Sensuelli sotkuinen sensaatio

Sain äidiltäni postikortin, jossa minua onniteltiin hyvistä päätöksistä ja päättäväisyydestä. Ei hyvien päätöksien tekeminen ole ollenkaan vaikeaa, kuhan vaan ryhtyy siihen.


Hyväksi päätökseksi osoittautui myös kolmas antautumisen kerta Maraboun Sensation -sarjalle. Aiemmat kaksi kertaa ovat olleet pettymyksiä, mutta kolmas kerta toden sanoi! Tällä kertaa suklaauutuudet ovat nimiltään Marabou Sensation Caramel & Crisp sekä Marabou Sensation Cookies & Cream. Ja voi miten tämä parivaljakko saikaan sydämeni sykkimään!

Etenkin Cookies & Cream, sen tumma valuvainen sisus sai minut näkemään suklaisia päiväunia töissä, kun erehdyin ottamaan aamulla yhden palan ihan vain maistiaiseksi paketista. Jälleennäkemisemme työpäivän jälkeen oli kaunis sametinpehmeä kohtaaminen... kolmantena pyöränä Caramel & Crisp, joka sekin on parempi kuin mitkään edelliset "sensaatiot".

Mitä ideana näihin makuihin tulee, karamelli ja rapea rouske on melkolailla nähty eikä keksinmurutkaan mikään uusi innovaatio ole. Mutta juuri nyt se ei minua haitannut.


Makeaa täytettä on paljon, suklaa on miellyttävän ohut (joten en joudu paljon kärsimään siitä Maraboun maitosuklaan mausta, josta en niin välitä). Tuoksu on kuitenkin erittäin maraboumainen, maku on vahva ja syöminen on suloista sotkemista. Tiettyä erotiikkaa näiden syömisessä, jos olet sitä koulukuntaa jonka mielestä suklaa voisi hyvinkin korvata seksin.

Ei siis ollenkaan pällimpi syysuutuus mitä suklaisiin tulee.

AddThis Social Bookmark Button

4 kommenttia:

Taisku kirjoitti...

Mä oon ihan koukussa jo tohon Cookies & Cream -suklaaseen... <3

Hanna kirjoitti...

Hienoa, en ole yksin!

aleksi kirjoitti...

mullon kovasti fiilis ettei näissä joudu kärsimään maraboun suklaan mausta koska nää ei käi ole maraboun suklaasta tehty.. ainakin monissa maraboun "erikoisjutuissa" niin on.. sama joissain fasun konvehdeissa

Hanna kirjoitti...

Samanlainen tahmainen maku siinä suklaassa oli kuin Maraboun maitosuklaassa yleensäkin, mutta voi toki olla että makumuisti huijaa mua.

Related Posts Widget for Blogs by LinkWithin

Copyright © 2009 - Jokapäiväistä leipää - pyörii ylpeästi Bloggerilla
Smashing Magazine - Design Disease - Blog and Web - Dilectio Blogger Template - Takala.info