Tänäkin vuonna Operaatio Nälkäpäivä kerää rahaa Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon, jonka rahat eivät ole korvamerkattu millekään tietylle asialle vaan menevät avustuskohteisiin tarpeen mukaan. Nälkäpäiviä vietetään tänä vuonna 16.-18.9., samoihin aikoihin kuin edellisinäkin vuosina. Alunperin 30 vuotta sitten keräystapahtuma järjestettiin käsittääkseni Siskon päivänä marraskuussa.Nälkä on katastrofi, joka ei saa samalla tapaa media-aikaa kuin maanjäristykset, tsunamit ja terrori-iskut. Se on jatkuvaa ja siihen tarvitaan jatkuvasti varoja. Haastan siis jälleen kerran, tänäkin vuonna, sinut antamaan kolikot taskujesi pohjalta kadulla päivystävien punaliivisten ja keräyslippaita kantavien vapaaehtoisten lippaisiin tai lahjoittamaan netitse. Jos olisi mahdollista lisätä tämän postauksen yhteyteen keräyslipas-vimpain, tekisin sen, mutta toistaiseksi voin vain unelmoida moisesta.
Haastan myös tinkimään näiden päivien ajan hieman ostosten teosta ja käyttelemään kotoa jo valmiiksi löytyviä ruokatarpeita. Erinomainen tilaisuus vähän tyhjennellä kaappeja, niin minäkin aion tehdä. Haastapa myös kaverit mukaan!

0 kommenttia:
Lähetä kommentti