Jäätelöä jouluaamuun?

Meidän jouluaamuun kuuluu tottakai riisipuuro. Mutta minä vähän mietin, että mitäs jos jouluaamuun kuitenkin kuuluisi jäätelö?


David Lebovitz tekee jänniä juttuja, kuten pekonijäätelöä, mutta vaikka tämä riisijäätelön resepti onkin häneltä mukailtu, se on itseasiassa italialainen herkku eikä Davidin keksintöä. Täytyisi kyllä ehkä hankkia kokoelmiin hänen The Perfect Scoop -kirjansa, ehkä ensi kesä olisi sen myötä todellinen jäätelökesä 2011?

Oli miten oli, tein riisijäätelöä ja inspiroiduin siihen lähinnä Eat Pray Lovea lukiessani. Riisipuuro on hyvää, jäätelö on hyvää, joten riisipuurojäätelö ei voi olla huonoa eihän?

Kristallipuuro eli riisijäätelö eli Gelato di Riso

1,25 dl puuro- tai risottoriisiä
7,5 dl täysmaitoa
1,85 dl sokeria
ripaus suolaa
1 vaniljatanko halkaistuna
2 appelsiinin kuoriviipaletta
5 keltuaista
250 ml kuohukermaa
hyppysellinen muskottia
kanelia

Kuumenna uuni 180 asteeseen.

Sekoita riisi, maito, puolet sokerista, kaneli ja suola 2 litran vetoiseen laakeaan astiaan. Lisää vaniljatanko ja appelsiininkuoret.

Peitä astia foliolla ja paista uunissa tunnin ajan. Nosta astia uunista, poista folio ja lisää loput sokerista ja jatka paistamista ilman foliota vielä 30 minuuttia.

Nosta astia toistamiseen uunista, poista seoksesta vaniljatanko sekä appelsiinin kuoret. Koko ajan vatkaten lisää sekaan keltuaiset, sitten vatkaa mukaan kerma sekä muskottipähkinä.

Soseuta puolet seoksesta blenderistä hienoksi ja palauta takaisin astiaan. Jäähdytä seos (minä jätin seoksen 2 tunniksi kylmään) ja työstä jäätelökoneellasi laitteen ohjeiden mukaan.

Nauti välittömästi.

Jos todellista joulumeininkiä tähän haluaa, niin kukapa estää syömästä tätä luumukiisselin tai vaikka mantelimassan kanssa? Niinkuin puuroa, mutta jäätelöä, tiedättehän?

AddThis Social Bookmark Button

5 kommenttia:

hanna kirjoitti...

Siis kertakaikkisesti! Superjännä resepti, näen jo sieluni silmin riisipuurojäätelöä ja lämmintä luumukiisseliä joulujälkkärinä mun hamassa kaukaisessa tulevaisuudessa sijaitsevassa omassa ravintolassa.

Muru kirjoitti...

Eikös päärynälläkin mausteta jotain jouluista riisipuuronjämäjälkiruokaa?
Voisin mielelläni kokeilla siitä tuota jäätelöä... Mutta se jäätelökone uupuu, hoi joulupukki!

Hanna kirjoitti...

Kutsu ravintolaan tulee sitten varmaan mullekin, siellä hamassa kaukaisessa tulevaisuudessa hanna?

Muru miksei päärynäkin kävisi, joillekuille sekin voi perinteinen olla. Jäätelökoneen lainaaminenhan on kyllä vaihtis :D

Maisa kirjoitti...

Voi miksi olet katkaissut RSS-syötteen alkutekstien pituiseksi? Olen niin tykännyt lukea Readerin kautta ja blogigi on Must Read-kansiossani.

Hanna kirjoitti...

Sori sori, tarkoitus ei ollut, että tulisi pelkästään lyhyet pätkät.

Related Posts Widget for Blogs by LinkWithin

Copyright © 2009 - Jokapäiväistä leipää - pyörii ylpeästi Bloggerilla
Smashing Magazine - Design Disease - Blog and Web - Dilectio Blogger Template - Takala.info