Se on kokonaisvaltainen elämys, ruoka siis. Kävin erään toimittajan kanssa juttelemassa tässä slow foodista ja kylläpä olikin vaikeaa eritellä mikä siinä slow foodissa nyt sitten on niin hienoa. Vaikeaa se oli siksi, että minähän en syö elääkseni vaan elän syödäkseni ja ruoka tulee kaikille elämäni osa-alueille.
Niin se on tullut myös viihdevalintoihini, käytiin nimittäin Alaks olee? -Aliisan kanssa katsomassa elokuva Eat Pray Love, jonka luin myös kirjana ihan juuri. Sehän perustuu kirjailija Elizabeth Gilbertin tosielämän kokemukseen, irtiottoon arjesta. Kolmeen vaiheeseen jakautuvassa tarinassa syödään Italiassa, rukoillaan Intiassa ja rakastetaan Indonesiassa.
Toki minua kiinnostaa kokonaisuus, mutta ennen kaikkea syöminen sekä Italiassa, Intiassa että Indonesiassa. Rukoilevan ja rakastavankin ihmisen tulee syödä, mutta jotenkin se ns. ensimmäinen opinkappale unohtui toisiin siirryttäessä. Italia on monistakin upea paikka käydä syömässä, minäkin olen sitä mieltä. Se on ehkä juuri se paikka, johon mennä löytämään syöjä itsestään. Hassua on siis, että se ruoasta nauttiva unohtuu matkan seuraavissa vaiheissa. Lopussa olisi tullut olla kaiken kolmen kombinaatio.
Eat Pray Love ei minusta ole foodie-leffa, ei niinkuin esimerkiksi Julie & Julia. Rottatouillekin oli enemmän foodie-leffa kuin tämä! Kirja hekumoi kevyesti enemmän Italian ihanuuksien parissa, mutta löyhäksi sekin jää. Kuvassa oleva napolilainen pizza näyttelee toki suurempaa roolia, kun kerrotaan sen täydellisen taikinaisesta mutta ohuesta pohjasta ja saa leffassakin oman pienen serenaadinsa annos pastaa, jonka Julia Roberts imuroi kitusiinsa melko... aistikkaasti. Mutta siltikin olin pettynyt.
Voi olla, että olen kateellinen tuosta irtiotosta. Tai siitä, että toinen oli neljä kuukautta Italiassa syömässä. Ja Intiassa toiset neljä, puhumattakaan Indonesiassa vietetystä neljästä kuukaudesta. Mutta syöjä minussa ei ole tähän viihdekokemukseen tyytyväinen.
Miten on, oletko lukenut tämän kirjan tai katsonut elokuvan? Mitä olit siitä mieltä? Oletko vasta menossa? Ja olenko ainoa, jonka mielestä lähes itkevä Julia Roberts näyttää semisti oudolta ja jonka mielestä Finnkinon uudet sivut on hävyttömän huonot?
Hum, ehkä ihminen meditoi paremmin tyhjällä vatsalla?
7 kommenttia:
Näin elokuvan kuukausi sitten.Vähän ylipitkä leffa,ja välillä pinnallinenkin,mutta Julia on ihana,ja täyttää koko elokuvan.Leffa on kuin tavallisen naisen fantasialeffa,vaikka onkin tapahtunut oikeasti vähän varakkaammalle naiselle...;D Mutta matkakertomuksena ihan jees...
Kuuntelin Eat Pray Loven audiokirjana vähän aikaa sitten. Ihan viihdyttävä kirja, mutta tuo elokuvaversio vaikuttaa juuri sellaiselta, mihin en ikinä koske pitkällä tikullakaan. Julia Roberts, romantiikka ja komedia on sellainen kolminaisuus, joka saa aikaan lähinnä kylmiä väreitä.
Kirjassakin oli aika vähän ruoka-asiaa, en tiedä miten se tässä elokuvassa sitten välittyy.
Minustakin tuossa Italia-osiossa oltaisiin voitu käsitellä enemmän ruokaa, kuten kirjassa käsiteltiin. Mutta se, ettei ruoka siirtynyt mukaan, johtunee siitä, että rukoillessa ja rakastaessa ruoka unohtuu - mutta punaista lankaa ei ollut kirjassakaan mielestäni, niin kuin ei elokuvassa.
Elokuva oli ihan viihdyttävä, mutta minunkin mielestäni vähän liian pitkä ja pitkäveteinen keskiosassa, ja Julian Michael Jackson-huulet alkoi kyllästyttää aika nopeasti...
Mutta ihan kiva katsottava.
Muuten, kirjan seuraava osa, Committed (en tiedä mikä suomeksi), on mielestäni parempi ja selkeämpi kuin Eat Pray Love.
Täytyyhän tämä käydä katsomassa, kun kirjakin tuli luettua. Harmi tosin, jos ruoka ei näyttele kovin suurta osaa leffassa. Leffan suhteen ei kovin suuria odotuksia, mutta tärkeintä päästä ihaniin, osittain tuttuihinkin maisemiin fiilistelemään.
Ja olen muuten samaa mieltä, että Finnkinon uudet sivut ei oikein toimi - kaipaisivat selkeyttä.
Luin kirjan, en suuremmin innostunut. Ehkä odotukset oli korkeammalla, kun moni oli kirjaa hehkuttanut. Oli jotenkin turhaa huttua, joten eipähän elokuvakaan kiinnosta.
finnkinon uudet sivut ei niin toimi
rakastan blogiasi
Mulla on luja luotto siihen, että Finnkino kohta herää tekemään asialle jotain. Ainaskin niinkin nopeasti kuin 5 vuoden päästä.
Ja kiitos rakkaudesta!
Lähetä kommentti