Tämä postaus ei koske öylättiä, eikä sen puoleen ehtoollisviiniäkään. Tämä ei ole avautuminen jumalattomuudestani, mutta tämä on pieni kannanotto viimeaikaisiin tapahtumiin kristittyjen, homojen, kristittyjen homojen tai muiden välillä. Tämä koskee lähinnä huoltani tärkeän kristillisen työn eli diakonian puolesta.
Toivottavasti en ole huoleni kanssa yksin.
Kuva: kevin rawlings
Minusta diakonia on tärkeintä kirkon tekemistä asioista. Ja se liittyy ruokaan, oleellisesti. Diakonia kun toteutuu muun muassa näin:
- taloudellisessa avustamisessa
- kotikäynnein, kauppa-apuna toimimisena
- retkin ja leirein
- lähetystyönä (kauas ollaan tultu miekkalähetyksestä, usko pois), humanitäärisenä apuna, ihmisoikeuksien puolustamisena
Diakonia tarkoittaa sanana palvelua. Se on vähäosaisista huolehtimista ja lähimmäisenrakkautta. Diakonia pyrkii auttamaan siellä, missä kukaan muu ei auta. Toki asiaan kuuluu myös viesti Jumalasta, mutta ruoka, rukous ja rakkaus yhdessä eivät ole paha yhdistelmä. Ei lähimmäisenrakkaus voi olla pahasta, eihän?
Miksi otin diakonian puheeksi nyt?
Kukin meistä voi toki antaa tukea ja apua kanssaihmisillemme heidän vaikeuksissaan, mutta entäpä ne joilla ei ole ketään?Tosiyksinäisiä ja diakonian kaltaista apua tarvitsevia on yllättäviä määriä. Valtava kirkosta eronneiden eli katoavien kirkollisveronmaksajien yhtäkkinen määrä näkyy väistämättä näiden toimintojen rahoissa, kuinka käy esimerkiksi työttömien ruokailujen?
Rontteja miljoonia kuitenkin jo eronneiden myötä menetetty... Sillä rahalla olisi tehty paljon hyvääkin. Tämän blogin nimi on tähän asti saattanut olla vain hämärä viittaus rukoukseen, "..anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme..", mutta se vilpittömästi on minusta jotain mihin kannattaa uskoa. Siis se, että meillä kaikilla olisi ravintoa.
Olenko huoleni kanssa yksin?
12 kommenttia:
Tämä on yksi syy, miksi en tule eroamaan kirkosta.
En mä nyt hirveen huolissani olisi kirkon rahoitustilanteesta.
Kymmenessä vuodessa kirkon jäsenten osuus suomalaisista on laskentut noin 5 prosenttiyksikköä. Jos eroamisvirta nyt tuplaantuis yhtenä vuonna sen voi kompensoida nostamalle keskimääräistä kirkollisveroprosenttia 1,33% -> 1,35%. Ja kukaan ei edes huomaa.
Henkilökohtaisesti jatkanen myös diakoniatyön tukemista, vaikka maksamalla sitten muidenkin puolesta.
Lähinnä huolettaa tämä juuri käynnissä oleva piikki, ei se perinteinen lasku.
Minä olen myös huolissani kirkon diakonia-, nuoriso-ja lapsityöstä. En niinkään eroavien jäsenten vuoksi vaan siksi etteivät nämä tuikitarpeelliset tavallisten ihmisten palvelut vain kärsisi tämän kohun myötä. Toki on kirkolla varmasti huonoakin, mutta etenkin nämä kolme ovat lähellä " tavallista " pienituloisten ja lapsiperheiden arkea.
Jossain maissa on sellainen laki, että jos ei ole kirkon jäsen, peritään kirkollisveroa vastaava "hyväntekeväisyysvero". Sellainen olisi juuri nyt ajankohtainen Suomessakin: ainakaan minusta kirkosta eroamisen ei pitäisi olla taloudellisesti kannattavaa, ja tällaisella erityisverolla nälänhädän ja muiden ongelmien hoitamiseen kerättävien rahojen taso ei romahtaisi. Se olisi tavallaan kuin ruokalista: voisit valita, maksatko seurakunnalle vai jollekin listalle hyväksytyistä hyväntekeväisyysjärjestöistä (esim. feissarijärjestöt UNICEF ja Punainen Risti).
Tämä nyt liittyy enää hyvin löyhästi itse blogin teemaan, mutta poliitikko on poliitikko vaikka voissa paistais.
Listallahan voisi olla myös yliopistot, nehän ovat nykyään valtionhallinnosta itsenäisiä entiteettejä, TTY ja TKK jopa säätiöitä. Islannissa kirkollisveron vaihtoehtona on maksaa sama summa Islannin yliopistolle.
Jokis on kattaus elämään, ei vain ruokablogi. Ei tuo minusta kuulostaisi edes hassummalta tuo ns. hyväntekeväisyysvero.
Toisaalla sain kommenttia, että näin tuputan uskontoa tässä. Niinhän siis en tee, jos tuputtaisin uskontoa tekisin sen aivan toisella tavalla. Kehtaan vaan olla huolissani asiasta, josta itse kunkin tulisi olla huolissaan. Apua tarvitsevat tosissaan tarvitsevat apua ja kirkko ehkä eniten sitä apua antaa.
Diakonia on hyvä asia. Mielestäni postaus oli jossain määrin silti syyllistävä, sillä kirkosta eroaminen on hyvin henkilökohtainen ratkaisu, mitä tuskin tehdään pelkästään ajattelemattomuuttaan, päin vastoin.
Minulle itselleni tuli jo muutamia päiviä sitten kylmät väreet, kun kirkon edustaja antoi lausuntoa siitä, mistä nipistetään varojen hiipuessa. Vastaus oli tunteisiinvetoavasti juuri lapset, nuoret ja diakonia. Aivankuin kirkosta eroavat olisivat syyllisiä johonkin pahaan kun eivät halua kuulua yhteisöön, minkä arvoja he eivät pysty hyväksymään.
Samoin kuin nyt pinnalla oleva homokysymys, kirkon tulee tulevaisuudessa miettiä sekä asenteitaan että myös sitä mitkä ovat kirkon tärkeimpiä tehtäviä. Mikäli diakonialta esimerkiksi nipistetään, se saattaa nostaa uuden eroamisaallon. Ainakaan minä en haluaisi kuulua yhteisöön, mikä näyttää päällisin puolin korealta ja rahat käytettäisiin sen ylläpitämiseen humanitaarisen avun kustannuksella.
Suomen kirkko ei ole pennitön laitos, se on myös fakta. Mutta mikäli rahat uhkaavat loppua, kummastakohan kirkko mieluummin luopuisi: diakoniasta vai muutamasta Edelfeltistä?
Syyllistän itseänikin, sillä ero on ollut mielessä jo pidemmän aikaa ja moninaisista syistä ja oikeastaan diakonia on ainoa syy miksi vielä kirkollisverojani maksan. En tosin sitä tässä sumassa tee, koska nyt se tuntuu.
Mutta lähinnä siis toivon, että herää se tarve auttaa jollain korvaavalla tavalla. Sisuuntukaa minulle ja näyttäkää, että muu reitti avunantoon on valittavissa ja se valinta tapahtuu!
Hanna: Erilaista avustustoimintaa on paljon, kun vaan jaksaisi etsiä. Olen sinänsä samaa mieltä, että Diakoniatyöllä on paikkansa, mutta yrittäjänä minua tietysti kiehtoo ajatus ihmisten tukemisesta oman yritteliäisyyden alkuun saattamiseksi. Käypä vilkaisemassa Kiva - mikrolainoja. Idea on, että yksityinen ihminen voi antaa pienen summan (myös oikeasti pienen, kympin tms) lainaan haluamalleen kohteelle ja kun toiminta alkaa, tuettu yritys maksaa tuotoistaan rahasi takaisin. Meillä on osallistuttu tähän ja on tullut hyvä mieli, kun rahat ovat tulleet takaisin. Se on konkreettinen todiste siitä, että homma on saatu pyörimään kannattavasti.
Onhan noita avustavia tahoja pilvin pimein, en minä sitä sano. Kivakin on tuttu, mutta lähinnä tässä on se ettei mikään taho auta ihan niin kattavasti vaan sitten tulisi tuutata rahaa useille tahoille. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, moniko lähtee useille tahoille rahaa syytämään? Häviävän pieni prosentti, väittäisin.
Hanna: toki avustuskohteiden valitseminen on jokaisen oma asia. Kirkon jäsenyys on yksi tapa puhdistaa omaa tuntoaan. Itse olen vaan alkanut kasvavassa määrin miettiä, mitkä ne muut vaihtoehdot ovat; kirkkovaalikoneen paraskin ehdokas kun oli pulaattorin mielestä minulle "vain" n. 60% sopiva ja kun katselin ehdokkaan tietoja netistä minusta tuntui, että vaalikone oli optimisti.
Lähetä kommentti