Luovutuksesta kalpeana kalpeaa kolmioleipää

Kun nyt ruoka-aine- ja siitepölyallergiat eivät oireile, luovutin ensikertaa verta viime viikolla, Veripalvelun Tampereen pisteessä. Verenluovutuksen yhteydessähän on tärkeää nestetankkaus ja myös syöminen onnistuu paikan päällä.Ylipäätään luovutuspäivänä on ilmeisesti kehoitus syödä kevyesti, mutta usein ja tankata nesteitä normaalia enemmän.

Ihan niin paljon tilanne ei hämmentänyt, ettenkö olisi tsekannut ruokabloggaajana sitä tarjontaa ja syönytkin yhden kolmioleivän luovutuksen jälkeen.



Kolmioleipä. Minun maailmassani kolmioleipä on ikävää evästä, sen ohitse menevät niin jääkaapitettu sushi kuin muut voikkarit, enkä ole kolmioleipäangstini kanssa yksin. En minä muista luovuttajista tiedä, mutta minä olin jotenkin erittäin tietoinen makuaististani (ja raajoistani) tilanteen jälkeen ja valitsemani mozzarella-tomaattileipä maistui kovin kalpealta ja ikävältä ja keinotekoiselta. Hieno homma, että tarjolla oli jotain muutakin kuin keksiä ja mehua (mehu maistui ihan tajuttoman hyvältä), mutta jotenkin se tuntui vaan surulliselta. Oletko sä käynyt luovuttamassa ja mitä olit eväistä mieltä?

Se on toki niihin olosuhteisiin kätevä formaatti, yksittäispakatut leivät ei tarvitse kuin työntää kylmäkaappiin sen osoittaessa tyhjentymisen merkkejä ja kukin saa kaapista leipänsä helposti. Melkoinen litania e-koodeja aromivahventeineen päivineen kuitenkin, esimerkiksi tuossa mozzarella-tomaattileivässä jonka minä sisäistin. Anteeksi Atria, anteeksi Veripalvelu. No, sain minä siellä tärkeimmän tehtyä, eli luovutettua ja tankkasin sitten parempaa kotona.

En tiedä miten Veripalvelun ruokahuolto pelaa, lahjoitetaanko leivät vai miten lysti maksetaan? Entäpä jos vaikkapa tälle paikallistoimistolle haluaisi vaikkapa Luomulaatikko lahjoittaa säännöllisesti tuorelaatikoita? Olisiko tuolle mahdollista tehdä jotain tuolle e-kylvylle?

AddThis Social Bookmark Button

12 kommenttia:

Linda kirjoitti...

Niinä muutamina kertoina kun itse olen käynyt luovuttamassa niin on aina ollut jotain suolaista liha- sekä kasvispiirasta. Sitten on vielä ollut jotain makeaa piirasta/kakunpalaa myös peruskeksien ja -mehujen lisäksi.

Hanna kirjoitti...

Eli vaihtelua on luovutuspisteiden kesken, sain myös käsityksen, että jos on keliakia ja varaa ajan niin myös keliaakikolle varataan sopivaa sapuskaa. Mistä siis peukku!

Muru kirjoitti...

Siellä on myös jäätelöä! Tampereella siis.
Paitsi en kyllä ole nyt vuoteen taas käynyt, mutta viimeksi oli.
Leivät olen jättänyt suosiolla syömättä ja keskittynyt mehuun.

Anonyymi kirjoitti...

Itse söin tuon samaisen mozarella-tomaatti kolmioleivän ja olo ei siitä kyllä yhtään ainakaan kohentunut. Mietin silloin että olisikohan joku paikka missä voisi tästä palautetta antaa, vai olisiko vain pitänyt ystävällisesti huomauttaa henkilökunnalle. Toivottavasti eväät parantuu seuraavalle kerralle!

Hanna kirjoitti...

Henkilökuntaa mä en ruvennut kiusaamaan aiheella, kiirusta piti tärkeämmällä asialla heillä ja niin sen pitääkin olla. En mä hifistellä tässä halua, mutta oli toi nyt ankeeta.

Maj* kirjoitti...

Säännöllisesti verta luovuttamassa käyvä ystävä sanoi, että niillä oli aiemmin jotain parempia leipiä, mut jostain syystä ne on jossain kohtaa vaihtuneet noihin Atrian leipiin.

Harva sinne veripalveluun eväiden takia varmaan menee... Ja ainahan voi ottaa oman voileivän mukaan, jos tuntuu että olo kohenee sillä paremmin.

Hanna kirjoitti...

Joo ei siis tarkoituksena ole mennä sinne syömään, mutta auttaahan tuo palautumisessa, joten pistin merkille.

Maisa kirjoitti...

Ihan saman olen pannut merkille! Idealistisesti haluaisin ajatella, että hyvällä asialla oleva järjestö kuten SPR haluasi edistää myös hyvää(tekevää) ruokaa. Vaikka sitten vähemmän vaihtoehtoja, mutta laadukkaampia, tarjolle jos miettii kustannuksia. Mutta ihanaa silti, että ruokaa&juomaa on ylipäänsä tarjolla.

Juri kirjoitti...

Hesarilla viimex käydes oli "ruista ranteeseen" tarjolla. Vegaanitarjoomuksetkaan ei mulle käy, niisson maissii. Ruis menee eikä meinaa. Kiittää.

Anonyymi kirjoitti...

Tampereella ensi kertaa käydessä oli välipalana kakkua! Siis ihan täytekakkua, se oli hyvä se. Muissa paikoissa olen muistaakseni saanut ihan normi voileipiä ja mehua.

Anonyymi kirjoitti...

Tuli kolmioleivistä sivuhuomiona mieleen, kun ne Suomessa tuntuvat olevan juuri tuota E-aineilla kyllästettyä huttua: kävin juuri Briteissä, joka tietenkin on sandwichien luvattu maa. Tarkastelin siellä kaupan valmissandwichien sisällysluetteloja, ja aika monessa ei ollut minkään luokan lisäaineita (siellä ne eivät usein seisokaan kylmätiskissä kuukausia, kuten täällä...). Itse tykästyin erityisesti luomusandwicheihin; otin paluumatkan evääksi kurpitsa-feta-chilihillo-rucola-täysjyväleivän, ja porkkana-hummus-ituleivän... Oli muuten hyvää! Milloinhan täälläkin?

Hanna kirjoitti...

Ei ne varmaan hyllyissä seisoisikaan jos ne olisi oikeasti syötäviä...

Related Posts Widget for Blogs by LinkWithin

Copyright © 2009 - Jokapäiväistä leipää - pyörii ylpeästi Bloggerilla
Smashing Magazine - Design Disease - Blog and Web - Dilectio Blogger Template - Takala.info