Tavarataivas: Kupin reunoja syleilevät piparimuotit

Oletko pistänyt merkille, kuinka pimeitä ovat illat ja miten vilpoista ulkona jo on? Tiedän ystäväpiirissäni jo kaivetun esille kauan kaivattuja kynttilöitä, ulos lähtiessä kiedotaan kaulaliinaa ympärille ja ennen kaikkea sormet kierretään suloisen kuuman juomamukin ympärille, kun humahdetaan sohvan nurkkaan ihmettelemään mihin se kesä meni.


Edellisestä Tavarataivastelusta on kulunut tovi, mutta nyt kun kuuma juoma alkaa olla ajankohtaista tosissaan, alkavat myös nämä kyseiset tavarat olla ajankohtaisia himoittavia. Nimittäin piparimuotit, joilla tehtävät piparit ovat kuin tehty roikkumaan mukin, kupin tai vaikka saavillisen kahvia kyljessä. Eivätkä vain "kuin tehtyjä", vaan juurikin tähän tarpeeseen tehtyjä.

Olen toki linkittänyt Facebook-sivun puolella not marthan piparkakkutalot, jotka tönöttävät mukin reunassa. Niitä varten ei kuitenkaan ole valmiita piparkakkumuotteja, kuten näissä tämän postauksen kuvissa. Ylemmän kuvan muotteja ei toistaiseksi ole saatavilla, mutta ehkä lähempänä joulua. Ne ovat kuitenkin niin helpon mallisia, että niitä muotoilee taikinasta äkkiä itsekin. Neliön mallinen pipari, jossa esim. sydämen tai kuusen mallinen aukko mukin reunaa varten.


Omasta mielestänihän piparit ovat parasta taikinana, mutta voisiko kukaan vastustaa enkelinsiipimuotteja? Ne muistuttavat aavistuksen Sami Rinteen mukien korvallisia, nämä vain ovat syötäviä siipiä. Tähdenlennot, kuuset, sydämet ja muut lienevät aika peruskuvastoa mitä näihin muotteihin tulee. Ihania ideoita, joita helposti kyllä toteuttaisi ilman muottejakin. Miten olisi lentoa tavoitteleva joutsen -pipari? Tai... vain mielikuvitus on rajana taikinan rajojen lisäksi.

Minusta on ihanaa, että joku on saanut tämän idean. Jotta voisimme sen varastaa. Sillä parhaat varastavat.

PS. Kuulin pikkulinnuilta, että vanha ystäväni Selina on saattanut maailmaan ihmeen, onnitteluni tätä kautta! Olet rakas yhä edelleen.

AddThis Social Bookmark Button

7 kommenttia:

myrtti kirjoitti...

tuli vaan mieleen että olisikohan tuo mukille tarkoitettu kolonen leikattu joihinkin pipareista heti paistamisen jälkeen. Ainakin perinteiset piparit varmaankin kärtsäävät aika komeasti, jos lovi on jo muotissa ja taikinaa paistetaan kovassa lämmössä, kuten pipareita kai pitäisi paistaa...

Tai ainakin enkelinsiipien lovet näyttäis liian teräviltä ollakseen jo paistovaiheeseen mennessä tehdyt.

Hanna kirjoitti...

Voipi olla, että huijaukselta ei ole vältytty.

Pörrö kirjoitti...

Moi,

Mä ainakin olen itse tehnyt pipareita myös siten, että kuumista pipareista leikataan paloja pois esmes. piparimuoteilla. Tällätavoin opetettiin jossain jenkkilehdessä tehtäväksi myös piparitalon muodot. Huijausta se on vasta jos on sitä mieltä että piparitaikinaa saa leikata vain raakana :)

Noista neliöistähän saa leikattua tavallisilla pienillä piparimuoteilla muotoja pois. Itse käytän piparimuotteja enemmän askartelumassojen kanssa ja mm. koruosiin toi on aikalailla normaali tapa toimia: ensin leikataan isommalla muoto ja siitä sitten toisella toinen reikä.

Hanna kirjoitti...

Piparitaikinan syöminen paistettuna on huijausta. Jos siis ihan raadollisen rehellisiä ollaan.

Ebe kirjoitti...

Minulla on tälläiset ihmismuotit, mutta oli jo ihan unohtanut ne. Täytyykin kaivaa kaapista. Vain kerran olen kokeillut ja silloinkin tuli hutaisten koristeltua:

http://ebetys.com/blog/2108335/juhlaherkkuja/

Kiva idea ja omia lovettuja pipareita voi tehdä melkein millä muotilla vaan :D

Anonyymi kirjoitti...

Nimimerkki Iloinen Keittiö voi kertoa, että ne ovat valmiina muotissa. Kuvissa olevia muotteja tai siis samanlaisia saa Iloisesta Keittiöstä :-).

Hanna kirjoitti...

Iloisesta Keittiöstä myydään! Hienoa!

Related Posts Widget for Blogs by LinkWithin

Copyright © 2009 - Jokapäiväistä leipää - pyörii ylpeästi Bloggerilla
Smashing Magazine - Design Disease - Blog and Web - Dilectio Blogger Template - Takala.info