Kilisee kilisee kassissa, kolme pulloa... villiyrttijuomia?
Tässä taannoin kun käppäilin kohti Mylläreitä, poikkesin skannailemaan Tullintorilla sijaitsevan Punnitse & Säästä eli Punnarin valikoimaa. Mukaani lähtikin kangaskassin pohjalle vähän paheksuvia katseita tuottavaa kilinää. Kilinähän siis syntyi näistä Free Naturalin juomapulloista, joita halusin kokeilla.
Makuja olisi ollut enemmänkin tarjolla, mutta minä kokeilin makuja Apple & Nettle, Dandelion & Burdock ja Root beer. Toisin sanoen, eli ilman lontoon aksenttia omena & nokkonen, voikukka & takiainen sekä inkivääriolut. Root beeristä vaan tykkään kovasti, mutta nuo kaksi muuta makua valitsin villiyrttien takia tottakai.
Kaikki ovat aspartaamivapaita, ei lisättyjä väriaineita, ei lisättyä sokeria, säilöntäaineita tai kofeiinia. Eli aikas lailla hyvä homma ja makunsa puolesta raikkaita, lempeitä ja suorastaan ihania. Etenkin Dandelion & Burdock, erittäin maistuva ja olisin helposti voinut tankata toisenkin 2,5 desiä.
Lähinnä tästä nyt kuitenkin tulee mieleen, että ensi kesänä villiyrttejä voisi juomiksi... katsotaan nyt.


6 kommenttia:
P&S:n muukin juomatarjonta on myös aivan nommies, kerrassaan mahtavaa että sieltä saa mm. Bitter Shandyä ja Cream Sodaa (jälkimmäisen maku ei sitten millään jää mieleen). Harmi, ettei IRN BRU:ta enää myydä, tosin valinnan vaikeus iskee muutenkin.
Noista luonnonyrttijuomista, eikös niitä saa myös Ruohonjuuresta ja Runsaudensarvesta?
Jes, hyvä lyhennys tuo Punnari! Just tänään siskon kanssa mietittiin, että PS kuulostaa niin tylsältä. Punnari rules. :)
Punnarissa on kyllä vaikka mitä, se on tosi! Niin on Ruohonjuuressa ja Runsaudensarvessakin, mutten nyt osaa varmaksi sanoa onko näitä niissä, en käy säännöllisesti tsekkaamassa valikoimia kaikkialla.
Ja eikös vain olekin Punnari hyvä sana?
root beer eli inkivääriolut?
eikös ginger ale ole se, jossa inkivääri on pääraaka-aine ja root beerissä pääraaka-aine on jotain ihan muuta
http://en.wikipedia.org/wiki/Root_beer
Varmasti näin on, tuossa tuotteessa inkivääri aineslistalta kuitenkin löytyi juurten edeltä, joten ajatuskatko suomennoksen suhteen tapahtui. Juuriolut kuulostaa niin pöljältä. Mutta siis olet oikeassa.
tooga tooga! :D
täällä päässä vaan hämmennyttiin suomennoksesta ja sitten piti istua wikipedian ääressä miehekkeen kanssa hyvä tovi, kun aihealue alkoi kiinnostaa
hyvältä kuulostaa kyllä nuo juomat
Lähetä kommentti