Okei, ei ole kaikki hyvää vaikka oikeassa voissa paistaisi. Vaikka olisi käyttänyt täydellisen makuista merisuolattua voita ja olosuhteet muutenkin olisivat olleet täydelliset.
Samalla Ruohonjuuren reissulla, jolla tulin heräteostaneeksi kookosvettä, ostin myös jo muinoin uteliaisuuteni herättänyttä tempehiä ensimmäisen kerran. Olen utelias, enkä antanut tempehin viston ulkomuodon vaikuttaa elämääni millään muotoa. Näyttäähän se nyt vähän viipaloiduilta aivoilta, eikö?
No, nyt sitten kokeilin sitä melkein sellaisenaan: paistoin viipaleita voissa kullan ruskeaksi ja vein ääntä kohden. Joo ei, ei tästä voi pitää! Vai voiko?
Puoli purkkia jäljellä tätä tavaraa, joten jotenkin tämä on sisäistettävä. Kerro minulle miten sinä sen tekisit? Missä mausteliemessä se on kyllästettävä, että sen voi edes kuvitella syövänsä? Curry?


10 kommenttia:
Mun mielestä se näyttää riisikakulta. Miltä se oikein tarkalleen ottaen maistuu?
Fermentoitu soijapapu maistui vähän ehkä juurikin siltä, miltä kuvittelen Halloween-rekvisiitta-aivojen maistujan, hieman ehkä happamalta ja ikävän kumiselta.
Olen ollut kasvissyöjä 10 vuotta, enkä ole vieläkään oppinut syömään tempehiä. Amerikkalaisissa kasvisruokaohjeissahan tätä näkee jatkuvasti ja ilmeisesti siellä tämä on suurtakin herkkua.
Ruohonjuuresta saa myös valmista pekoninmakuista tempehiä, mikä ei kyllä maistunut pätkääkään pekonilta. Kyseisen tuotteen hienous oli siinä, ettei se maistunut oikein miltään, eli ei myöskään pahalta, kuten tempeh yleensä.
Varmaan jossain vahvassa currymarinadissa uitettuna ja rapeaksi paistettuna tämä ehkä voisi toimia.
kuulostaa ja näyttää aika kamalalta. en ole syönyt lihaa lähes 15 vuoteen ja hyvin olen pärjännyt ilman tuollaista. pekonilta maistuva kuulostaa varsinkin ällölle. currylta maistuvaa voisin maistaa.
miten ne amerikkalaiset tuota syö?
En ole koskaan vielä maistanut tempehiä:ei houkuttele mitenkään ainakaan ulkomuodollaan.Joskus katselen tempeh-pakkauksia luomumarketin kylmäkaapeissa,mutta taidan edelleenkin olla niitä ostamatta...
On tää kyllä käsittämätöntä, miten erilaisilta samat asiat maistuvat eri ihmisten suussa! Meidän ruokakunta meinaan rakastui tempehiin ensi haukulla, vaikka kaikkien pelottelujen jälkeen hämmästelinkin sen mietoutta. Tulisi söytyä varmaan yhtenään, jos sitä saisi jostain siedettävään hintaan. Yleensä en malta edes maustaa könttää mitenkään, vaan leikkaan ohuita viipaleita ja käristelen öljyssä. Toisaalta, meillä nyt ollaan ylipäänsäkin hulluna kaikkeen erityisen umamiseen.
Lihansyönti vaikuttaa kyllä enemmän kuin normaalilta tuommosen moskan jälkeen :D Uuuh, piti oikein googlata... En usko että tuosta fermentoidusta kamasta saa hyvää millään, sorry! Hih hih.
Heh, anonyymille tiedoksi, että fermentoimalla valmistetaan myös useimmat teelaadut, leipä, maustekurkut, soijakastike, olut, viini, sima, mustat oliivit, suklaa, tabasco, jugurtti ja juustot. Mutta rajauksensa tietty kullakin...
En mä tätä moskaksi sanoisi, uskon vilpittömästi tästä saatavan syötävää ruokaa. Facebookiin linkittäessäni sain Lilliltä vastaukseksi kurpitsamoskan tempeh baconin, sitäpä ehkä kokeilenkin. Eli aion myrkyttää sen liquid smokella.
toi anonyymin fermentoiti juttu oli hauska.. listasta tietty puuttu kahvi ja fermentoitu hai :)
Lähetä kommentti