Kauhealla pakkasellakin Tampereella paahtaa

Meillä täällä Tampereella on sellainen juttu, että me tykätään rouheista jutuista.


Tuli sitten käytyä Tampereen Tammelassa uudessa rouheassa ravintolassa eli Roastissa, joka lienee jollain tasolla "sukua" Jack the Roosterille. Tai siis ainakin ovat iloisesti jonkin sortin yhteistyössä keskenään, koska pöytäämme palveli nimenomaan Roosterista lainassa ollut tarjoilija, vaikka Roasterissa oltiinkin.

Oli miten oli, Roast avasi tässä taannoin siis Tammelan puistokadulle ja on sellainen sopivan kokoinen ravintola plus lounge. Naapurustosta löytyy Amadeus, Hanabi ja sen sellaista.


Roastissa on enemmän tai vähemmän jujuna chili sekä Poppamies, mutta rouhea ruoka koostuu siis muustakin kuin polttavan tulisesta chilimätöstä. Esimerkiksi allekirjoittanut ei chililistalta valikoinut, kun en tuota tulista handlaa.

Vähän niinkuin gastropub, mutta ei sitten kuitenkaan, ehkä aavistuksen finempi, mutta ei sitten kuitenkaan. Isännän makkarapannu oli perushyvää, se olisi voinut olla ihan huippuakin varsin helposti. Odotin jollain tasolla nimittäin samanoloisia makkaroita kuin Juuressa, vaikka eivät saamani makkarat oikeasti missään nimessä huonoja olleet. Niistä ehkä vain puuttui se jokin.


Alkuruoan Lohenpyytäjän herkkulautanen oli toki parhautta, helposti olisi voinut vetää kulhollisen savulohitartaria ja toisen mokoman lohipastramia, vaikka WAU-efektiä ei tullutkaan. Kevyt pieni EWW sen sijaan tuli, kun osui haarukalla lautaseen (ja niinhän aika usein syödessä käy), kun lautanen oli jonkin sortin kiveä ja metallin osuessa siihen kylmäväreet tulivat vääjäämättä. Pääruoan ja jälkiruoan yhteydessä olleet RAK Porcelainin lautaset sen sijaan olivat ihastuttavia, tykkään ruskeasta.

Ei ollut hullumpaa jälkkäriksi vetämäni Banaaninlastaajan suklaamoussekaan, kyllä sillä kakulla jonkin masennuksen helpostikin selättäisi keliaakikkokin. Ruoka oli siis hyvää, mutta ihan kuin jotain olisi jäänyt uupumaan. Hankala alku?

Kiirettä siellä on kuitenkin pidellyt, tiistai-iltanakin ihan ruuhkaa siinä oli ja se ikävä kyllä näkyi hieman hitaana toimintana tarjoilijoiden kohdalla. Ruokaa kumminkin tuli, joten kyllä siellä hommat kuulkaa lähtee skulaamaan.

PS. Jokis on äänestettävissä Voicen WebAwardseissa tänäkin vuonna, kiitos jokaisesta äänestä jo etukäteen. Kovassa seurassa kisaillaan, joten pelkkä ehdokkaana olo on jo kovista!

AddThis Social Bookmark Button

0 kommenttia:

Related Posts Widget for Blogs by LinkWithin

Copyright © 2009 - Jokapäiväistä leipää - pyörii ylpeästi Bloggerilla
Smashing Magazine - Design Disease - Blog and Web - Dilectio Blogger Template - Takala.info