistoiminta on ehkä paras idea koskaan! Meillä alkaa varmaan vessan kaakelit hohtamaan tämän lakon yhteydessä :)
En tahalteni laittanut aikaa, mutta jos nyt vaikka sinne jouluun pyrittäisiin olemaan.
Tuuttipuu mä olen yhdessä lakossani pessyt vessan kaakeleita, kyllä oli puhdasta!
Entä jos repsahtaa? Mikä olisi passeli sanktio – vaikkapa per syöty suklaapala?
Mitään yhteistä rangaistusta ei ole, kunkin on henkilökohtainen häpeä jos ei pysty.
Aliisa alkaa olee myös karkkilakkoa! Vaikka aamulla niihin ufoihin sorruinkin, mutta en ollut lukenut tätä juttua vielä silloin! Ja nyt olen ufoton. Ja muutenkin lakossa. :)
Mukana ollaan, nimenomaan joulunpyhiin asti! Tämä oli se lempeä potku persuuksille jonka avulla sain nyt sen aloitusvimman jota olen jo kauan odottanut, kiitos siitä.
Inhottava haaste. Siis tarkoitan, että tosi hyvä haaste. Apua. Lähden mukaan, vaikka onkin pakko jättää noi loput salmiakkisammakot nyt sit syömättä. Yritän... jonnekin asti.
Teretulemast voimistelemise rinkiin!
En ole mukana varsinaisesti, en vaan syö karkkia juurikaan nykyisin, koska ainakin tällä hetkellä ne maistuu pahalle :D Tsempit kuitenkin kaikille!
Lähetä kommentti