Ei ne silakat sitä tiedä, että ne esittävät etanoita

"Ei voi olla todellista" sanoi äitini, kun kerroin mitä laitoin sunnuntaina ruoaksi.


Tykkään kovasti silakkapihveistä, mutta en sitten laisinkaan niiden valmistamisesta. Silakka on suosittavien kalojen listalla, joten riemastuin kun Sillä Sipuli -blogissa oli tehty silakoita etanapannuissa! Tykkään etanoistakin, joten kovin kauas eivät voi etanoiden tapaan laitetut silakat jäädä tykkäämistä herkuista. Eli touhua piti kokeilla.


Koska olen erilainen nuori, päätin erottautua Merituulin jakamasta reseptistä, antaa ikään kuin lisävaihtoehtoja teille rakkaat Leipääntyneet! Jos silläsipulilassa silakat maustettiin persiljalla sekä ruohosipulilla mustanpippurin, suolan ja valkosipulin ohessa, minä maustoin voini rosmariinilla, valkopippurilla, valkosipulilla sekä mustapippurilla.

Toiseen pannulliseen (6 kpl) silakkafileitä kiersin silakkarullan sisään kylmäsavustettua lohta ja toiseen pannulliseen (myös 6 kpl) kiersin vuohenjuustoviipaleita. Sitten nakkasin kunkin silakan päälle maustevoita ja nuketin uunissa 225 asteessa 15 minuuttia. Ja oli hyvää!


Jos joku olisi ollut kanssani syömässä, olisi sillä jollain ollut kissanpäivät!

AddThis Social Bookmark Button

4 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Hyvä, hyvä! Minkähän twistin minä omiini keksin?

Hanna kirjoitti...

Joko keksit?

Merituuli kirjoitti...

kiva jotta maistui. löysitkö noita pikkusilakoita vai ihanko "taviksilla" vetelit?

Hanna kirjoitti...

Taviksilla pistelin menemään, olen tämmänen ronski ja rouhea luonne siinäkin mielessä. Mutkat suoriksi ja sitä rataa :P

Related Posts Widget for Blogs by LinkWithin

Copyright © 2009 - Jokapäiväistä leipää - pyörii ylpeästi Bloggerilla
Smashing Magazine - Design Disease - Blog and Web - Dilectio Blogger Template - Takala.info